Advertisement
Published: October 5th 2008
Edit Blog Post
Tanaan uimme viidakon keskella ja loysin kauan kaivatun ystavani.
Aamulla herasimme rankkaan sateeseen. Oleskelimme sitten jonkin aikaa sisalla, silla nyt meilla on koti, jossa jopa viihtyy. Emme Udomxaissa (ei varmasti kirjoitettu nain, mutta en nyt muisa kirjoitusasua) yhden yon takia vaivautuneet paljon vertailemaan guesthouseja. Se olikin sitten sellainen murju, etta siella tuli vedet ulkoa lattialle, ja hiirikin vilisteli jossain vaiheessa. Menglassakin majamme oli aika kehno: lakanat olivat selvasti likaiset ja vaikka saimme pyytamalla puhtaat, se ei paljon koko paikan ulkoasua kohentanut. Suihku paasteli siella vetta joka suuntaan ja se oli sijoitettu reikavessan paalle niin, etta sait tasapainoilla ollaksesi luiskahtamatta ponttoon. Seinat ja lattiat olivat kohtalaisen likaiset ja vessa hajusti koko huoneen. Taalla Luang Prabangissa paatimme sitten hieman panostaa majoitukseen ja kiertelimme eri paikkoja. Taalla on ainakin valinnan varaa! Eilen sanoin, etta taalla on pari katua taynna guesthouseja, mutta itse asiassa niita sijaitsee lahes joka kadulla. Muutamilla kujilla ei mitaan muuta olekaan kuin niita loputtomasti perakkain, mutta oikeastaan niita on ripoteltu joka puolelle kaupungin ymparistoon. Tilanne ei ole niin paha, milta kuullostaa, silla perheet asuvat samalla myos naissa paikoissa. Ne ovat aina myos ihmisten koteja, joten paikallisvari ei havia kokonaan. Silti minulle oli yllatys, kuinka turisoitunut tama paikka on!
Nykyinen kotimme on nimeltaan Phone maly, mita se liene tarkoittaneekaan. Joka tapauksessa se on hyvin siisti ja tunnelmallinen! Joka paikka on mokissamme puuta. Se on lattiasta kattoon kiiltavaa lakattua tummahkoa puuta! Tulee mieleen lapin luksusmokit, sisustus on puupintoineen juuri saman tyylista. Eilen illalla, kun olimme sulkeneet ikkunaluukut, olisi hyvin voinut kuvitella, etta ulkona on lumiset tunturit. Lampokin huoneessamme oli juuri samanlainen pehmea lampo kuin mita puilla usein saa aikaiseksi talvella mokilla. Paikka on selvasti kohtalaisen uusi, kylpparin kaakelitkin ovat taysin vahingoittumattomat, mutta silti omistaja rakentaa jo toista. Guesthousin rakentamiseen ei taalla selvastikaan tarvita kummoisia lupia, kun niita nousee kokoajan lisaa. Harmi, etta ne nayttavat syovan toimeentulon toisiltaan. Kun niita alkaa olla liikaa, kohta mihinkaan ei riita tarpeeksi asiakkaita. Ehka he ovat laskeneet,etta taalla matkailijamaarat kasvavat koko ajan. Siina he varmasti ovatkin oikeassa. Taalla nakyy paljon myos vanhempaa porukkaa, 50-60-vuotiaita useimmiten ranskalaisia. Nuorempia meidan ikaisia on tietenkin myos runsaasti ja he kaikki ovat hyvin ihastuneita tahan maahan. En kylla yhtaan ihmettele ihmisten ihastusta. Laosi on ehdottomasti omakin suosikkini Aasian maista, joissa tahan asti olen ollut! Tama on niin uskomattoman kaunis maa luonnonoloiltaan! Tama on suurin syy miksi itse pidan paikasta, koskematon luonto kiehtoo. Taalla on paljon myos tallaisia matkailukeskittymia, kuten tamakin pikku kaupunki, joissa kaikki palvelut on helposti ja halvalla saatavilla, joten se varmasti saa monet paatymaan tanne. Taalla on valtava maara ravintoloita, joissa on tarjolla mita erilaisempia herkkuja ja ruokalistat ovat tietenkin aina englanniksi. Kadut ovat laitettu siisteiksi ja ravintolat ja guesthousit kilpailevat keskenaan viehattavyydesta ja viihtyisyydesta: on monenlaisia viherkasveja, varikkaita kangaslamppuja, lohoilyyn houkuttelevia patjoja, monenlaista taide-esinetta, kirjahyllyja, kasitoita esilla yms.
Aamulla etsiskelimme kirjoja ja iltapaivalla matkustimme tuktukilla vesiputouksille. Emme olisi halunneet lahtea tuktukilla, koska tahdomme yleensa aina kayttaa julkisia kulkuneuvoja, kavella tai pyorailla. Nyt kuitenkaan muita liikennevalineita ei ollut saatavilla ja pyoraillenkin se olisi ollut hieman liian kaukana, silla sinne oli reilu 30 kilometria. Viime reissullakin nain vesiputouksia, mutta en mitaan yhta vaikuttavaa kuin taman paivainen! Se oli hyvin korkea,arvioisin 20 metria, ja voimakasvirtainen! Joessa oli oikeastaan lukuisia putouksia, mutta yksi oli ylitse muiden. Se jakaantui hienosti niin, etta voimakkaamman valkoisena pyorteena syoksyvan vesimassan sivuillakin luikerteli pienia puroja, jotka tippuivat vaiheittain kohti maata. Paikka oli keskella kosteaa viidakkoa, joissa oli liaaneita, hyvin paksuja vanhoja puita, joissa ikaan kuin juuret kiipeilivat puunrunkoa myoten, karhuja ja tiikereita. (viimeksi mainitut hakeissa) Kiipesimme vesiputouksen sivulla ylospain, mutta kiivettyani reilu 200 metria, kuntoni loppui. Maasto oli aika savista ja aina joutui hakemaan askelsijaa, seka tarkkailemaan, ettei astu kaarmeen tai muun viidakonelion paalle. Ajattelin, etta tuskin ylempana olisi mitaan mielenkiintoista ja palasin taaksepain evaspaikalle nautiskelemaan sipseja ja vetta. Oikeassa olinkin, silla Kalle kertoi ylempana olleen vain iilimatoja, jotka tarttuivat ihoon ja imivat kivasti verta. Putouksen lahelle oli mahtava kiiveta, silla siella vasta ymmarsi sen suuren voiman. Kauempaa ei olisi ymmartanyt, minkalaisen vesipisaroita taynna olevan tuulen putous synnyttaa. Olimme pian aivan markia ja saimme taistella pysyaksemme pystyssa, kun ihailimme tata luonnonihmetta lahietaisyydelta.
Vahan epailytti menna uimaan putouksen alajuoksulle. Vesi oli kuulema eilen ollut hyvin kirkasta, mutta tanaan se oli aamupaivaisen ja oisen sateen takia, aika sameaa. Tuli mieleen minkalaisia matelijoita tai otokoita, vesi voikaan katkea. Mieleeni muistui muun muassa lapsuuden Anakonda elokuva, jossa liikuttiin juuri samanlaisessa tiheassa viidakossa ja sameavetisessa joessa. Toivottavasti emme saaneet vedesta mitaan bakteeria! Mitaan vesihirvioita tai muuta havaittavaa elamaa siella ei lopulta ollut. Virtaus oli varmaankin niin voimakas, etta kaarmeet eivat viihtyisi vedessa. Olihan siella aika idyllista uiskennella! Hamyinen viidakko oliymparillamme, vesi mukavan lamminta jasilti virkistavaa ja pikku putouksen kuohut houkuttelevia. Oli mukava yrittaa uida kohti pienta putousta ja kisaillasen kanssa voimakkuudesta. Vahan aikaa jaksoin uida virtausta vastaan, mutta keskikohdasta ei koskaan paassyt putouksen vierelle, silla voimat loppuivat kovassa virtauksessa. Virta voitti minut aina lopulta ja sai minut kuljetettavakseen. Sen jalkeen oli kuitenkin sen verran suvantoa, ettei siina kauaksi ajautunut. Siella oli selvasti merkitty uintipaikat. Monissa kohdin uinti oli kielletty. Paikan ainoa kielteinen puoli oli, etta se maksoi. Mielestani mitaan luonnonkauneutta ei saisi noin valjastaa markkinataloudelle! Ei se kallis kylla ollut, vain alle 2 euroa. Muuten Laos on ehka hieman kalliimpi kuin Kiina. Taalla on halvempia majapaikkoja kuin Kiinan suurissa kaupungeissa, missa olimme, mutta ruoka ja tavarat ovat kalliimpia. Kiinassa soi paikallista kasvisruokaa paikallisten ravintolassa valtavat annokset 60 sentilla, mutta taalla joutuu maksamaan yleensa 2 euroa. Paivalla tosin saimme yksinkertaiset riisiannokset hieman syrjaisemmassa paikassa eurolla.
Hieman harmittaa, kun olemme nyt olleet niin vahan tekemisissa paikallisten kanssa. Vain guesthousin isannan kanssa olemme vaihtaneet pari sanaa. Jospa paasisimme Vientianessa majoittumaan jonkun kotiin! Buddhistimunkin kanssahan tosin juttelimme siella Udomxaissa. Aika vahan olemme myoskaan muiden reissaajien kanssa olleet tekemisissa. Tanaan tuktukissa juttelimme hieman espanialaisten kanssa. Yksi heista sanoi hanella olevan suomalaisia ystavia, jotka sanovat koko ajan ''haista vittu''. Han sanoi suomalaiset tunnistavan hyvin naista sanoista. Tallaista suomikuvaa taalla maailmalla! Rajalla juttelimme silloin muutama paiva sitten hollantilaisten kanssa. He kavivat Laosissa vain hakemassa lisaa viisumiaikaa.
Loysin tanaa hedelmia, joista olen haaveillut viime reissusta lahtien. Niihin viittasin kauan kaivatulla ystavalla.
Taidan nyt viela lisata pari asiaa edelliseen juttuuni Kiinasta. Huomiseen!
Advertisement
Tot: 0.121s; Tpl: 0.02s; cc: 6; qc: 44; dbt: 0.0802s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb