Putonghua

---

Mistä on kyse, kun vajaa 15 länsimaista ihmistä jokeltelee menemään ja toistelee huoneen edessä hymyilevän naisen heiluttamissa lapuissa lukevia aakkosia? Ei, ei, ei - kyseessä ei ole normaali esikoulutapahtuma keski-Suomessa, vaan Kyse on tietysti ensimmäisestä kiinan oppitunnista.

Tänään se todellakin alkoi - kiinan todellinen opiskelu. Olenhan Oulussa toki yhden kurssin käynyt, mutta jo ensimmäinen tunti täällä osoitti, että täällä ollaan liikkeellä ihan eri asenteella: opettaja vaatii keskittymistä, läksyjen tekoa, hyviä suorituksia ja paneutumista. Välillä vuoro kiertää luokassa ja jokainen länsimaalainen vuorollaan pelokkaasti osoittaa lausumiskykynsä, ja yleensä ne paljastuvat puutteellisiksi. Opettaja on todellakin pieni, mutta pippurinen.

Alkuun aloitettiin normaaleista aakkosista: a on a ja i on i, mutta kappas kun r ei olekaan r, vaan joku ilmavirtaus jonka luokittelisin johonkin pappani kuorsauksen ja röyhtäyksen väliin. Sen jälkeen suhistiin kielen päältä, sivusta ja varmaan kielen läpikin. Välillä kieli tungettiin kitalakeen, välillä hampaisiin kiinni, mutta totesin että suurimman osan ajasta se oli lähinnä solmussa. Välillä ässään lisätti h ja välillä sen piti tulla suhinan, värinän tai teen kera.

Hong Kongiin sopii monessa asiassa lausahdus "eikä siinä vielä kaikki". Tässäkään asiassa ei tietysti tyydytty keskinkertaisuuteen vaan jotta länsimaalainen saataisiin lopullisesti nyrjäyttämään leukansa ja unohtamaan haaveet kiinan osaamista siirryttiin tooneihin, joita kielessä on neljä. Suomalainen on tottunut puhumaan tasaiseen äänensävyyn, mutta täällä piti välillä vinkua korkealta, välillä sukeltaa äänen kanssa ja välillä vinguttaa sitä ylös alas.

Briteistä olevan antropologian opiskelijan kanssa sitä sitten tuskailtiin.

---