Jäähyväiset Saksalle

---

Trier - Saksan vanhin kaupunki. Historiallinen Trier tuhoutui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa, mutta onneksi Rooman vallan aikaisia rakennuksia säilyi. Niistä kuuluisin on Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon kuuluva Porta Nigra, jykevä kaupunginportti. Sen kivet limittyvät tarkasti ilman muurauslaastia.

Herättyämme lähdimme tutustumaan lähimaastoon ja katsastamaan vanhankaupungin arkkitehtuuria joka on läpileikkaus 2000 vuoden ajalta. Nähtyä tuli myös Tuomiokirkko, Liebfrauen- kirkko eikä sovi unohtaa Trierin erikoisnähtävyyttä, kaupungin oman pojan Karl Marxin kotitaloa. Amfiteatterille emme kuitenkaan löytäneet, useasta kartanlukijasta huolimatta.

Nautimme torinlaidalla myös pienet asiaankuuluvat välipalat useiden muiden turistien joukossa, maistelimme paikallista valkkaria jota myytiin torin keskellä olevasta kojusta. Hiukan soppailtiin ja ihasteltiin. Matkalaisten ostoskoriin jäi mm. yhdet miesten kengät, paitoja, kortteja ja pullo valkkaria.

Matkamme jatkui kohti Luxenbourgia jonka ohitimme takapenkkiläisten ottaessa kauneusunia. Takapenkin herättyä oli tarve löytää helpotuslaitos, sellainen löytyikin, vaikkemme sieltä helpotusta saaneetkaan. Ranskan puolelle päästyämme maksoimme ensimmäiset tiemaksut ja ennen Pariisia saimme nauttia ensimmäisistä kunnon ruuhkista. Ruuhkassa olimme noin 1,5 tuntia. Autoja ajeli kolmea kaistaa ja aina ei tiennyt millä kaistalla kukin ajoi. Moottoripyörillä oli omat sääntönsä ja kaistoja heillä ei ollut ollenkaan. Onneksi meillä ei ollut avoautoa, vettä tuli tällä matkalla myös koko taivaan täydeltä. Illan tultua noin klo 20.00 saavuimme etukäteen varaamallemme hotellille A l ´Hotel des Roys. Hotelliin mennessä meitä odotti iloinen yllätys. Vastaanottovirkailija, iloinen pyöreähkökasvoinen herrahenkilö huomattavasti enemmän aurinkoa ihollensa saanut kuin me, palveli meitä erittäin innostuneesti, ystävällisesti ja kuullessaan nimen Jaakko vallan riemastui. Hänen setänsä nimi oli myös Jaakko ja tuntui, että meistä tuli melkein sukulaisia. Jälkeenpäin hän sai nimekseen ”Jussi”. Suomesta hän tiesi Santa-Clausin ja että siellä on kylmä. Hotellimme osoittautui mukavaksi ja oli mitä parhaimmalla paikalla. Paikallisjunan pääteasema oli nurkan takana, Versaillesin linna muutaman minuutin kävelyn päässä. Olimme jälleen tyytyväisiä vahingossa tehtyihin hyviin valintoihin. Kolme vuorokautta hotellissa vähensi matkakassaamme 365.40 e per pariskunta ja aamupalat kuuluivat hintaan. ” Jussille” jäi lisäbonuksena Killin Kaivimen lippis.

Matkalaukut huoneisiin ja lähdimme ilta kävelylle kohti Versaillesin linnaa ja läheisessä kulmakuppilassa nauttimassa irishcofeet, joita jouduimmekin hyvän tovin odottelemaan. Matkalaiset olivat jälleen tyytyväisin päiväänsä, Titta oli tuonut sinne minne pitikin joten nyt maistui unoset ja aamulla kohti Pariisia.

---