Advertisement
Published: April 13th 2012
Edit Blog Post
Galapagos osa 3
Isla Santa Cruz
Saavuttiin jo aikaseen lauantaina takas keskimmäiselle saarelle, joka kantaa tosiaan nimee Santa Cruz ja Puerto Ayora on siinä sijaitseva kylä. Oltiin varattu hostelli jo etukäteen niin meidän ei tarvinnu kummemin ressailla vaan saatiin heti huone ja päästiin vähän jatkaan lyhyeks jääneitä unia. Heräiltiin uudemman kerran ja käytiin aamupalalla kaikessa rauhassa. Oltiin suunniteltu päivälle vaan omatoimista palloilua, koska saarella on näyttäviä paikkoja ihan kävelymatkojen päässä. Otettiin yhdet snorklausvälineet mukaan ja käppäiltiin kohti Tortuga Baytä, jossa meitä tuli portilla vastaan puistovartijat, jotka oli just sulkenu paikan kovan meren käynnin takia. Täyskuu teki nousuvedestä tosi hurjan. Jouduttiin vähän puntaroimaan, että mitäs nyt tehdään, mutta meillä oli kuitenkin selvä, että uimaan oli päästävä. Galapagoksella on nähtävää myös sisämaassa, jossa vähemmän aktiivisia tulivuoria tuppaa oleen. Ne tietysti on muokannu mitä ihmeellisempää maastoo sisämaahan. 35 asteen paahtava helle ei houkutellu meitä kuitenkaan kiertään sisämaata, vaan uiminen oli ykkövaihtoehto, jonka mukaan tekemisemme valittiin. Myös meren eläimistö on niin poikkeuksellista, että sitä jaksaa ihmetellä. Sisämaassa olis varmaankin törmänny erilaisiin lintulajeihin, jota meillä jäi ny näkemättä, mutta se ei haitannu.
Suunnaks valikoitu Las Grietas –niminen paikka, jossa merivesi pääsee kapeeseen pitkään kalliokuiluun. Otettiin elämämme ensimmäinen vesitaksi, jotta päästiin lähemmäks määränpäätä. Meillä
oli silti pitkä patikointi mestoille ja siitä teki raskasta hurja nousuvesi. Laavakivikkoinen polku oli veden peitossa ja nilkkojen varjeluun täyty tosiaan keskittyä, kun veden alla piili kivee kiven perään eikä se olis ollu ilman nilkkoihin asti ulottuvaa vettäkään helppo nakki. Päästiin kuitenkin perille, vaikka matkalla mietittiiin perääntymistäkin. Saapuessa paikalla ei ollu ketään ja paikka näytti kyllä todella kauniilta, läpikuultavaa turkoosia vettä ja kummallakin puolella kohoovat kallioseinämät. Räpiköitiin kaukasemille kiville kummasteleen kuilua, kun turistijoukkoo alko saapuun paikalle. Nähtiin useita kalaparvia, mutta ei mitään spektaakkelimaista. Paikka sinänsä oli kaunis ja kauan me sitä jaksettiinkin istuskellen kattella. Lähdettiin vielä valosalla takas keskustaa kohti, koska haluttiin buukata meille ohjattu reissu sunnuntaille. Floreana –saarelle tehtävä päiväretki alko tuntuu meistä houkuttelevimmalta ja niinpä kierrettiin sitten muutama toimisto, jotta saatiin hintaa hiukan tiputettua. Löydettiin hostellin viereiseltä sukellusjärjestäjiltä vedeltä suojaava kameralaukku ja oltiin innoissamme.
Sunnuntaina oli taas aikanen herätys reissun takia. Kömmittiin satamaan ja siellä meitä odotti luokallinen kaliforniasta kotosin olevia lukiolaisia ja iso paatti. Tajuttiin, että reissusta oli tulossa hiukan erilainen aikasempaan Isabellan reissuun verrattuna. Lukiolaiset ohjaajineen osottautu tosi mukaviks. Tultiin niitten kanssa hyvin juttuun, ne oli meidän suhteen tosi huomavaisia eikä tunnettu oloomme ollenkaan ulkopuolisiks. Reissu sisälsi ensin sisämaaosuuden, jossa ihmeteltiin parittelevia jättikilpikonnia ja opas
selosti tarinaa kilppareista. Kiimaset urokset ei piittaa onko kyseessä uros, naaras vai kivi, kun tarve iskee. Lisäks niillä on niin huono näkö, että ei välttämättä edes erota niitä toisista. Nähtiin myös kävelyllä galapagoksen toinen makeen veden paikka, joka oli lähde. Kallion koloista suodattuneena makee vesi kulkee tähän lähteelle. Edessä oli vielä näyttävä kuilukäytävä, jota oli aikasemmin käytetty karjan kuljettamiseen lähteelle. Käytävän jälkeen aukes hieno maisema, josta näki tulivuoren ja Floreanan rantaviivaa. Kävelyreitin varrelle osu vielä piraattien kallioon kovertamia luolia, joista erotti vielä penkit, makuutilat ja kairatun savupiipun. Lisäks kallioon oli muotoiltu ihmisen päätä muisuttava veistos, jonka tukkana rehotti jonkin sortin kasvustoo. Piraattiajoilta epäiltiin tuonkin teoksen olevan peräsin.
Niin ja tosiaan meno satamasta ja myös paluumatkalla saatiin istua auton katolle viritetyssä istuintilassa. Paluumatkalla satamaan siitä oli hyötyäkin, kun merimaisema aukes kauniisti ja auto pysähty guava –hedelmäpuun kohdalle ja päästiin maistaan maukkaita hetelmiä. Nam!
Käytiin lounaan jälkeen sataman viereisellä rannalla polskuttelemassa, josta suunnattiin snorklauspaikalle. Odotettiin tätä tietysti innolla, koska meillä oli tää kamerapussi. Alku oli pahin mahdollinen, kun Linda hyppäs laivasta ja samalla köydensitomistappi repäs Lindan uimahousut alasaumasta tarzanin hametta muistuttavaan riepuun. Kapteeni todisti tilannetta paatista, mutta muut touhus niin kovalla innolla omia juttujaan, että ei tainnu tajuta mistä oli
kysymys. Linda siis snorklaili ykskätisenä koko reissun pidellen pöksyjen osista kiinni. Vesi oli kirkasta, mutta mitään isompaa ei taaskaan näkyny. Opas selitti, että keli oli liian valosa haille ja muita nyt ei vaan satuttu näkeen. Porukka oli kyllä iso ja sitä olis varmaan valaatkin pelästyny. Jotan kuvia kuitenkin saatiin pikkukaloista veden alla, mutta laatu ei kuitenkaan päätä huimannu. Linda sai lainattua lukiolaistytöltä laivaan nousun ajaks shortseja, jotka hänellä oli uimahousujen päällä. Linda oli tehny vedessä taustatutkimusta ja se kannatti. Reissu oli kokonaisuudessaan pieni pettymys eläinten näkemisen kannalta, mutta meillä oli kuitenkin hauskaa jenkkien kanssa, jotka oli oikeen lupsakkaa sakkia. Kiitettiin seurasta, käteltiin ja toivotettiin hyvää loppumatkaa.
Maanantaiks oltiin suunniteltu menevämme itsenäisesti kävelymatkan päässä olevaan Tortuga bayhyn, johon ei lauantaina oltu päästy. Kyseessä oli meidän viimenen päivä galapagoksella ja päätettiin ottaa iisimmin, suklailla ja kattella maastoo keskenämme. Kansallispuiston porteilla jouduttiin kirjautuun puistoon ja alottaan pitkä kävely perille. Tie oli nyt selvä ja päästiinkin laatotettua polkua pitkin puolessa tunnissa rannalle, josta oli vielä puolen tunnin kävely snorklauksen kannalta suopeeseen paikkaan. Tää ensimmäinen piitsikin oli kyllä kun unelma, valkosta hiekkaa, turkoosia vettä ja surfauksen kannalta hyviä tasasesti murtuvia aaltoja. Nähtiin kävellessä taas erilaisia rapuja ja meri-iguaneja ja päästiin lopulta niemen suojaamaan poukamaan,
jossa oli rauhallinen meininki. Jätettiin tavarat puun alle ja mentiin huuhtoon hikiä. Ihan meidän jalkojen juuressa uiskenteli rausku (luultavasti manta ray), joka ei oo vaarallista sorttia. Ainakin niin ymmärrettiin yhden valokuvaajan elkeistä, joka melkein sohi kamerallaan rauskua. Tehtiin pieni snorklausreissu, mutta näkyvyys oli tosi heikko.
Rannalla oli kajakin vuokraus ja mentiin tiedusteleen sitä. Vuokraaja suositteli snorklausta etäämmällä olevassa kaktusten päällystämän kukkulan suojissa. Päätettiin vielä reissumme viimesen päivän kunniaks vuokrata kajakki ja suunnata kirkkaille vesille snorklaileen. Köytettiin kajakki rantakivikkoon, joka jo enteili hiukan huonoa meidän reissulle ankkuroinnin vaikeuden takia. Saatiin vene köytettyä ja laskettua kamera ja känny turvallisesti kuivalle maalle. Meillä oli kännykkä kellona, koska vuokraus oli tunniks. Kamera oli tietenkin ikimuistosten hetkien ikuistamista varten mukana. Vesi oli kirkasta, mutta taaskaan mitään järisyttävää ei osunu silmän alle. Paluumatkalla kajakille kuitenkin tunsin, että jotain oli hullusti. En tuntenu vihkisormusta sormessa. Siinä meni sormee hiplaillessa tovi, kunnes tilanteen usko todeks. Niin monet kerrat aikasemmin se on pysyny snorklatessa, surfaamassa ja uimassa sormessa. Hätyytin Lindaa huudoilla ja alettiin vimmatusti etsiin sitä. Maasto oli vaan niin kivikkoista ja etäisyyttä pohjaan oli pari metriä, joten etsinnät oli vaikeet. Ei kuitenkaan luovutettu etsimistä, kunnes yli tunnin jälkeen, jollon oltiin molemmat ihan riekaleina henkisesti ja sukeltelu tuntu
päättömältä. Päästettiin pitkät itkut ja suunattiin kajakille, josta päin meitä vastaan kellu kännykän ja kameran sisältävä pussi. Nousuvesi oli tän tunnin aikana kerenny aikas korkeelle. Tilanteessa kuitenkin suhteellisuuden taju oli sen verran muuttunut, että kännykän ja kameran menettäminen tuntu pieneltä.
Ilmotettiin kajakkimiehelle rannalla sattuneesta ja hän lupas mennä laskuveden aikaan ettiin metallin paljastimen kanssa sormusta. Ilmotettiin asiasta myös puistonvartijale, joka ei tilannetta oikeen tuntunu tajuavan. Hostellin läheinen sukellusreissujen tarjoojapaikka tuntu ottavan asian kuitenkin omakseen ja olis lähteny samantienkin jo etsimään, mutta päällä oli kova sade ja pimee alko hiipiin. Toivotaan kuitenkin, että sormuksesta vielä kuultais. Se tuntuu kyllä epätodennäköseltä, mutta ei ainakaan vielä menetetä toivoo. Luultavasti koko reissun viimesestä uimareissusta muodostu todellinen painajainen. Niin muuten, Lindan alta uiskenteli etsintävaiheessa hai, mutta sekään ei tuntunu hirveemmin hetkauttavan siinä tilanteessa. Oli todellinen antikliimaksi meidän galapagoksen ja koko Ecuadorin reissulle.
Tiistaina matkattiin jo kohti Santa Cruzin lähellä olevaa Baltran saarta ja lentokenttää. Päästiin Quitoon, majotuttiin ja hoidettiin jo USAn suhteen pakollisia buukkauksia. Käytiin illalla kävelyllä ja virkistämässä vähän ajatuksia. Löydettiin tapauksesta sen verran positiivista, että ainakin meidän välit tiivisty entisestään, kun rinta rinnan kohdataan vaikeuksia. Rakkaus vahvistuu ja rakkaushan voittaakin aina J. Ollaan lisäks kuitenkin säilytty ite terveinä.
Keskiviikko hoideltiin
vielä Usan majotushommia ja käytiin kävelyllä. Aikasin torstaiaamuna suunnataan Atlantaan, josta varmaan hankitaan uus kamera.
Alla päin, mutta toiveikkaana paremmasta vaihdetaan maata.
Advertisement
Tot: 0.1s; Tpl: 0.017s; cc: 11; qc: 50; dbt: 0.0561s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
anonymous
non-member comment
Tervehdys Tampereelta! Onnea Lindan nimipäivälle. Kohta on myös Simon synttäripäivä. Ompa Teillä paljon kerrottavaa asiaa. Sormuksen kadottaminen on mahdottoman ikävä asia. Tuntuu kyllä aika epätodennäköiseltä sen löytyminen. Uuden saatte varmaankin teetettyä, onhan kadonneella sormuksella mahtava tarina takana. Muuten Aulin ja Markun sormukset ovat kadoksissa, olivat alkujaankin vähän liian löysiä. Hauska oli tarina Lindan uimahousuista. Kyllä tämä matka on ollut jo koettelemus rakkaudellenne. Kaikki se ketää ja kaikki se anteeksi antaa.... Oikein hyvää melkein viimeistä kuukautta. Toivottaapi Mummu ja Pappa Karkonkujalta