Advertisement
Published: March 17th 2013
Edit Blog Post
Olipahan mainio päivä! Aamulla jotenkin hämärästi muistin lukeneeni jostain, että täällä on sunnuntaisin joku must-be puisto, jota nyt ei kertakaikkiaan vaan pidä missata. Toden totta, olisipa ollut ankeeta, jos en olis tajunnu Yoyogi-puistoon tänään noin tsiljoonan muun tyypin kanssa mennä! ”Aamukaffen” jälkeen joskus puoliltapäivin sinne siis suuntasin.
Erinäiset vinkkaukset tän puiston suhteen puhuivat akrobaateista, soittelijoista ja mistä lie puuhastelijoista, joille kaikille tuntuu löytyvän puistosta oma paikkansa. Ja näinpä olikin. Olisipa mainiota, jos meilläkin olisi jotain tämmöistä, sen lisäksi että on toki jees istua pussikaljallakin Koffin puistossa. Oli rockabillyporukkaa, nuorisojoukko näytteli jotain, pari naista pyöritteli hularenkaita, mimmi taipui jos minkäkinlaisiin asentoihin, toinen joukko veti tanssitreenejä, jamppaporukka rummutteli rumpuja, tyypit hyppi narua aika siististi, saksofonin ääni kantautui jostain, jamppa taiteili teknon tahtiin ihan mahtavaa pikataidetta, koiria suuntasi emäntineen ja isäntineen kohti koirapuistoa ja mitä muuta vielä lie. Paljon mainostettuja cosplay-jengiä en nähnyt oikeastaan ollenkaan, ja onpa tuo vissiin jo vähän hiipumassa olevaa settiä, olen antanut itseni ymmärtää.
Kun istahdin penkille alas, tuli rummuttajajoukosta yksi herrasmies turisemaan mun kanssa. Oli Malawista ja asunut nyt Japanissa viitisen vuotta. Kuulemma takaisin menossa, kun ei enää jaksa maanjäristyksiä, ja kauhisteli kun toivoin semmoisen pienen täällä kokevani. Hän kutsui mua jammailemaan kanssansa ja juomaakin tarjoili, mutta
jätin tällä kertaa jammailut väliin ja siirryin etiäpäin. Pelottava naamiokasvoinen tyyppi istui penkillä ja haki katsekontaktia, ja sen saatuaan näytti aina pikavauhdilla lehtiöstään sopivan viestin. Ja sanon nopeasti siksi, että niitä oli aika monta erilaista ja esimerkiksi mulle tuli suorilta englanninkielinen. Taidanpa tosin käydä täällä aika huonosti paikallisesta. :P
Istuttuani alas kirmasi paikalle superpirteä japanilaismimmi tarjoamalla ”Free hugs” –tyyppistä lähestymistapaa. No, halattiinpa sitten, kun kerran ilmaistakin oli ja kaikkee. Hän jäi siihen jutustelemaan ja selvisi, että ystävänsä on Jyväskylän yliopistossa opiskelemassa. Hetkellisesti piti taantua työkuvioihinkin, mutta meillä ei oikein kovin pitkälle ollut yhteistä kieltä, eli yksityiskohdat kaverin opinnoista jäivät kuulematta. Hän kuitenkin totesi minusta tosi mieleenpainuvasti ystävästään, että ”Her dream is to work in Finland.”, eli in your face taas hei kaikki jotka väittää että ne tulee vaan meille ja vie rahat ja naiset ja kaikki. Nih. Tomoko laittoi FB-kaveripyynnönkin, ja onpahan varsin jänskää lueskella japaninkielisiä päivityksiä. Napattiin kuvamatskuakin yhdessä, ja näemmä hän oli oman versionsa jo verkkoon rykäissytkin. Hupsua, mutta kivaa!
En ehtinyt kuin hetken penkillä yksikseni vanheta, kun siihen istahti nuorehko herrashenkilö. Noin puolentoista tunnin juoruamisen jälkeen selvisi sekin, että hän oli Terrence. Terrence oli coloradolainen, noin puolisen vuotta matkustellut ympäriinsä, ja näistä viimeset viikot Japanissa.
