Piilossa pahalta

---

Muistan, kun äiti osti minulle päiväkirjan lapsena. Isä kertoi, kuinka sitä olisi fiksua kirjoitella ja sinne voisi kasata ajatuksia.. myöhemmin niitä olisi kuulemma sitten mukava lukea. Tyttöjen hommaa, ajan tuhlausta ja höpönlöpöä ajattelin ma. Kyllä minä tiesin, että siitä ei mitään hyötyä olisi. Yhä edelleen täällä näppäimistön takana näpsyttelee se kaikkitietävä, -osaava ja -voipa tapaus, joka tietää, miten maailma menee, missä kohtaa raiteet kolisevat ja missä kohtaa sortuvat. Tiedän kuinka fiskaalipolitiikka tulee hoitaa, kuinka tulevaisuus turvataan, ilmastonmuutos pysäytetään ja.. hmmm.. hetkinen, en tiedäkään kaikkea: se on vielä minullekin hämärän peitossa, kuinka Mattimme onnistuisi vihdoin ja viimein pysyvän uuden naisystävän löytämään.

Tämän piti olla vain matkablogi. Kamera laulaa. Ihmiset hymyilevät. Japanilaiset turistit kulkevat käsi kädessä. Aurinko paistaa. Museon ovi narisee. Vasemman lapaluun alla, aurinkorasvaavan käden ulottumattomissa oleva selän osa palaa. Kantonilainen ruoka on hyvää. Yliopistossa on kivaa. Hong Kongin metrot ovat huisin jänskiä. Mitä tästä tulikaan? Tästä tuli oma paikkani - alueeni, jossa tiedän kaiken, osaan kaiken ja kukaan ei voi ilman hyväksyntääni tekstiä arvostella. Voin ottaa kantaa, tyhjentää päätä ja antaa ajatuksen soljua. Tällä hetkellä kello on kaksi yöllä ja aamulla on tentti, mutta minä olen paennut muistiinpanopinoa, power-point -kalvoja ja pölyisiä kirjoja valtakuntaani. Tunteeko Olli-Pekka koskaan samaa tunnetta marssiessaan Nokian pääkonttoriin? Tämä on minun valtakuntaani. Tekstin tuottoa rajoittaa ainoastaan tehyläisen äitini uhkaama selkäsauna kotiin palatessani. :D

Olen huomannut, että en jaksa innostua matkakertomusten kirjoittamisista. Se ei ole luovaa: se on elettyä, koettua ja nähtyä - ei sitä pidä muuttaman sanoiksi. Vuoden päästä jokaista huojuvalla äidinkielellä, epäkuvailevasti ja tylsästi muotoiltua sanaakin osaa arvostaa, mutta tällä hetkellä moisten tekstien kirjoittaminen on tuskallista. Mieluummin kertoilisin, kuinka Eu-tason lobbaus on aliarvostettua ja suomalaiset kärsivät sen osaamisen puutteesta. Vai miksi kuvittelit Eu:n vievän maton suomineidon jalkojen alta säännöllisesti? Toki oma näkökulmani on yritysten suorittaman lobbauksen näkökulma. Voisin kertoa siitä, kuinka Hong Kongilaisilla on hassuja englanninkielestä otettuja kakkos- tai lempinimiä. Sille juuri tänään naureskeltiin.. olisikohan Suomessakin syytä alkaa ottaa kakkosnimiksi Hong Kongista matkittuja nimiä, kuten Rabbit, Princess tai Rex?

Enpä kuitenkaan kertoile, sillä tarkoitus oli vain valaista muutamalla sanalla joulukuuta. Se on ollut, yllättäen, jälleen kerran, sanalla sanoen kiireinen. Viimeistä viedään ja sen tuntee kurkussa, korvien välissä, lompakossa ja jopa vyötäröllä. Viimeisen viikon aikana on opiskelujen vuoksi jäänyt kolme kokonaista yötä kokonaan välistä ja tänäänkään ei näytä sen paremmalta. Joku vääräleuka tietenkin toteaisi, että kaikkia syksyn hommia ei pitäisi jättää viimeiselle viikolla. "Siinä on taas joku harhaoppinut ja opiskelijan syvimmän olemuksen väärinymmärtänyt", vastaisin hänelle: Torstaiaamuna juoksin opiskellun yön jälkeen aamulenkin kuuden aikaan auringon noustessa, jonka jälkeen suuntasin aamupalalle ja jatkamaan opiskelua. Jos tuonkin olisin jättänyt tekemättä, niin olisinko yhtä kokemusta köyhempi - luultavasti.

Huomaamatta Hong Kongiin on tullut syksy. Lämpötila on vaivoin 20 asteessa päivisin ja yöllä sukelletaan alle 15 asteen. Jäätävästä kylmyydestä johtuva syysflunssa vaivaa. Nenä vuotaa ja kurkku on turra. "SARS tai lintuinfluenssa", toteaisi diagnoosiksi joku niistä bakteerikammoisista kiinalaisista, jotka kiertävät tautipesäkkeen kaukaa. Onneksi tiistaina lentokone nousee siivilleen ja suunta Thaimaahan. Jonnekin sinne. Kiertelemään. Kaartelemaan. Polttamaan ihoa ja kärventymään. Mukaan lähtee valitettavasti myös vino pino opiskelumateriaalia, sillä yksi projekti jää kesken ja toisaalta paluupäivää seuraavana päivänä - 21.12. - on vielä yksi tentti. Sen jälkeen lentokone nappaakin jälleen kerran mukaan ja 22.12. Finnair tuo Suomen maankamaralle.

Toisin sanoen Hong Kongissa on jäljellä tämä yö, huominen päivä ja sitä seuraava yö. Sitten joskus Thaimaan takana - ajallisesti siis - tulee vilahtamaan vielä ohi kaksi yötä Hong Kongissa. Se ei ole paljon. Huomenna illalla tentin jälkeen kurvaan vielä junalla Shenzhenin puolelle räätäliäni tapaamaan ja viimeiset vaatteet noutamaan.. kukaan ei tiedä mahtuvatko ne kaikki tilatut kolme pukua, kymmenkunta kauluspaitaa, pari liiviä, rusetit, kravatit ynnä muut matkalaukkuihin, mutta mitäpä sitä murehtimaan. Olen messenger-keskusteluissa huomannut, että siitä murehditaan Suomessa minunkin puolestani. Ah, jospa hekin hoksaisivat, että se ei ole niin kuoleman vakavaa ja ei sen tähden kannata rasvamaksaa, vatsahaavaa tai masennusta hankkia. Hätä keinot keksii. ..ja kyllä Finnair rahalla tuo vaikka kerrostalon täältä Suomeen. ..jos ei tuo, niin kiinalainen tuo vaikka pyörällään vaatteeni Raaheen, jos tarpeeksi maksan.

Ainiin, maksanpa maksan. Helppohan se on uhota, kun Kiinan tilillä on rahaa 44 dollaria, siis reilut 4 euroa. Nälkäkuuria siis voisi joku suositella, mikä sinänsä ei koskaan tässä ylikaloristisessa maailmassa hukkaan mene. Tosin räätälin valehtelematon mittanauha kertoi Hong Kongin ketaleiden varastaneen jo tuuman joka puolelta kehoani. Onneksi on kuitenkin keksitty Visa-niminen ystävämme: pieni mutta pippurinen, pelastaa hädässä kuin hädässä. ..ja kaiken takanahan on tietysti turvallinen tieto siitä, että kyllä isi maksaa, kun velallisen epärehellisyys häämöttää. Tosin tässä vaiheessa pitänee oikaista käsitystä vielä sen verran, että kyllä Suomen tilillä vielä rahaa on. Sitä nyt ei vaan enää kannata tänne alkaa siirtämään.



Ah, kun viela tietäisin, osaisin ja läpikotaisin tuntisin matemaattiset tilastotieteeseen ja Bayesin teorioihin perustuvat päätöksentekomenetelmät, niin huomenna olisi tentissäkin kivempaa.


Kivoja loskakelejä toivottelee,

Teemu-jota-kutsuu-ylihuomenna-nuhan-parantava-Thaimaa (liekö tuo kävisi jopa intiaaninimestä)

---