Advertisement
Published: December 11th 2008
Edit Blog Post
Emme tosiaan eilen illalla onnistuneet selvittamaan, kuinka suoriutuisimme pois Hyberapadista, tuosta saasteiden ja ihmismeren kehdosta. Kyselimme asemalta junia, mutta meille sanottiin junia menevan Hospetiin vain illalla ja niiden kaikkien olevan taynna. Second clasiin mahtuu tietenkin aina, koska niistahan ei koskaan paikat lopu, mutta tassa luokassa en mielellaan matkustaisi yota. Taysin terveena ja hyvin levanneena se ehka just ja just menisi selviytymiskokemuksena. Nyt se ei kuitenkaan paljon houkutellut. Intian isoimmista kaupungeista lahtevissa junissa pitaisi olla myos lankkarikiintiot, eli vain turisteille varattuja paikkoja, mutta Hyberapadissa he eivat olleet kuulleetkaan tallaisesta. Hyberdapadi on sentaan neljanneksi isoin kaupunki Intiassa. Jos sielta ei naita lippuja saanut, ihmettelen suuresti mista niita saa. Seuraavaksi kyselimme busseja. Niita oli vain tavallisilla istumapaikoilla saatavilla, ei mitaan sleeper bussia. Matkassa olisi mennyt jokin 15-16 tuntia, mika olisi ehka mennyt jos lystin hinta olisi ollut kohtuullinen, mutta se olisi kustantanut yli 10 euroa. Sen jalkeen, kun netti sivustotkin jumittuivat, paatimme jattaa kyydin selvittelyn aamuun.
Aamulla Kalle lahti asemalle selvittamaan aikatauluja, kun olimme saaneet alynvalayksen, etta voisimme menna junalla ensin jonnekin risteysasemalle. Mina jain katukeittioon syomaan pannukakkua, jonka onnistuin tilaamaan ei-tulisena, tai ehtivathan he laittaa siihen pottumossoa, mika oli lievasti tulinen, mutta varsinaisista kastikkeista onnistuin kieltaytymaan. Olin juuri ehtinyt asettua mukavasti hotelliimme, kun Kalle tuli hirveella kiireella sisaan. ''Nyt pitais pakata vauhdikkaasti, juna lahtisi 9''. Kello oli 8.15, meilla kaikki kamat levallaan ja juna-asemalle matkaa. Uloskirjautumisessa meni ikuisuus, kun respan aija alkoi jankuttaa veroista. Olimme sopineet verojen kuuluvat hintaan, he olivat selvasti sanoneet niiden kuuluvan. No, lopulta han uskoi ja paasimme ulos kadunvarteen metsastaan autoriksaa. Heita oli siella jonossa, mutta monet vain pudistelivat paataan, kun pyysimme laittamaan mittarin paalle. Joku heitti, etta voisi 100 rupialla vieda meidat. Nauroimme vain hanen hinnoilleen. Tiesimme oikean hinnan olevan 30 luokkaa, silla asemalle oli vain reilun 2 kilometrin matka. Ihmeellisinta taalla on se, kuinka mopokuskit ja kauppiaat pitavat usein kiinni hinnoistaan, tai laskevat niita vain hieman. Kaakkois-Aasiassakin he usein yrittivat pyytaa liikaa, mutta jos tiesimme oikean hinnan ja vaadimme palvelua silla hinnalla, he lopulta aina suostuivat. Taalla tuntuu lahes kaikilla olevan periaate ''Lankkarilta taytyy saada enemman rahaa, muuten hanta ei palvella ollenkaan''. Eihan tallainen ole millaan tavoin hyvaa bisnesta! No, tama kertoo hyvin siita, miten monilla yrittajilla menee taalla tosi hyvin.
Eras nuori kuski suostui yllattavan helposti laittamaan mittarin paalle. Kun lahdimme liikkeelle, selvisi syy, miksi han oli niin mielellaan kaynnistanyt sen. Han oli hieman viritellyt mittaria! Ensin katselimme arsyyntyneina kuinka rupiat vilisivat ruudussa. Oikeasti lahtotaksan pitaisi olla 12 ja sen jalkeen hinnan pitaisi nousta vasta kilometrin jalkeen. Sanoin ensin ''No, kai se pitaa maksaa, kun on niin kiire, ettei muutakaan voida''. Kalle sitten yritti sanoa kuskille, etta mittari ei toimi, mutta kuski ei ollut kuulevinaankaan. Tutkailin sitten miettivaisesti mittaria ja kysyin Kallelta ''Mista kuski aluksi painoi, eiko tassa ollut jokin nappi?'' Kalle kehotti kokeilemaan vaivihkaa oliko nappi mittarin takana ja loysinhan sen tunnustelemalla. Painoin siita ja mittarinluvut nollautuivat. Sanoin ''Onnistuuhan se huijauas toisinkin pain!''. Tata pelia voi pelata kaksikin, riemuitsimme. Lahti mittari taas vahan ajan paasta nousemaan, mutta talla kertaa huomattavasti hitaammin. Olihan kuskin naama perilla nakemisen arvoinen, kun han huomasi mittarin lukemat! Han oli luullut lypsavansa meilta typerilta turisteilta hyvat rahat, hinnasta olisi tullut varmaan viisinkertainen. Vahan aikaa han vain pudisteli etupenkillaan paataan ja sitten taas kaantyi katsomaan taaksepain eli mittariin ja meihin. Olimme jo pihalla, kun han herasi hammingistaan. Kovaaanisesti han alkoi vaatia 15 rupiaa. Osoitimme vain viattomasti mittaria ja sanoimme sen nayttavan 35, joten emme maksa enempaa. Han kuitenkin vetosi taulukoihin, jotka taikoi jostain esiin. Jo Kolkatassa naimme naita. Niissa on tietty mittariluku ja sen perassa on hieman isompi hinta, mita pitaisi maksaa viela lisaa. Voi olla, etta kyse on jalleen kerran veroista. No, hinta oli taulukossa kuitenkin vain 10, eika 15, kuten han vaitti. Maksoin 10 ja lahdimme juoksemaan kohti asemaa.
Taalla Secunderabad asemalla kyselimme junasta, jonka piti lahtea aivan niilla hetkilla ja juuri sielta asemalta. Selvisi, etta juna on ennen lahtenyt tuolta, mutta nykyaan se lahtisi kolmannelta asemalta eli Kachegudasta. Intiassa ei siis voi taysin luottaa edes rautatieaseman virkailijoiden tietoihin! Hyderapadin asemalla Kallelle oli selvasti sanottu junan lahtervan Secunderabadista. No, hyva uutinen oli, etta juna lahtisikin vasta 9.50, joten aikaa olisi viela. Menimme sitten odottelemaan bussia, joka ei koskaan tullut ja jonka sijasta otimme jalleen moporiksan. Nyt sovimme hinnasta, silla kenenkaan mittari ei mukamas toiminut. Kalle naytti lappua, jossa luki asema eraalle kuskille. Kuski lupasi lahtea 60, mutta liikkeella jo ollessamme han alkoi selittamaan, ettei nahnyt paikan nimea (vaikka lappu oli ollut aivan hanen nenan edessaan) ja asema onkin kauempana kuin han luuli, joten han vaati lisaa rahaa. Kovasti inttamalla Kalle sai pidettya hinnan entisellaan.
Riemuksemme asemalla selvisi, etta juna tosiaan lahtee sielta ja lippuluukullekaan ei tarvinnut paljoa jonotella. Luukun takana istuva virkailija virnisteli meille, kun kyselimme junaa Guntakalaan. Han sanoi ''Se on paikallisjuna'', sellainen epaileva ilme naanaamallaan kuin ''ette te siihen voi haluta''. Eipa teilla ole muutakaan junaa tarjolla, joten ette jata paljon valinnanvaraa, ajattelin. Kun eras juna puksutteli asemalle, Kalle kysyi lahella istuvalta meneeko se juna Guntakalaan. Vastaus oli: ei mene. Olemme huomanneet, etta jos Intiassa kyselee tietoja, ei pida luottaa vain yhden ihmisen infoon. Kalle siis lahti kyseleen muiltakin ja pian han tuli takaisin sanoen ''menee se, mutta siella on alyttomasti porukkaa''. Junaan sisaan paastessamme huomasimme kuitenkin onneksi, ettei se aariaan myoten taynna ollut. Tavarahyllyt olivat viela taysin tyhjillaan. Saimme varattua kummallekin oman hyllyn, mika tarkoitti pitkaa ja kohtuu leveaa tasoa, jonka paahan sai laitettua rinkan selkanojaksi. Kiipesimme ylos ja suurin osa matkastani menikin sitten torkkuessa puolihorroksessa laverillani. Saimme olla korkeuksissamme mukavasti rauhassa, eika kukaan juurikaan jututtanut. Neljan aikoihin aloimme pakkailemaan tavaroitamme ja kiipesimme alas kurkkimaan ikkunoihin ''eiko sita kohta oltais perilla''. Meille oli sanottu junan olevan noihin aikoihin perilla. Meni kuitenkin 19 ennen kuin juna oli paatepysakillaan!
