Maanantai San Franciscossa


Advertisement
Published: August 30th 2017
Edit Blog Post

Kahtena ekana päivänä olin katsonut tärkeimmät kohteet. Tälle päivälle jäi sekalainen kierros. Kävelin ensiksi katsomaan läheistä Yerba Buena -puistoa. Sitten piti poiketa postissa, kun olin ostanut ekana iltana postikortit myyjältä, jolla ei ollut postimerkkejä.

Söin siinä lähettyvillä lounaaksi keiton ja kanaleivän. En jättänyt yhtään tippiä, kun piti hakea itse tiskiltä. Jatkoin bussilla pohjoisrannalle, Fisherman's Wharf. Ostin San Francisco -aiheisen lippiksen.

Alueelta lähti kaksi kaapelivaunulinjaa. Läntiselle oli pitkä jono, joten menin itäisellä. Hain turistineuvonnasta lisää karttoja ja kysyin hyvää kirjakauppaa. Metrolla Castroon. Poikkesin katsomassa homohistorian museon, joka oli kyllä vaatimaton. Jatkoin K-linjalla etelään. Kun ratikka tuli tunnelista, olikin pilvistä. Linja päättyi samaan paikkaan kuin J-linja, jolla palasin takaisin. Pohjoisempana oli taas aurinkoista. Ilmasto näyttää vaihtelevan kaupunginosien välillä.

Kävin syömässä samassa paikassa Church-kadulla kuin eilenkin. Kun astuin ratikkaan, joka jatkoi tunnelin jälkeen rantaa itään, ajoin sillä jonkin verran. Bussilla takaisin kirjakaupan luo, joka oli mennyt aiemmin kiinni.

Mietin hetken jo klo 21 jäisinkö huoneeseen. Mutta päätin lähteä kiertämään kun ei ollut aamulla kiire. Ajoin kaapeliautolla mäkeä ylös, kävin syömässä keiton paikassa joka on aina auki. Ostin aamuksi muffinssin ja tonnikalaleivän. Vielä klo 23 ajoin Castroon parille oluelle ja söin pitsansiivun. Takaisin hotellilla klo 0.40.


Additional photos below
Photos: 33, Displayed: 22


Advertisement



Tot: 0.027s; Tpl: 0.016s; cc: 8; qc: 24; dbt: 0.0047s; 1; m:saturn w:www (104.131.125.221); sld: 1; ; mem: 1.2mb