Mauno-Antero luovutti!

---

QionHai - WanNing pätkässä ei ollut mitään ongelmaa ja tuo 78km vetäisy meni jo pelottavan helposti. Melkein tuli mieleen, että jos olisi koittanut parantaa tuota jouluaaton suoritusta vaikka vain kymmenellä kilometrillä. Lopulta kummiskin stoppasin ja otin huoneen.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdin kohti seuraavaa stoppia ja mielessä oli se kauhea ylämäki, jota viime kerralla manasin. Ajatuksissa oli sellainen kauhea kymmenen lukonmäen pituinen helvetillinen mäki, joka vain jyrkkenee koko ajan. Lopulta kun pääsin mäen juurelle niin vetäisin suklaapatukan napaani ja aloin työntämään. Eihän se mäki ollut mitään verrattuna sisämaan vuorille ja olinkin mäen päällä varmaan 20 minuutissa. Laskettelin siitä sitten tuttua reittiä pitkin Joutsenjärvi-nimiseen hotelliin. Lepäilin tässä hotellissa pari päivää ja sitten alkoi matka taas maistua.

Tie LingShui:sta melkein Sanyaan asti on todella kuoppainen. Koko ajan sai olla tarkkana, ettei vaan aja täysillä johonkin poteroon ja vedä vanteita ovaaleiksi. Poikkesin muutaman kerran isolta tieltä katsomaan maisemia, koska koin, että 40km päivämatka oli liian lyhyt. Näillä lisälenkeillä sain juuri sopivasti lisäkilometrejä ja päivän urheilusuoritus tuntuikin jossain.

Myös Mauno-Antero alkoi tuntemaan lisäkilometrien vaikutuksen. Keskellä riisipeltoja aloin ihmettelemään kun ajaminen alkoi tuntumaan jotenkin oudolta. Ihan kuin pyörään olisi yhtäkkiä ilmestynyt jousitus tai jotain. Kunnolla polkaistessa pyörä huojui puolelta toiselle ja meno oli jotenkin pehmeää. Jatkoin kuitenkin matkaa, koska seuraavaan kylään oli vain kymmenen kilometriä. Lopulta Mauno-Antero kuitenkin luovutti ja runko murtui lähes irti poikki. Koska tie oli tuttu, niin en alkanut hermoilemaan vaan paketoin murtuneen kohdan rautalangalla sen verran kokoon, että pystyin työntämään pyörää.

Olin valmistautunut tuohon kymmenen kilometrin työntöurakkaan, mutta jo noin kilometrin jälkeen vastaan tuli rekkakorjaamo. Nilkutin korjaamolle ja kerroin pojille ongelman. Siinä jäi venttiilien säätö ynnä muut rasvanäppihommat kakkoseksi ja koko henkilökunta tuli auttamaan Mauno-Anteron korjauksessa. Mun vastuulle jäi vain tavaroiden purkaminen. Yritin kyllä auttaa, mutta aina mut vaan usutettiin penkille istumaan. Parinkymmenen minuutin touhuilun jälkeen pyörä oli jälleen yhtenä kappaleena ja pienen hienosäädön (2,5m pitkä rautatanko) ansiosta ketjutkin pysyivät paikoillaan.

Kiittelin kovasti korjauksesta ja koitin antaa kaikki taskurahani ukoille. Kiinalaisen kohteliaisuussääntöjen mukaan koitin tyrkätä rahaa muutamaan kertaan ja viimeisellä kerralla koitin jopa väkisin työntää rahoja ukkojen käsiin. Pomo ei suostunut ottamaan kuin kymmenen yuania tästä viilaus/hitsaus/vääntö/vasarointi-työstä. Ei siinä auttanut muu kuin pakata pyörä ja jatkaa matkaa. Pyörä tuntui aivan samalta kuin uutena, mikä kertoo jotain pyörän laadusta tai sitten korjaajien ammattitaidosta. Itse uskon jälkimmäiseen.

Tässä muuten tuli taas hyvä esimerkki siitä, että ei ne kaikki kinkit koita meiltä turisteilta rahoja viedä. Suurin osa on rehellisiä ja mukavia ihmisiä, jotka haluavat auttaa jos on ongelmia. Kai ne huijarit ovat tuolla isoissa kaupungeissa viemässä amerikkalaisten rahat. Olisin ollut valmis maksamaan ukoille jopa 100 yuania tuosta korjauksesta, mutta nyt kävi näin.

Korjauksen jälkeen tapasin kolme kiinalaista retkipyöräilijää, joiden kanssa ajoin viimeiset kilometrit majapaikkaani. Jätkät olivat mukavia ja sovimmekin ottavamme pari kaljaa sitten kun saavun Sanyaan.

Viimeinen ajopäivä meni helposti ja perillä Sanyassa ynnäilin tällä reissulla ajaneeni noin 500km. Ajohaluja on edelleen, mutta saari alkaa olla käyty läpi. Täällä on enään kolme isompaa kaupunkia missä en ole käynyt. Pitää kuitenkin jättää jotain vielä tulevaisuuden varalle. Voihan olla, että tulen joskus vielä takaisin tänne ajelemaan...

---