ReissuVihko


Advertisement
United States' flag
North America » United States » New York » New York » Brooklyn
April 30th 2012
Published: April 30th 2012
Edit Blog Post

Brooklyn's finest (New York vko1)

Saavuttiin perjantaina puolen päivän aikaan neljän tunnin bussimatkan jälkeen manhattanille, josta sompailtiin vielä kolmella metrolla Brooklyniin meidän majotuspaikalle. Jouduttiin hetken aikaa odottaan isäntää Gordya. Gordy kuitenkin paljastu todella lepposaks kaveriks, jolla tuntu olevan kiirettä bisneksiensä kanssa. Gordylla on oma pieni kerrostalo majotuskäytössä. Varattiin kämppä jo joulukuussa ja saatiin kyllä tosi hyvä diili. Aamupalat kuuluu pakettiin ja brooklynistä on kehittyny nuorten suosima viihtysä paikka.

Huilattiin muutama tunti kämpillä ja lähdettiin sitten Nooraa ja Emmiä vastaan JFK:n metropysäkille. Tytöt saapuu tuntia arvioitua myöhemmin asemalle. Jonot kentällä oli pitkiä ja tyttöjen tulo viivästy. Ehdittiin vähän huolestuun odottaessa, kun meillä ei ollut kännyköitä. Piti vaan odottaa ja toivoo parasta niin kun ennen vanhaa.

Päästiin illan suulla kämpille ja lähdettiin siitä pian tutustuun lähialueeseen. Käytiin kävelykierroksen jälkeen syömässä meksikolaisessa ja palattiin kämpille tekeen suunnitelmia.

Lauantaina aurinko paisteli jo heti aamusta hyvin ja lähdettiin aikasin liikenteeseen kohti brooklynin ulkokirpparia. Kirpparilla on monia ammattilaismyyjiä ja alue ei muistuttanu ollenkaan perinteistä kirpparia, vaan myyjinä on johonkin tiettyyn tuotteeseen ja tuoteryhmän keräilyyn erikoistuneita kavereita ja hinnat oli myös sen mukasia. Tytöt löysi pikku koruja ittelle. Torin näkeminen oli kyllä kokemus sellasenaan.

Mentiin kirpparilta metrolla Brooklyn heights maisemapaikalla, josta näky brooklyn bridge ja manhattanin pilvenpiirtäjät komeesti. Haettiin lähistöltä jenkki prepaid -liittymä meille ja suunnattiin siitä sitten manhattanille. Käytiin kattomassa uusien tornien työmaata ja muistomerkkiä, joka oli ihan tornien läheisyydessä. Ei kuitenkaan käyty sillä vesiputousmuistomerkillä, joka on se tunnetuin. Eksyttiin samalla yhteen outlet myymälään, mistä löyty kaikkee pientä urheilutrikoista kauluspaitaan.

Emmin nahka alko punottaan meidän kävelyn jälkeen, mikä tuntu huvittavalta, koska ulkona ei ollu ees lämmin. Suunnattiin vielä keskustasta vähä syrjempään chinatowniin, jossa pistäydyttiin syömässä. Little Italy oli yksi kadun pätkä keskellä Chinatownia, joka kans käveltiin päästä päähän. Nähtiin myös keskustan alueella jänniä parkkipaikkoja, kun autoja pidettiin kakskerroksisesti nostureitten voimin. Oltiin poikki pitkän kävelypäivän jälkeen ja valmiita meneen brooklyniin lepään.

Sunnuntai oli sadepäivä ja oltiin suunniteltu sateen varalta mennä museoon. Ensimmäiseks museoks valikoitu Natural history museum, josta ostettiin New york city passit, jolla pääsee moneen museoon ja nähtävyyspaikkaan manhattanilla.

Museon aulassa oli jo ensimmäiset dinosaurusten luurangot ihmeteltävänä. Oltiin tyytyväisiä jo niiden näkemisen jälkeen, mutta päätettiin mennä vielä peremmälle. Täytetyt eläimet oli pistetty hienosti esille ja niitä oli mukava kattella. Museo jakautu neljään kerrokseen ja selvää oli jo alusta asti, että huoneita täytyy jättää näkemättä. Meidän kiertelyä oli hyvin tauottamassa meidän universumista ja erityisesti tähdistä kertova dokumenttielokuva, jota näytettiin puoliympyrän muotoselta katolta. Efektit tärisytti penkkejä ja liideltiin linnunradalla. Leffan kattominen oli todella vaikuttavaa.

