ReissuVihko

---

Baños soi

Maanantaina lähdettiin Quitosta kohti Bañosta ja saatiin bussi suunnittelematta ilman odotteluja. Monenmoista myyjää tuppas bussiin sisään aina pysähdyttäessä. Matka meni lepposasti uudehkossa bussissa. Puolivälissä matkaa huolta tuotti bussinvaihto-operaatio, mistä ei juuri hirveesti ymmärretty. Varmistettiin, että rinkat seuraa meitä oikeeseen bussiin ja sitten köröteltiinkin mukavasti perille. Tutustuttiin matkalla lontoolaiseen Richardiin, joka oli sapattivuodella töistä. Oltiin etukäteen varattu Bañoksesta pieni parvekkeellinen yksiö. Emäntä toimi Mayra-niminen espanjankielen opettaja. Koulu löyty samasta kerroksesta meidän kanssa ja alempana asusteli Mayra miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Alimmassa kerroksessa oli Mayran hollantilaismiehen oma pienpanimo.

Tehtiin illalla kevyt kaupunkikierros ja tultiin pian takasin, kun meikäläistä alko heikottaan. Päästiin kämpille ja oikaseen niin kuume pomppas heti korkeuksiin. Kuume oli siirtyny Lindalta mulle pienellä viiveellä, vaikka siitä olikin pieni lihassärky ja heikko happi pari päivää jo muistutellu. Nyt kuume pääsi niskan päälle. Meidän nopeetahtinen matkustelu oli luultavasti pistäny kropat niin sekasin erilaisine bakteereineen jne… Nyt piti siis levätä.

Linda touhuili tiistaina yksinään ja selvitti kaikkia mahdollisia ajanviettotapoja täälä Bañoksessa. Kylä on pieni ja elää pääasiassa turismista. Baños nimi tarkoittaa karkeesti suomeks kylpylää ja myös käymälää. Täälä siis on useita tulivuoren lämmittämiä mineraalikylpylöitä. Vuoret ympäröi kylää ja yks vuorista on vuonna 1999 purkautunu Tungurahua –tulivuori, joka on edelleen aktiivinen.

Linda teki pienen maisemakävelyn vuoristoon ja törmäs anteliaisiin kylänmiehiin, jotka tarjos cavaa ja arveli Lindan olevan Argentiinasta. Maisemat oli upeita ja Linda bongas tulivuoren, mutta ei kuitenkaan viittiny lähtee yksin pidemmälle kävelylle. Illalla Linda kävi yksin syömässä ja keitti potilaalle soppaa.

Keskiviikkona kuume oli hellittäny ja ulos oli päästävä, vaikka olo oli hiukan heikko. Tehtiin kävelyreissu yhden vuoren huipulle ja katteltiin alaspäin kylää, joka näytti pienoismallilta. Törmättiin matkalla hevosiin ja lehmiin, jotka näytti selviytyvän vuorimaastossa hyvin. Päätettiin käydä huuhtoon kävelyn hiet tälläsessä mineraalikylpylässä. Suihkuttelu oli mahdollista kallioo pitkin laskeutuvassa sadevedessä. Ensimmäinen allas oli lämpötilaltaan miellyttävä ja sielä lilluminen oli hunajaista. Käytiin jonkin ajan jälkeen koittaan toista allasta, joka oli 42 asteista. Paikalliset karpaasit näytti pärjäävän sielä hyvin, mutta kyllä sielä muutaman minuutin jälkeen alko sulaan. Pötköteltiin aurinkotuoleissa, katteltiin vuoristoo ja käytiin vielä lillumassa aikamme ennen sulkemista.

Illalla käytiin paikallisen kirjaston järjestämässä ulkoilma elokuvanäytöksessä. Kirjasto (Biblioteca de interactiva de Baños) oli nimensäkin puolestakin jo aktiivinen toimija ja se tuntu mukavalta, että tekemistä järjestettiin niin erinäisten kerhojen kuin leffojenkin muodossa. Leffailloista tullut tuotto käytetään kirjaston ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Leffa oli Steven Spielbergin War Horse ja oli ihan ok. Popkornia ja meidän isännän panemaa olutta oli tarjolla ja ne maistu hyviltä. Nähtiin vielä Richardia leffassa ja kutsuttiin Suomeen. Saatiin vastavuorosesti kutsu myös Englantiin.

Torstaina lähdettiin Puyo –kaupunkiin, joka toimii ikään kuin yhtenä porttina Amazoniin. Käytiin siellä ensin sellasella apinafarmilla, jossa juoksenteli kaikenkarvasia sukulaisia vapaana. Opas kierrätti meitä puistossa ja kerto Ecuadorissa elävistä apinalajeista. Tehtiin kierroksen jälkeen vielä Lindan kanssa pieni viidakkokävely farmin takaa löytyneessä joen suistossa. Lenkkarit oli hieman huonot kengät mutalillusessa sademetsässä kävelyyn. Nähtiin kuitenkin sademetsää olosuhteisiin nähden mukavasti.

Mentiin vielä Puyosta löytyvään toiseen luonnonpuistoon, jota isännöi amerikkalainen biologi Chris Canaday. Chris oli naimisissa ecuadorilaisen heimonaisen kanssa ja ne eli omasta luonnonpuistostaan löytyvässä lodgessa. Chris on tuonut kuivakäymälät Ecuadoriin ja ottaa kokoajan mallia ja kontaktia skandinaaveihin, jotka tuntuu olevan kuivakäymälöiden suhteen pioneereita. Ecuadorissa vedenpuhdistusjärjestelmä on puutteellinen ja paljon (lähes kaikki) käytetystä hanavedestä päästetään jokiin. Chris kantaa siis kortensa kekoon, että vedet säilyis mahdollisimman puhtaana. Chris puhu suunnittelevansa tulemista syksyllä Tampereella järjestettävään vesien puhtautta käsittelevään seminaariin.

Chris alotti viidakkokierroksensa sanomalla: -hyvää päivää ja yllätyttiin aikalailla. Hän oli viettäny muutamia kuukausia 90-luvulla Suomessa nähden kollegoita ja kavereita. Opittiin kierroksen aikana paljon sademetsän kasveista, joita todella on tuhansia. Bambulajeja itessäänkin on jo yli 300. Nähtiin kierroksella aurinkoa kohti kävelevä puu. Juuret liikkuu ajan saatossa kohti aurinkoa ja ne juuret alkaa puolentoista metrin korkeudesta eli ne näyttää puun jaloilta. Mielenkiintosinta oli kuitenkin maistaa kanelia. Kanelipuun lehti maistu pureskellessa voimakkaalta kanelilta. Jäätiin ihmetteleen sitä tekoprosessia vähän, mutta ei kuitenkaan uhrattu sen miettimiseen enempää aikaa. Nähtiin myös vaniljapuu, jonka sadosta saadaan vaniljaa.

Saatiin kasvomaalaukset suoraan puusta otetusta väripatruunasta ja kuunneltiin alkuperäiskansalaisten rituaaleista tulen ääressä heimokodassa. Chrisin vaimo on kuulemma sen verran perehtyny kasveilla parantamiseen, että koki läsimaalaisen lääketieteen osiltaan aika turhaks. Linda ei kuitenkaan lähtenyt suurempaa väittelyä väsään asiasta, vaan kuunteli mieluummin paikallisten tavoista.

Käytiin vielä Puyossa syömässä ja suunnattiin takasin Bañokseen. Ostettiin paikallisuutta henkivä paita meikäläiselle ja haettiin kaupasta vielä viiniä ja kynttilöitä. Katteltiin öistä kylää parvekkeelta ja maisteltiin viiniä kynttilöiden lepatellessa.

Linda oli jo vähän ounastellu reissun aikana vatsatautia ja niin se sitten saapu meidän keskuuteemme.

Perjantaina oli sitten mun vuoro toimia yksikseni. Vein pyykit kyliltä löytyneeseen pesulaan ja kävin selvittään, voiko meidän varaamaa koskenlaskua siirtää päivällä. Siirtäminen onnistu. Sen jälkeen kävin vielä ostaan meille vatsatautilääkettä.

Toimitettua lääkkeet suuntasin kävelylle toiselle vuorelle, josta löyty kaupunkia siunaava neitsyt Maria. Neljäsataa porrasta sai hengähtään muutaman kerran. Päätin lähtee siitä vielä pientä kinttupolkua pitkin korkeemmalle, mistä kuulemma olis pitäny nähä tulivuori hyvin. Kunto ja hermot petti kuitenkin parin tunnin kiipeemisen jälkeen. Shortseissa oli ikävä kavuta polkua, jonka monet riippukasvit hiveli reisiä mielikuvitusta liikuttavalla tavalla. Tietysti yksin käveleminen lisäs mitä sitten jos jotain tapahtuu –pohdintoja. Hengissä päästiin kylään asti.

Käytiin illalla Lindan kanssa syömässä ja se oli hieman vaikee reissu. Lindalla kulu enemmän aikaa saniteettitiloissa kun pöydän puolella ja ruoka ei oikein maistunu. No hengissä selvittiin siitäkin, vaikka aika lannistuneina päät tyynyyn painettiin. Vatsatauti oli ottanu otetta meistä kummastakin. Matkailu näytti meille nyt huonompia puoliansa.

Lauantaina käytiin aamusta hakeen pyykit ja peruun Lindan koskenlasku. Linda oli viel niin voimaton, ettei kyenny mihinkään suurempiin höykytyksiin. Otettiin kämpiltä yhteyksiä Suomeen, jossa tuntu lauantain vietto olevan hyvällä mallilla. Päästiin mukaan myös suomikemuihin, kun riemukas joukko otti meihin yhteyttä jyväskylästä.

Menin koskenlaskuun yksin ja olo tuntu jokseenkin orvolta, kun kaikki seuralaiset tuntu puhuvan espanjaa. Onneks muutama laskija osas englantia ja selvittiin turvallisuusopastuksesta ja muista käytännönohjeista jonkinasteisella ymmärryksellä. Melominen suju kuivalla maalla ihan mallikkaasti, mutta kuohuihin hiukan jännitti mennä. Pian kuitenkin hommasta alko nauttiin eikä päälle ryöppyäviä aallokoita peljänny. Adrenaliinin universaali kieli puhu myös meidän kumikamelilla ratsastaneiden kesken. Wu-huu oli mahtavaa iskee päin päälle tyrskyäviä aaltoja! Kerran opas ohjas meidät sellaseen pyörteeseen, että nokka hörppäs oikein kunnolla vettä; siinä oli eturivin poijjaalla kutkutusta vattanpohjalla. Selvittiin koko ryhmä ilman veneestä tippumisia. Ainoo, mikä harmitti oli liian nopeesti tullut laskun loppu. Tuntu vasta pääsevänsä hyvään vauhtiin, kun leikki vihellettiin jo poikki. Lisäks valokuvaus osottautu mahdottomaks kosken pauhunnassa. Maisemat oli mahtavat vehreyttä pullollaan ja jokapuollella ympäröi vuoret. Se tietysti harmitti kuin myös Lindan puuttuminen.

Illalla käytiin syömässä maukkaat ateriat ja katteltiin kaupungin humua joka näytti olevan ylimmillään. Viikonloppusin Bañokseen tulee paljon oman maan matkaajia rentoutuun ja siltä se näytti nytkin.

Sunnuntaina kummallakin oli vähän vatsa parantunu lääkkeiden ansioista ja ajateltiin vielä tehdä jotain ennen lähtemistä kylästä. Käytiin hakeen ensin liput yöbussiin, joka vie meidät rannikolle Montanitaan. Mayra kehu yöbusseja täysin turvallisiks matkustaa. Lippujen haun jälkeen päätettiin mennä kiertoajelulle vesiputousten tielle (de las cascadas). Reitin varrelta löyty Ecuadorin isoin vesiputous ja muutama muu näyttävä putous, joiden ympärille oli rakennettu paljon turistihässäkkää. Otettiin hiihtohissin tyylinen vaijerikyyti yhden vesiputouksen päälle ja kummasteltiin pauhuntaa ja sateenkaarta päältä päin. Pettymykses isoimmalle vesiputoukselle olis ollu 40 minuutin kävely ja muita halukkaita ei ollu kyydissä kävelijöiks niin jouduttiin ottaan kuvat kaukaa tien varrelta. Kyyti oli aika turistista eikä siitä oikein osattu nauttia, nähtiin kuitenkin kaunista vuoristoluontoo ja se oli tarkotuskin.

Nyt ollaan menossa syömään ja sen jälkeen valmistaudutaankin lähtöön kohti rannikkoa. Uu-jee!!! Ollaan ainakin vielä voimissamme ja innoissaan. Toivotaan, että bussista löytyy vessa. Matkaa on yheksän tuntia.

---