Takaumia ja havaintoja Diusta

---

Olen viime kirjoituksissani kertonut paljon tekemisistamme. Nyt ajattelin pohtia jalleen Intian olemusta. Milta Intia on nyt uudelleen tulemiseni jalkeen vaikuttanut?

Aikalaillahan samanlaista se on kuin muistelinkin, samanlaista kuin idassa pain. Intia on meluinen, yhta aikaa taynna karsimysta ja iloa, se on mopojen toottailya, pakokaasuja, hiekkapolya, vehreita palmuja ja vareissaan loistavia kukkia, se on nuorten miesten yhteiskunta, (minne tahaansa katseeni nostankin, lahes aina se kohtaa uteliaasti katselevan nuoren miehen) upeita temppeleita, ihania sadunomaisia pikku-palatseja, junia ja ihmisia ahertamassa erilaisissa fyysisesti vaativissa toissa. (kantamassa paansa paalla raskaita vesiastioita, hakkaamassa kivia sepeliksi, ompelemassa ym)

Kirjoittelin tuon maaritelmani Intiasta vain ajatuksenvirtana. Tallaisia juttuja minulle tuli akkiseltaan mieleen. Toivottavasti siihen ei tullut enemman kielteisia kuin myonteisia seikkoja. Naen kuitenkin taman maan ongelmistaan huolimatta kiehtovana. Meilta kysytaan usein: mita pidatte Intiasta? Kalle on nyt alkanut sanomaan: it is good and bad. Han sanoo sen olevan kiinnostava ja hyvin erilainen. Taalla on kaikkea! Ei voi mitenkaan sanoa, etta tama olisi edes paasaantoisesti koyha maa. Taalla on voimakkaasti kasvava ja laaja keskiluokka. Etenkin taalla Gujaratissa ihmiset nayttavat yleensa hyvinvoivilta. Tama onkin Intian osavaltioista paremmin toimeen tuleva kuin useat muut. Toisaalta taalla ja Rajasthanissa olen ensikerran nahnyt oikeasti nalkaa nakevia ihmisia. En tietenkaan voi tietaa kenella on vahan nalka, mutta kylla sen erottaa jos ihminen on taysin riutunut ja hanen jasenensa ovat pelkkaa luuta. Aikaisemmalla matkallani en oikeasti tormannyt koskaan tallaisiin ihmisiin, mutta Rajasthanissa ja taalla Gujaratissa olen nahnyt heita ensi kerran. Puhuimme suomalaisten kanssa siita, kuinka kerjalaiset Intiassa eivat yleensa onneksi ole kovinkaan kurjassa kunnossa, kun he olivat kayneet Bangladeshissa, joka on viela huomattavasti koyhempi maa ja siella tilanne pahempi. Minullekin on ollut myonteinen yllatys, etta vaikka kadulla elavat lapset ovat usein hyvin likaisia, heilla on silti terveesti pulleat posket ja he jaksavat hypella ja naureskella.

Hmm, tulee mieleen, etta olisin kirjoittanut naista samoista asioista ennenkin. No, olen hajamielinen, joten saatan toistaa itseani. Muistan kuinka kirjoitin, ettei tyttojen elama ole taalla helppoa, kun he joutuvat tekemaan niin paljon kotitoita. Siita en kuitenkaan ole kirjoittanut, kuinka poikienkaan osa ei valttamatta ole pelkkaa leikkimista. Udaipurissa, kun olimme syomassa eraassa ravintolassa, jossa perhe samanaikaisesti asui, pikku-poika tuli tekemaan laksyjaan poytaamme. Han oli korkeintaan kuusi-vuotias ja harjoitteli ahkerasti numeroiden piirtamista paperiin. Han myos luetteli numerot meille englanniksi ja naytti itsetyytyvaiselta, kun kehuimme hanta. Hanen aitinsa ei kuitenkaan nayttanyt olevan samaa mielta. Tiukalla aanensavylla han komensi poikaa jatkamaan tehtavia, kun han vahan nosti katsettaan vihkostaan. Valilla han tuli tarkistaan pojan kirjoituksia ja vahan lapsaytti hanta, kun ei ollut johonkin tyytyvainen. Kovakouraisesti han myos nosti pojan istumaan ryhdikkaammin tuolillaan. Koko sen ajan, kun soimme,poika teki laksyjaan. Saattaa olla, etta pojilta vaaditaan sikali enemman kuin tytoilta, etta heidan pitaa menestya opinnoissaan. Varmaan on tarkeaa, etta tyttokin menestyy, mutta ei niin oleellista. Mies on kuitenkin myohemmin perheen paa asiallinen elattaja. Pojan pitaa pystya sosiaaliseen nousuun ja perheen pitaa voida olla ylpea hanen menestyksestaan, muuten han on hapeaksi.

Diun saaresta:

Taalla on 44 tuhatta asukasta. Pinta-alaltaan tama on noin 40 neliokilometria. Saaren erottaa mantereesta vain lyhyt silta. Saaren tarkeimmat elinkeinot ovat kalastus, viina ja matkailu. Tassa muutamia faktoja paikasta, jossa olemme nyt viettaneet monta hauskaa paivaa ja ihastuneet suuresti paikkaan. Aluksi paikka ei vaikuttanut niin ihanteelliselta, kun emme paasseet aivan rantaan asustelemaan. Nyt meilla on kuitenkin ollut hyva majapaikka ja taalla on ollut kiva vaellella milloin missakin pain kaupunkia, kun kaikkialla on niin rauhallista. Olemme pitaneet siita, ettei taalla ole nakynyt kuin kourallinen lansimaalaisia. Varmaan sesonkina heita olisi hieman enemman. Muitakin turisteja on ollut vahan, mutta silti palveluita on aivan tarpeeksi. Pari pyoravuokraamoa enemman olisi kylla tarpeeseen, mutta toisaalta minulle tarkeinta ovat kuitenkin nettipaikat ja hyvat ravintolat. Niita taalla on sopivasti. Ihanteellisesti taalla on myos muuta kuin turismipalveluita ja tata ei voikaan mitenkaan kutsua miksikaan turismighetoksi. Taalla on paljolti puhtaasti asuinalueita, jotka nayttavat kivoilta pikkukortteleilta korkeini kiviaitoineen ja varikkaine kivitaloineen. Lapsilla on usein tilaa leikkia kaduilla,toisin kuin isommissa kaupungeissa. Asken he hyppelivat ruutua ja joskus he pelailevat kuulapelejaan, tai krikettia jos tienreunassa on enemman tilaa. Vanhemmat aijat pelailevat usein "sormibiljardia". Se on aikalailla koronan tapaista, mutta kiekkoja ei lyoda kepailla vaan sormin.

Pieni takauma matkasta tanne:

Tulimme tanne monen mutkan kautta. Palitanasta menimme Talajaan. Bussi pysahtyi tuolloin yhtakkia tienvarteen. Ensin ajattelimme vain, etta joku jaa pois, mutta kun koko bussi alkoi olla tyhja, yritimme kysella ihmisilta, mita tapahtuu. Eras vanhempi aija pysahtyi kohdallemme kaytavalle ja pyoritteli kasiaan ilmassa. Han maalaili ilmaan monenlaisia mutkia. "Otahan nyt tuostakin selvaa,ei oikein avaudu", ajattelimme. Menimme sitten muiden perassa tienvarteen ja ulkona vasta huomasimme bussin etukumin olevan puhki. Joku sanoi toisen bussin tulevan joskus lahiaikoina. Ajattelin odotuksessa menevan ainakin pari tuntia, mutta yllattaen bussi saapui 10 minuutin paasta. Oli vaikea tietaa milloin olisimme perilla, silla asemien nimet olivat vain hindiksi. Osasimme kuitenkin jaada oikealle asemalle.

Tuolla Talajassa jouduimme kysymaan kaikista saapuvista busseista, menevatko ne Unaan. Busseissakaan ei nimittain lukenut maaranpaata kuin hindiksi. Pelailimme samalla korttia ja vuorotellen viiden minuutin valein juoksimme kyseleen bussikuskeilta, minne kyseisen ajoneuvot menevat. Unan bussi oli koko ajan tulossa "ihan kohta". Tunnin odottelimme ja sitten se suvaitsi saapua. Matka meni mukavasti uutta asvalttitieta myoten. Kirjassamme luki, etta matkassa olisi mennyt 6 tuntia, mutta siina menikin alle 4. Seuraavalla asemalla odottelimme taas pitkaan Diun bussia ja taas pelailimme.Laaja ihmisjoukko ymparoi pelipenkkimme. Siina oli eri-ikaisia miehia vauvasta vaariin ja oli seka hindua etta muslimia. Naiset eivat jostain syysta koskaa osallista naihin vaenkokouksiin, jotka keskittyvat ymparillemme pikkukylilla. Unassa sain silti hammastya. Muslimi-nainen, jolta vain silmat nakyivat kaavun alta tuli kysymaan Kallelta, minne olemme menossa. Han myos tervehti meita ja toivotti hyvaa matkaa. Eivat muslimi-naiset yleensa puhu vieraille miehelle, harvoin he ovat minullekaan mitaan sanoneet. Korttia pelaillessamme oli hupaisaa, kun eras pikku-poika uskoi tuntevansa pelin, mita pelaamme ja elaityi siihen taysilla. Han oli koko ajan Kallen selan takana ja osoitteli, mita kortteja Kallen pitaisi lyoda. Yhdessa vaiheessa han myos riuhtaisi kortit omaan kateensa ja naytti Kallelle kiihkeasti, mita kortteja laittaisi ja kuinka. Loppu vaiheessa peliamme han myos kaivoi omat pienet likaiset pelikorttinsa taskustaan ja esitteli niita ylpeana. Han oli kylla hauska pikku kaveri! Vesikauppias han kai oli, silla leikkejensa lomassa han kanniskeli koria, jossa oli vesipusseja ja yritti kaupitella niita.

Olemme Diulla varmaan viela huomisen paivan. Tanaan kavimme katseleen nakoaloja eraan museon katolta, joka oli vanha kirkko. Hengailimme myos kattoravintolassa suomalaisten kanssa. Huomiseksi olisi viela yksi kirkko katsastamatta ja voisin ehka ostaa jotain vaatteita.

---