Leffan jälkeen mielenkiintosin osio oli nimenomaan dinosaurusten luurankojen tutkailu ja lajien kehittymisen tutkailu, joka oli tuotu vallan yksityiskohtasesti esille. Oltiin poikki meidän rupeeman jälkeen museossa ja tosiaan kolme kohokohtaa oli täytetyt eläimet taustoineen, tähtifilmi ja dinosaurusten luurangot.

Sade oli vaan yltyny museoreissun aikana. Päätettiin mennä kattoon central stationia, juna-asemaa, joka on joistakin elokuvista tuttu marmorilla koristeltu vanha, sisältä tyylikäs rakennus. Käytiin myös syömässä juna-asemalla. Asema oli ihan pällistelyn arvonen. Juna-asemalta suunnistettiin lähellä olevalle jättikokoselle lelukaupalle. Angrybirds -lelut oli tietysti uusin kuumin juttu, mutta katteltiin paljon muutakin. Harry potter kravatit ja hatut, vapauden legopatsas ja mattopiano kiinnosti meitä. Lisäks Linda innostu ihmisaivo lelusta, jossa oli kaikki osat paikallaan. Aivot oli koottavaa mallia.

Käytiin vieressä olevilla bloomingdales ja Macy’s tavarataloissa pyörähtämässä, mutta minkään ostamista ei oikeen ees harkittu. Macy’s väitti olevansa maailman isoin kauppa ja sinänsä siellä oli ihan mukava käydä. Sade ja kylmä tuuli oli tehny tehtävänsä, vaikka ei kävelty ulkona kun pieniä siirtymämatkoja paikkojen välillä. Oltiin siis kylmissämme ja märkinä valmiita meneen hostellille.

Metroasemalla nähtiin breikkitiimi. Breikkarit oli tosi hyviä ja ne pisti oikein kunnon shown asemalla pystyyn. Vanhemman naisen puntit väpätti, kun pojat esitti akrobaattitemppuja omistaen niitä tälle leidille. Nähtiin myös lahjakas rumpali, joka teki valmiita kappaleita soittaen kapuloilla rumpujen lisäks sämpleriä. Sitä oli mielenkiintosta kattella, koska yksi mies tosiaan teki kappaleen ihan siinä silmien edessä.

Maanantaina mentiin Manhattan mallille ja sen lähiseutuville kierteleen, josta suunnattiin union squarelle. Union squarella syötiin pitsaa ja piirakkaa. Lähdettiin käveleen sieltä broadwayta pitkin kohti flat iron buildingia. Nähtiin tässä matkalla Marimekon putiikki ja tunnettiin ittemme ylpeiks suomalaisuudesta. Flat iron building oli erikoinen rakennus. Se oli todella kapeen kolmion muotonen. Kolmion terävimmässä kulmasssa oli ikkunoita ja huoneistot näytti alkavan tosi kapeina siitä kärjestä. Pitkin broadwayta kävellessä päädyttiin löytään madison square garden, vaikka ei oikein tiedetty, mitä kaikkea se pitää sisällään. Rakennus ei ollut niin yksoikosesti minkään hallin muotonen.

Käytiin hörppään kahvia kahvilassa ja tunnettiin itemme kun uudelleen syntyneiks. Haluttiin sitten siitä mennä vielä katteleen time squaren valosadetta. Se oli kyllä aika uskomaton valomainosmeri. Isoja videomainoksia pyöri kummillakin puolilla katua ja ihmisiä vilisi ympärillä. Näkymä oli ainutlaatusuudessaan tosi vaikuttava. Mihinkään vastaavaan ei tuu muualla törmään. Sellasta valojen vilkettä ei olis pystyny kuvitteleen näkevänsä. Oltiin todellisen valomeren keskellä, jossa salamavalot vaan räpsy kaiken kukkuraks. Ilta-aikaan näkymä oli varmaankin vielä vaikuttavampi, koska valoissa tuntuu olevan sillon jotain järkee. Syötiin time squarella Nooran hankkimat ’time square’ –tikkarit ja naatiskeltiin täysin rinnoin valojen vilkkeestä.

Uupuneina taas pitkän kävelypäivän jälkeen suunnattiin brooklynin pesään.

Tiistaina alotettiin Brooklynin kasvitieteellisestä puutarhasta. Senkin suhteen meidät yllätti suuruus. Kaiken näkeminen sieläkään ei tullut kuuloon, vaan näkemisiä joutu valikoimaan. Vaikuttavin näkymä oli kirsikkapuutarha, jota jonkun lähteen mukaan pidetään japanilaisten kirsikkapuutarhojen jälkeen kauneimpana ja suurimpana. Kukinnat oli jo puilta suurimmaks osaks ohi, mutta maassa oli tuhansittain vaaleenpunaisia lehtiä ja joitain oli vielä puissakin. Käytiin kasvihuoneissa tutkimassa aavikon ja sademetsien kasveja, jotka muuten oli suurimmaks osaks samoja joita oltiin ecuadorissa jo nähtykin. Ne kolme kohdetta jäi brooklynin puutarhasta mieleen. Puutarhaan on kymmenen dollarin pääsymaksu, mutta tiistaisin puisto oli ilmainen. Kuitenkin jo pääsymaksun perusteella voi kuvitella kyseessä olevan hieno ja iso paikka.

Tehtiin omassa keittiössä wokkia ja huilailtiin. Pitkät kävelypäivät tuntu meidän jaloissa. Iltapäivällä mentiin sohon kaupunginosaan, jossa käytiin Conversen kenkäputiikissa. Illalla pimeen taittuessa noustiin empire state buildingiin, joka oli yks city pass kohteista. 86:sta kerroksesta näkymät oli kohdallaan. Valomeri tuntu piitkältä. Meillä oli oppaana kuulokkeissa kaveri, joka selitti missä päin on mitäkin ja saatiin hyvin hahmottuun kaupunkia ylhäältä päin. Jännää on se, kuinka pieneltä Central parkin kokonen puisto näyttää niin korkeelta. Katteltiin kaupunkia kaikessa rauhassa linnun silmistä. Valomeri oli time squareen nähden ihan toisen näkönen. Mainoksia ei erottanu, vaan tuhansia rakennuksia tuhansine valoineen. Nautiskeltiin aikamme miljoonakaupungin muodoista ja lähdettiin valmistautuun keskiviikkoiseen museokierrokseen.

Metroiltiin keskiviikko aamupäivänä museum of metropolitan artiin eli metille. Museo oli jakautunu kahteen kerrokseen ja useeseen eri isoon näyttelytilaan. Arveltiin jo edellisen museokierroksen jäljiltä, että kaikkien tilojen kiertäminen ei oo mahdollista. Alotettiin tutkailu egyptihuoneesta, jossa oli faaraoveistoksia, hautajäljennöksiä, hauta-arkkuja ja muumioita. Niiden ihmettely oli mielenkiintosta. Harsot muumioitten päällä jätti mielikuvitukselle vähän tilaa, mutta kyllä niitten alkuperäsyyttä meille vakuuteltiin.

Keski-ajan osastolta mieleen jäi haarniskat, joita oli monenlaista sorttia. Kevyempiä ja tönkköjä kokoversioita. Tässä myös huomattiin jo paikan mahdottomuus, kun huoneista löytyy hirveesti pieniä vaaseja ja purnukoita, joilla on oma historiansa kerrottavana. Turistin täytyy todella valita, mitä jaksaa lueskella ja nähdä ellei meinaa käyttää koko lomaansa museossa. Yhteen osa-alueeseen sais hyvin koko päivän kuluun, jos meinais kaiken imee itteensä ja sisäistää. Meidän tyyli oli kattoo vaan päältä päin kaikkee silmään erottuvaa. Tältä keskiaika –osastolta meidän silmiin osu takkahuoneet, jotka oli sisustettu joidenkin kuningattarien takkahuoneita mukaillen. Huoneiden avulla aikahypyn tekeminen hovielämään oli helppoo.

Eurooppalaiselle veistostaiteelle oli varattu seuraava huone, johon tutustuttiin tosi pintapuolisesti. Kaikki veistokset tuntu muistuttavan toisiansa ja suosikkien valitteminen oli vaikeeta. Loikattiin täältä eurooppalaisen maalaustaiteen puolelle toiseen kerrokseen. Saleissa oli iso kokoelma Rembrandtin maalaamia muotokuvia ja paljon muita meille tuntemattomien taiteilijoiden töitä. Sokrateen myrkkyjuoman ympärille keskittyny maalaus herätti jotain etäisiä muistoja jostain koulukirjasta samoin kuin jotkut sotapäällikköjen kuvat. Toisessa kerroksessa törmättiin myös Rodinin veistoksiin ja modernin taiteen puolelta oli avantgardistien näyttely käynnissä. Esillä oli Matissen, Cezannen ja Picasson varhaisia töitä. Kyseessä oli yhden sijoittajaperheen tukemien nuorten miesten tauluja. Kaikkein tunnetuimpia ja uusimpia teoksia ei tosiaan ollu näytillä, kun hinnat ehti nousta siinä määrin, että näiden sijoittajien kuve ei enää kestäny. Kokoelmasta oli kuitenkin hienosti nähtävillä Picasson kehittyminen kubistiseen suuntaan.

Tän näyttelyn jälkeen oltiin tuhlattu kaikki museokestävyytemme. Se hupeni kolmessa tunnissa. Syötiin Metin rappusilla peripaikallista snackia, kun tilattiin grillivaunusta pretzeliä ja hotdogia. Välipalan jälkeen lähdettiin hortoileen Central parkiin, joka alko ihan museon takaa. Kyseessä tosiaan on aikas iso viheriö, jossa taitaa olla 51 mailia lenkkipolkuja. Me käveltiin lähellä olleelle puiston isoimmalle reservoir –lammelle ja loppujen lopuks lopsittiin itä –länsi suunnassa puiston läpi. Puiston länsipuolelta otettiin bussi kohti manhattanin keskustaa. Maisemien kattelu onnistu bussista hyvin. Matkalla bongattiin ihmetystä herättävä guggenheim –museo, tiffanyn liike ja paljon erilaisia hienoja rakennuksia. Jäätiin bussista 5th avenuella, josta jatkettiin kävellen eteenpäin. Pian huomattiin olevamme public libraryn kohdalla, johon tehtiin pikku visiitti. Rakennus oli jylhä ja arvokkaan olonen, johon kuitenkin suomituristit hyväksyttiin tuulitakeissa.

Käytiin syömään meksikolaisessa ravintolassa, jonka jälkeen tytöt harhautti meikäläisen taitavasti raiteilta. Linda halus mennä muka kolmannen kerran Macysille ja mua ja Emmiä ei kiinostanu ollenkaan. Tehtiin siis treffit puolen tunnin päähän ja kierreltiin se aika erillään. Tytöt sai hommattua kakun ovelasti huomista varten. Enkä osannu epäillä mitään. Edes siinä vaiheessa, kun Noora halus mennä heti hostellille päästyä juomaan maitoo jääkaapille.

Torstaina tytöt laulo heti aamusta. Sain lahjaks suomalaista suklaata, paidan ja kirjan. Aamupalalle mennessä kuulin laulun vielä toiseen kertaan ja näin 27 kynttilällä koristellun kakun. Kaikki kynttilät saatiin puhallettua ja ison pekoni –kananmuna aamiaisen jälkeen tuhti suklaakermakakku maistu aikas jenkkiläisen maukkaalle. Vattat pinkeinä hengailtiin kämpillä ja tarjottiin kakkua meidän naapurissa asuvalle sveitsiläiselle Christianille. Christian lähti meidän kanssa vielä Queensiin kattoon Metsin pesäpallopeliä. Peli alko yheltä ja lähdettiin kohti stadionia tuntia ennen. Aika oli outo, kun kyseessä oli torstai. Pääteltiin lippuja olevan hyvin tarjolla ja niin niitä tietysti olikin. Saatiin kymmenen dollarin opiskelijaliput ja kömmittiin katsomoon. Oltiin vähän yli yks perillä ja siihen mennessä vierasjoukkue Miami Marlins oli pelannu yhden lyöntivuoronsa. Kummallakin joukkueella on lyöntivuoroja koko pelin aikana yhdeksän. Kun me päästiin meidän parvelle ihan stadionin yläosaan niin mets mätkäs ensimmäisen juoksunsa ja hurraus oli kovaa, vaikka paikalla ei kovin paljoo väkee ollu. Kolee keli ja kellonaika varmasti verotti osansa, mutta meitä ne ei häirinny. Alkupeli meni ihan sääntöjen opettelussa. Aika nopeesti peliin kuitenkin pääsi käsiks. Alkuvaiheen kohokohdat tosin oli hodari ja tanssikamera ensimmäisen juoksun jälkeen. Joskus seittemännen erän kohdalla alko sateleen vettä hiljaksiin. Samalla myös Miami hipsi 2-1 johtoo. Metsin ja koko pelin viimeseen erään mentiin Miamin johdossa. Erä veny kaiken kaikkiaan 36 syötön pituseks, kun normaali erä kestää yhdeksän syöttöö. Mets tasotti ensin virhesyöttöjen avulla. Lukkari alko hermoileen sen verran, että miehet pesillä pääsi eteneen ja viimein yks kotiin. Neljästä väärästä syötöstä yks pääsi eteenpäin. Viimenen lyönti oli koko ottelun näyttävin ja toi ansaitun voiton kotijoukkueelle ja meille metsin puolesta hurranneille. Viimenen erä oli tosi viihdyttävää katteltavaa eikä peli tylsäks oikeen ehtiny käymään, vaikka keskivaiheella ei paljo palloon osuttu. Katsojia viihdytettiin ja huudatettiin kaiken maailman lahjakorttikilpailuilla.

Pelistä tultiin takasin kämpille, jossa tehtiin pientä naposteltavaa ja seurusteltiin. Isäntä Gordykin tuli poikkeen ja tarjos neljä budweiseriä synttärisankarille. Illalla lähdettiin syömään tänne brooklyniin kävelymatkan päässä olleeseen ravintolaan. Tavotteena oli kannustaa jääkiekkojoukkue New york rangers playoffien toiselle kierrokselle nyt viimesessä ratkasevassa ottelussa Ottawaa vastaan. Ravintolassa näytettiin yhdessä nurkkahuoneessa jääkiekkoo, mikä oli tyhjänä. Paikalla oli paljon syöjiä ja kaikki katteli ravintolan puolella koripalloo. Mentiin muiden ihmisten puolelle, jotta ei ihan eristyttäis muista. Tilattiin kevyet alkupalat ja pääruoat, mutta kellään ei oikeen ollu ees nälkä kun oltiin naposteltu niin tunnollisesti hostellilla. Vattat pinkeinä ahdettiin itteemme mitä pystyttiin ja seurusteltiin. Oltiin jo kahentoista korvilla takasin kämpillä. Luultiin kellon olevan paljon enemmän, kun väsymys oli niin kova, mutta sitten tajusinkin sen oman sisäisen kellon tikittävän eriaikaa tän aikavyöhykkeen kanssa. Vanhuus tuo väsymystä. Syntymäpäivä oli kaiken kaikkiaan kiva viettää poikkeevassa paikassa. Sen luultavasti muistaa paremmin ja Brooklyn itsessään oli oikein oiva paikka synttärien juhlimiseen.

Perjantaina suunnattiin aamusta Brooklynistä löytyvään Williamsburgiin. Christian kehu meille Williamsburgia ja sano sen olevan nuorekas siisti kaupunginosa. Sitä se todella oli, vaikka aika pallo hukassa sielä palloiltiin. Muutaman tunnin vapaan hötkyilyn jälkeen lähdettiin kohti Queensia ja sen ostoskeskusta. Herkuteltiin yksillä hotdogeilla taas ennen shoppailuja. Shoppailut meni onnistuneesti, kun Linda löysi hää- ja ylppärijuhlamekot, Emmi varamekon ylppäreihin ja Nooran matkaan pääsi kahdet kengät. Nooran kokonaisostettujen kenkien määrä kasvo kuuteen pariin. Lisäks löyty jotakin pienempää, kuten paitoja ja housuja, mutta ei mitään isoin kirjaimin mainittemisen arvoista. Oltiin kokonaissaldoon tyytyväisiä shoppailun suhteen.

Lähdettiin Queensistä bussilla kohti manhattania ja jäätiin Queensbridgen kohdalla pois manhattanin päässä. Nähtiin sillan tyvessä vaijerihissi, joka kulkee roosevelt saarelle. Saari sijaitsee east riverillä manhattanin ja queensin välissä. Ajateltiin, että maisemat sillan viertä kulkevasta hissikopista oli hyvä ja otettiin kyyti. Hissi oli hyvä kakskerroksisen sillan rakenteiden tutkailuun ja jossain määrin myös kaupungin kattelun suhteen. Näkymät oli erilaisia Empire state buildingiin verrattuna mutta ei kuitenkaan ihan niin hyviä. Palloiltiin hetki Roosevelt saarella. Käytiin kirpparilla, josta Noora löysi farkut. Lähdettiin sitten metrolla brooklynia kohti, päästiin kuivin nahoin perille nukkuun ja katteleen ostoksia.

Onnittelut vielä Jouko-papalle syntymäpäivän johdosta ja kaikille hyvää vappua!!


Additional photos below
Photos: 46, Displayed: 31


Advertisement



1st May 2012
roosevelt island

Heippa Teille kaikille!!! Olipa mukava nähdä "tuoreita" kuvia ja maukkaita välipaloja. Emmi ja Noora iloisia, Linda ja Simo isäntäväkenä huolehtivaisia. Me nautimme Papan kanssa simaa ja munkkeja koleassa Vappusäässä. t: Karkonkujan Mummu ja Pappa

Tot: 0.087s; Tpl: 0.015s; cc: 12; qc: 50; dbt: 0.0502s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.2mb