Advertisement
Published: April 11th 2012
Edit Blog Post
Galapagos osa 2
Isla Isabella
Torstaina alotettiin aikasin laivamatka kohti Isabellaa. Matka oli jaettu kahteen osuuteen: ensin jumputettiin mahamme jämäkiks matkalla Santa Cruz –saarelle. Kolme tuntia jumputusta, mutta alkushokista selvittyä matka alko sujuun. Aallot höykyytti pikku paattia, joka kiisi talla pohjassa merta päin. Mahan vellominen ehti taantua Santa Cruzilla, jossa syötiin aamupala ja buukattiin hostelli lauantaista eteenpäin. Lento tosiaan lähtee tältä keskimmäiseltä saarelta, jota kansan parissa pidetään ’pääkaupunkina’. Poliittinen ’pääkaupunki’ on kuitenkin San Cristobal. Katteltiin siinä matkatavaroiden kanssa merta, kun paikallinen kalastaja tuli perkaan muutaman kalan laiturille. Kalastaja heitti kalan ripeet mereen ja kymmenessä sekunnissa paikalla oli yli kymmenen hotkoo pelikaania. Perkaajalla tuli vähän hätä käteen, kun ahneimmat ronkki antimia perkauslautaselta asti.
Puolen päivän jälkeen oltiin saatu mahat taas siihen kuntoon, että tuleva höykyytys ei pelottanu. Suunnattiin siis kohti Isabella –saarta samanlaisella botskilla, millä oltiin Santa cruzille tultu. Matkaa saapu piristään muutama loikkiva delfiini. Ne alko hyppiä veneen muodostamassa aallokossa niin, että meillä oli aitiopaikka kattelulle. Tuntu, että ne järjesti pienimuotosen näytöksen veneseurueelle. Tuli särkänniemi mieleen, mutta tosiaan nää hyppi ihan vapaana ja täysin itseoppineina turkoosissa merivedessä. Se oli todella piristävä näky muuten tasapaksulla keinumisreissulla.
Isabellalle saavuttua saatiin hyvä hostellidiili omistajalta, jolta saatiin myös kyyti auton lavalla
hostellille. Käytiin huuhtoon matkustushiet läheisellä rannalla, jossa oli hienoo valkosta hiekkaa ja musta laavakivee vieretysten. Näköalatornista katteltiin kivikkoo, josta bongas monia meri-iguaneja ja rapuja. Päätettiin ilta kävely flamingojen hengailulammelle. Katteltiin auringonlaskua noiden pinkkien kaulahirmujen kanssa. Ihmeteltiin samalla flamingojen jalkoja, jotka taittuu nivelestä eri suuntaan kuin ihmisen.
Buukattiin snorklausreissu laavatunneleille, johon suunnattiin aikasin perjantai-aamuna. Ryhmä oli hyvän kokonen, meidän paatissa oli vaan viis ihmistä meidän lisäks plus opas ja kapteeni. Toinen vene oli samanlaisella miehityksellä vielä mukana. Mutta siis pieni porukka enteili hyvää sille, että saatettas nähä snorklatessa paljon ihmeteltävää. Sinijalat ilahdutti meitä heti alkuunsa ja pian sen jälkeen nähtiin rauskulta hyvin elokuvamainen stuntti. Se hyppäs veneiden välissä noin kymmenen metrin päässä takaperin voltin. Turkoosi vesi ja auringon paiste anto täydellisen kehyksen tällaselle ainutlaatuselle luonnon ihmettelylle. Tää rauskuhyppy pyörii suht kirkkaana vieläkin meidän mielessä. Pian nähtiin veneen alittavia ja lähellä pyöriviä rauskuja, jotka oli halkasijaltaan lähellä viittä metriä. Toiset oli vähän lepakkomaisia rakenteeltaan ja niiden ’siipien’ lepattelun näki syvyyksistä asti. Toiset oli vaan pyöreitä jättläiskokosia eteneviä mustia hahmoja. Saatiin jopa kuva yhdestä tällasesta venettä alittavasta lepakkorauskusta.
Pian pysähdyttiin ensimmäiselle snorklauspaikalle, jossa aluks nähtiin vaan värikkäitä pikkukaloja. Opas otti meidät ja yhden italialaisen tytön ryhmäänsä ja käski seurata. Muu porukka
oli aika äänekästä ryhmää joka oli tullu retkelle omalla kymmenen ihmisen porukalla. Opas käski meidän kivikon päälle, jotta päästäis toiselle ’altaalle’ porskutteleen. Tässä vaiheessa, kun kiivettiin kivikon päälle alko todella harmittaan, että meidän kamera ei oo vedenkestävä. Altaassa meinaan lymyili puoltoista metrisiä haita kolme neljä kappaletta, jotka kierteli yhdessä rinkiä nälkäsen näkösinä. Tää hain rotu oli white tip reef shark eli evien päissä on valkoset pilkut ja viihtyy riutoilla. Meidän mielestä kyseessä on se tyypillisin hai, mutta nää oli siis vielä poikasia. Opas kysy pelätäänkö haita, käski pukeen räpylät ja sano: Vamos. Lähestyttiin hiljaa haita ja päästiinkin noin kahden metrin päähän sukeltaan, kunnes ne lähti hilpaseen poukamasta eteenpäin. Tunne oli jännä, samaan aikaa pelotti vähän, adrenaliini virtas ja halus seurata tarkkaan kaikkia haiden liikkeitä. Omaa pelotusta lisäs tuore kivikosta saatu haava jalkaan, joka vuosi verta tipoittain. Opas oli kuitenkin niin varma tekemisistään, että sitä oli helppo seurata. Oli kyllä elämme sykähdyttävimpiä kohtaamisia ensitapaamisemme jälkeen J. Yks hai viä uiskenteli pieneen kivikkokoloon jemmaan. Opas jäljitti sen ja päästiin tuijotuskilpailuun hain kanssa. Huhuh oltiin ylpeitä meidän rohkeudesta. Se toi meille yhden adrenaaliinintäyteisen muiston lisää. Saatiin sykkeet taas tasottuun, kun hipsittiin väljemmille vesille haimestasta. Mutta oma huohotus taas kiihty, kun kohdattiin ensimmäinen jättikokonen
merikilpikonna. Se katteli meitä hetken ihan silmästä silmään ja päätti sitten ottaa ritolat. Ensimmäiset polkasunsa se otti meitä kohden ja se tuntu huimalta. Pian kuitenkin turtlen kurssi käänty ja sen sulavaa liikehdintää oli ilo kattella. Sellasella roikaleella painoo kuitenkin on noin parisataa kiloo. Seurattiin vanhaa partaa tovi ja pian edessä olikin jo uus jättimerikilppari. Nähtiin koko reissulla kolme neljä sulavaliikkeistä körilästä ja saatiin ihmetellä niiden toimia kaikessa rauhassa. Tuntu, kun oltas laskeuduttu tällä snorklausreissulla johonkin ihan toiseen maailmaan. Veden alla kuulee vaan oman hengityksen ja ihmettelee olentoja joihin ei oo aikasemmin törmänny. Lisäks näkyvyys on turkoosissa vedessä todella hyvä ja silmää miellyttävä. Avaruusmaista vibaansa tuo myös läpi havainnointialueen singahtelevat ja vellovat värikkäät pikkukiitäjät. Vedessä myös havainnoi suuntia eri tavalla, koska kokoajan tapahtuu myös alapuolella sellasta, mikä on snorklaajan nähtävissä.
Hypättiin paattiin huuli pyöreenä toisessa elementissä vietetystä ajasta ja suunnattiin kohti laavatunneleita. Kapteeni ilmotti pian edessä olevalla kivikolla olevan pingviinin. Nähtiin se ensin kaukaa, mutta tajuttiin jo siinä vaiheessa, että kyseessä on paljon stereotyyppistä pingviiniä pienempi versio. Tää nuori hurmaava herrasmies katteli ulappaa kohti päättäväisen, mutta yksinäisen olosena. Pingviini ei tosiaan ollu paljoo maitotölkkiä isompi, mutta ihan isompien virkaveljiensä näkönen. Ei oltas kyllä uskottu, että pingviiniiin törmätään tällasessa yli kolmekympin
helteessä, mutta luultavasti nää pienemmät on jotenkin onnistunu kellutteleen tiensä perille tänne saarille ja Galapagoksen lähivedet pysyvät merivirtojen takia juuri tälle Galapagosinpingviinille sopivina. Nähtiin siis jotain odottamatonta, saatiin ikuistettua se kamerallakin ja päästiin jopa snorklaan muutaman muun lähikalliolla majailleen frakkitakin kanssa.
Tän pikasen snorklauksen jälkeen edettiin laavatunneleille, joka oli meidän galapagosreissun upein maisemapaikka. Turkoosi vesi toimi laavakivestä muovautuneiden tunneleiden mattona ja kaktuksia kasvo laavakiven päällä. Myös muutamia lehtipuita luikerteli kivien välistä. Paatti lyllersi ja luikerteli turkooseja käytäviä. Katteltiin suut ammollaan äiti maan aikaan saannoksia. Tutkailtiin maastoo kivikoltakin käsin ja pian myös snorklailtiin tunnelien alta, jossa näkyvyys oli entistäkin kirkkaampi. Ei kuitenkaan nähty mitää edellisen vertaista, mutta yhtä hummerin lyllerrystä pohjahiekalla tutkailtiin.
Suunnattiin tunneleilta takasin satamaan ja oltiin todella tyytyväisiä. Saatiin rahalle vastinetta eikä jouduttu tyytyyn vaan tourin myyjien tyhjiin puheisiin. Reissu kustansi tingattuna 50 dollaria per nuppi, mutta oli meille kyllä jokasen senttinsä arvonen. Satamassa nähtiin vielä uhmakkaita meri-iguaneja loikoilemassa. Niiden nahka muistuttaa etäisesti dinosaurusmaista nahkaa. Nahka on sellanen panssarimainen ja olemus viittaa dinoaurukseen muutenkin, mutta nää on vaan kymmenen kertaa pienempiä liskoja. Sataman läheisyydessä oli paljon mangrove -kasvillisuutta, vedessä kasvavaa puistikkoa, joka on otollinen paikka meri-iguanien, haiden ja jättikilppareiden kasvulle.
Matkalla hostellille törmättiin meille poseeraavaan pikku
liskoon. Käytiin vielä vuokraan erikseen snorklauskamat ja mentiin innostuspäissämme sataman läheisyyteen snorklaan. Paikka oli kuitenkiin niin kansotettu, että kaikki alkuperänen merellinen elämä oli häipyny rauhallisemmille apajille muutamia loikoilevia meri-iguaneja lukuun ottamatta. Illalla käytiin vielä kattelemassa flamingoja ja syömässä. Oltiin valmiita hylkäämään Isabella, joka kohteli meitä oikein mukavasti. Lindaa vain puri snorklatessa joku paarma, joka aiheutti kovaa turvotusta ensin otsaan ja valu siitä silmien alle painaen silmiä kiinni. Linda näytti hiukan motatulta, mikä tietysti paino kummankin mielessä, mutta kannettiin siinä vielä hyvin tuoreena niin herkullisia muistoja, että turvotus ei pystyny meitä nujertaan.
Aamuherätyksestä tuli aikanen, oltiin puoli kuuden maissa kuun valasemassa satamassa. Kaunis öinen merimaisema saatto meidät kohti uusia seikkaluja ja Santa cruzin saarta.
Advertisement
Tot: 0.135s; Tpl: 0.041s; cc: 12; qc: 47; dbt: 0.0548s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
rikidirike
non-member comment
simo vertaa lindan kohtaamista hain kohtaamisen ;D