Hokkaidolla oli kuulemma ollut laskemassa ja nyt sitten Tokiossa ennen huomista kotiinpaluuta. Kiva siis että tavattiin tänään! Juteltiin kaikesta mahdollisesta, mitä nyt vaikka korpeista, säästä, opiskelusta, töistämme, Alaskasta, tulivuorista ja politiikasta. Kerrassaan mainiota seuraa oli hän. Totesi muuten kuultuaan työstäni, että tekee varmaan hyvää lomailla tälleen rennosti. Joo, todellakin.
Palloilin vielä puistossa varmaan parisen tuntia, yhteensä sen joku viisi tuntia, kuljeskellen ja kuvaillen vain. Lapsille oli puistossa ihan mahtava paikka, jossa sai päästellä järkyttävän määrän saippuakuplia kerralla menemään. Isojakin! Ihastelin siinä aikani, ja kuvailin sekä kuplia, että niitä ja muita palloja jahtaavia koiria. Erityisesti yksi pikkukoira oli pitkällisen huvituksen aihe, sillä se tuntui olevan jalkapallon huumassa kovin totaalisesti. Tyyppi juoksi itseään isomman pallon kanssa kuin hullu, eikä meinannut välillä enää saada henkeäkään, mutta silti mentiin taas. Koira oli omistajansa hallinnassa kyllä mainiosti (vai pitäisikö sanoa pallon hallinnassa?), ja siinäpä se odottaa nakotti omistajaansa myös vessan ovella tyylikkäästi.
Pois lähteissäni satuin kävelemään ohi nuoresta naisesta, joka piirteli ja maalaili pilkkahintaan postikortinkokoisia kasvokuvia ihan vain puistonpenkillä istuen. Aikanaan New Yorkissa piirrätytin karikatyyrin, joka on ihan mahtava muisto siitä upeasta reissusta ja tietty koko kaupungista, ja niinpä päätin nytkin istahtaa malliksi, vaikka oli jo tietty nassu varmasti sen näkönen että koko
päivän on auringossa möllöttänyt. Lopputulema on kyllä vähintäänkin ”photoshopattu” versio minusta, mutta piirtäjätyttö oli kyllä herttainen ja tuon kuvissakin vilahtelevan kuvatuksen meikäläisestä hän tekaisi väreineen kaikkineen about seitsemässä minuutissa. Askel oli kevyt puistosta poistuessa, ainakin siihen asti kunnes alkoi puskea ihan joka tuutista irkkuja viettämään kaikesta päätellen vihreää päiväänsä. Noin keskimäärin humalatila oli jo siinä kuutta ennen ihan hyvällä tasolla ja äänenkäyttö sen mukasta. Englantia onkin kuulunu täällä aika vähäsesti, mut nyt sai ihan huolella nauttia.
Jos ei nyt vielä käynyt selväksi, niin yksi lempipuuhiani reissuilla on vaan katsella ihmisiä, tietysti erityisen kivalla säällä ulkona. Puistokulttuurit on kaikissa reissupaikoissa vähän erilaisia, mutta kaikissa on kyllä omat hienot vinkeytensä. Tämä oli ehdottomasti hyvä kilpailija parhaiden päivien kisassa täällä! En ollut kuuteen mennessä myöskään ehtinyt avata mukana kulkevaa kirjaa taikka malttanut syödä mitään, mikä taas kertoo siitä, että ei vaan pysty keskittymään semmoseen kun on parempaakin tekemistä. Mutta, koska metro kulkee ja oli hyvä mieli, niin päätin lähteä toiselle puolelle kaupungille erittäin myöhäiselle lounaalle. Joskus vartin yli kuusi ehkä sain viimein nuudeliherkun eteeni Uenossa, jossa erityisen ystävällinen jamppa autteli ruokalistan tulkinnassa. Perinteiseen tyyliin iltakaffet take awayna mukaan, ja lähikaupasta mansikoita, ja kohta unille. Aamulla (aivan liian) aikainen lähtö Kiotoon, ja sen
reissun päivitykset pukkaakin täältä sitten vasta tiistai-iltana. Sayonara!
Advertisement
Tot: 0.036s; Tpl: 0.01s; cc: 8; qc: 24; dbt: 0.0189s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1mb