Voisin kertoa viela lyhyesti eilisesta kaveristamme. Tormasimme haneen puistossa, sittemmin menimme hanen kanssaan syomaan, museoon ja han viela saatteli meita hotellillemme pain. Han oli tosiaan sairaalloisen kiinnostunut sukupuolten valisesta kanssakaymisesta Suomessa ja yleensakin lannessa. Hauskimpia kysymyksia mita han meilta tiedusteli: Onko teilla tosiaan nudistirantoja? Ollaanko siella oikeasti aivan alasti? Mita ne maksaa, ei voi olla ILMAISIA?(tassa vaiheessa han oli hyvin epauskoisen innostunut, kun kuuli niiden olevan ilmaisia) Nukutaanko teilla yleensa yolla alasti? Saako tytto ja poika suudella kadulla? Miten parit yleensa kavelevat? (han kysyi saako kavella nain ja otti kasikynkka otteen minusta)Onko esiaviollinen seksi mahdollista? Voivatko parit tosiaan alkaa olemaan yhdessa ilman, etta vanhemmat tapaavat ja sopivat asiasta? Saako nainen tanssia toisen miehen kanssa, vaikka han olisi naimisissa? Mina kylla loisin miesta jos joku tanssisi minun vaimon kanssa, mutta sinako et, han kysyi Kallelta. Jossain vaiheessa han pahoitteli uteluitaan, mutta sanoi asioiden kiinnostavan hanta, koska han oli 23-vuotias eika koskaan ollut harrastanut seksia ja Intiassa oli kuulema vaikea edes tutustua tyttoihin. Han valitti kuinka tyttoja on vahemman kuin poikia, koska vanhemmat haluavat pojan, koska tyton myotajaiset tulevat kalliiksi. Siina vaiheessa han hieman saalitti meita ja yritimme siksi vastailla mahdollisimman asiallisesti hanen kysymyksiinsa. Heraa vain kysymys, mita taalla koulussa opetetaan, silla han tiedusteli ''Miten parit sitten toimivat jos eivat halua lapsia? Kylla han jostain ehkaisysta oli kuullut, mutta ehkaisypillerit esimerkiksi olivat hanelle taysin vieras asia. Han ihmetteli: Miten voi yksi pieni pilleri estaa lapsen tulon,kasittamatonta.
Intia on kylla tosiaan hyvin konservatiivinen maa. Tarkoitan talla, etta asiat tehdaan, kuten ne on totuttu tekemaan, usein kuten muut tekevat. Yksilollisyydelle ei jaa suuresti sijaa. Askeisen tapauksen lisaksi seuraavat seikat kertovat siita:
Pukeutuminen ja ulkonako: Muslimeilla on parta ja hinduilla viikset. Kallen partaa on suuresti ihmetelty. Tytot pitavat hiuksiaan aina letilla tai ponihannalla. Naiset pukeutuvat lahes aina sareihin. Naimisissa olevalla naisella taytyy olla joko sormus varpaassa, punainen merkki otsassa tai hiusraja varjattyna punaiseksi. Banglesseja taytyy pitaa parillinen maara ja samaa sarjaa, usein 6-12 kappaletta. Niita ei koskaan saa ostaakaan yksittain, paitsi paksumpia renkaita.
Syominen: Kastikkeita taytyy kaaraista leivan sisaan ja pitaa syoda kasin. Leipaa ei saa vain dippailla kastikkeisiin, vaan taytyy tosiaan ottaa kastike leivan sisaan, nain meita eilen opastettiin. Kaikki ruoka pitaa sekoittaa tulisiin mausteisiin, usein kastikkeisiin. Edes guava hedelmaa ei saisi syoda ilman mausteita, vaan tallaista syontia katsotaan suuresti ihmetellen.
Nyt ei tule muita esimerkkeja mileen, vaikka niita olisi lukuisia liittyen kaikille elaman osa-alueille.
Yritamme suunnata taalta Gultakalasta huomenna Hampiin. Se on yksi paikka, joka minua Intiassa eniten kiehtoo, joten haluaisin nahda sen ennen paluuta. Se on kuulema hyvin kaunis rauniokaupunki. Siella haluan sit olla paikallaan muutaman paivan. Intiassa reissatessa ei kylla saisi olla aika-tauluja! Nyt meilla on pakosti sellaiset, kun lentoni on 18. paiva ja se kylla rajoittaa paljon seka luo paineita ehtimisen suhteen, koska Intiassa mitaan on vaikea suunnitella etukateen. Suunnitelmat kaatuu aina, no pitaa yrittaa jattaa pelivaraa...
Advertisement
Tot: 0.042s; Tpl: 0.01s; cc: 12; qc: 24; dbt: 0.0247s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb