Advertisement
Published: March 7th 2010
Edit Blog Post
COOK-SAARET RAROTONGA JA AITUTAKI 23.2.-7.3.2010
Vaikka Cook-saarilla satoi syklonien takia miltei puolitoista viikkoa ja sitten tuli vielä tsunamivaroitus, nämä saaret ovat paljon mukavavammat kuin Tahiti ja sen sisarsaaret. Kuten Karibian meren saaret, tämä on todellinen paikka, jossa asutaan. Täällä tapaa ihan normaaleja, tavallisia rarotongalaisia. Illalla voi mennä baariin tutustumaan heihin.
Rarotongalla ei ole Sheratonin ja Hiltonin kaltaisia loistohotelleja. Sellainen yritettiin rakentaa tänne italialaisin mafiarahoituksin, mutta hanke kaatui petoksiin ja rahan puutteeseen. Kenties juuri tämän vuoksi Rarotongan hinnat ovat normaalit. Lounaan voi saada 3-8 euron hintaan.
Jos Tahiti & Co muistuttivat Guadeloupea ja Martiniquea, Rarotonga muistuttaa hämmentävällä tavalla Antiguaa ja St. Luciaa. Täälläkin on kaikkien kirkkokuntien kirkot edustettuina. Puhuttelutapa on jälleen pysähdyttävä: what can I get you, my dear, my love, my sweetheart.
Kansainvälisten offshore pankkien sijasta täällä toimivat kiinalaiset rahoittajina. He ovat rahoittaneet ja rakentaneet sekä uuden oikeustalon (kuvassa) että urheilukeskuksen. Heidän läsnäolostaan kiistellään kiivaasti the Cook Islands News -sanomalehdessä. Työn jälki ei ole ollut aivan priimaa. Nykyinen finsanssiministeri on laittanut kiinalaisten uuden lainatarjouksen jäihin. Tarkoitus olisi parantaa Rarotongan infrastruktuuria, teitä ja viemäröintiä. Moni kysyy, miksi kiinalaiset ovat niin innokkaita rahoittamaan Oseanian saarten kehitystä - ei vain Rarotongan. Joku voisi vastata, että jonnekin Kiinan dollariylijäämä on sijoitettava.
Erikoista kuitenkin. Kenties juuri sen takia Ranska pitää kiinni niin tiukasti Ranskan Polynesiasta.
Erikoisinta Oseaniassa on transvestiittien suuri määrä. He ovat osa valtakulttuuria, eivät alakulttuuria kuten länsimaissa. Heitä tapaa eri palveluammateissa ravintoloissa, pankeissa, posteissa, kaupoissa, sairaalassa, kaikkialla. Tahitilla heitä kutsutaan mahuiksi. He ovat poikia ja miehiä, jotka tieten tahtoen kasvatetaan suurissa, vähintään kahdeksan lapsen perheissä tytöiksi, naisiksi. Tutkijat kiistelevät tämän yleisen tavan historiallisesta, sosiaalisesta ja seksuaalisesta alkuperästä. Itse kuulin kadunmieheltä tämän selityksen. Kun kannibalismi oli saarilla vielä yleistä, naisia ei koskaan syöty, koska he olivat paitsi pyhiä myös vähempiarvoisempia kuin miehet. Heitä ei kannattanut uhrata. Sen sijaan vihollisheimon miespuolisia jäseniä syötiin, jotta soturit olisivat saaneet heidän voimansa. Myös kapteeni Cook syötiin Hawajilla tästä syystä. Joskus myös jos kalasaalis oli ollut huono, yksi kalastajista piti uhrata jumalille. Syödyksi tulemisen uhan vuoksi monet miehet alkoivat pukeutua naisiksi ja samasta syystä perheissä ryhdyttiin kasvattamaan yksi pojista naiseksi, jotta edes yksi poika olisi säästynyt syödyksi tulemiselta.
Myös tiheän kasvillisuuden peittämät terävät vuorenhuiput ovat ominta Oseaniaa. Ne ovat todella kauniita. Kävelin toissapäivänä kuusi tuntia todella vaativan Cross Island Trackin saaren halki ja kiipesin Neulan huipulle. Vuorten huiput ovat yhtä teräviä kuin harjakatto. Kun kävelee huipulla, vain yksi ihminen mahtuu kerralla kulkemaan polkua. Ilman
tiheän kasvillisuuden antamaa turvallisuuden illuusioita en olisi uskaltanut.
Oseaniaa on myös rauhaton Tyyni valtameri. Tsunamin jälkeen aallot ovat olleet entistä korkeampia. Aina vain ihmettelen miten riutta kestää. Valtavat aallot pysähtyvät siihen kuin seinään, maininkien kuohut kohoavat metrien korkeuteen. Meri näyttää olevan pari kolme metriä korkeammalla kuin riutan sisään jäävä miltei peilityyni laguuni. Kuulin myös, että ns. roug wave (miten kirjoitetaan?) on totta. Muistatteko sen yhden elokuvan, jossa George Clooney oli pääosissa? Elokuva huipentui roug waveen ja Clooney upposi laivoineen meren syvyyksiin. Haamuaalto ei ole tsunami, vaan tuulten, vuoroveden ja kuun vaiheista itseään suurentava, valtava yksittäinen aalto. Meri voi olla aivan tyyni ja silti tällainen aalto voi yhtäkkiä tulla. Seitsemänkymmenen jalan (metreissä?) korkuinen aalto pyyhkäisi muutama vuosi mustien helmien viljelystä tunnetun Manihikin korallisaaren yli. Kaksikymmentäkolme ihmistä katosi jäljettömiin.
En uskalla mennä uimaan. Täällä ei ole niinkään haita. Koralli itsessään on vaarallinen. Suositellaan riuttakenkien (reef shoes) käyttöä varsinkin ”stonefishien” vuoksi, jotka lojuvat laguunin pohjassa. Jos päälle astuu, sairaalaan joutuu, jotta myrkylliset piikit saadaan pois.
Viimeinen pisara oli, kun näin ”maori ealin”. Muistattehan: made, nahkiainen tai mikä lie, joka repii lihanpaloja uhreistaan. Näin sellaisen naapuriravintolan sisälaguunissa. Se oli puolitoistametriä pitkä, lihaksikkaan miehen käsivarren paksuinen. Pahin on sen pää. Se on
suurempi kuin vartalo. Ja sen aukinainen suu, joka on täynnä koukkumaisia hainhampaita, on kaksi kertaa leveämpi kuin sen pää. Ihmisen naama mahtuu hyvin sen leukojen väliin.
Mutta kaunis Muri Beachin laguuni on. Olen melonut siellä kajakilla. Mutta riuttaa pelkään kuin ruttoa.
Pääsin vihdoin myös Aitutakille, mutta aika murheellista siellä oli. Sykloni lennättää niin paljon merivettä ilmaan, että se polttaa hedelmäpuiden lehdet ja tappaa ne. Näette viimeisissä kuvissa lehdettömiä puita. Luonnon toipumiseen menee pari vuotta.
Tänään iltapäivällä lennän Uuteen Seelantiin, Aucklandiin. Olen innoissani siitä. Kaikki - ihan kaikki - jotka ovat käyneet maassa ovat kehuneet sitä.
Advertisement
Tot: 0.16s; Tpl: 0.012s; cc: 10; qc: 50; dbt: 0.0686s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb