Pietari jatkuu


Advertisement
Russia's flag
Europe » Russia » Northwest » Peterhof
August 27th 2008
Published: August 27th 2008
Edit Blog Post

Isantiemme luonaIsantiemme luonaIsantiemme luona

Mina, Ksenya ja Dimitri. Ksenya laittoi erittain herkullista ruokaa.
Olen nyt isantiemme koneella, jossa ei netti toimi, joten kirjoitan muistiolla ja yritan myohemmin liittaa taman blogiini.

Mihin siis jainkaan?

Niin, olimme siis seikkailemassa metrotunneleitten syovereissa. Yritimme paasta Nevski-pysakille. Monet ihmiset eivat varmaan ymmartaneet, mita kysyimme, silla he neuvoivat meidat harhaan. Eras liukuportaidenvartija osoitteli ylospain, joten minulla tuli mieleen, etta jospa olisimme jo Nevskin alapuolella.Saapuessamme jalleen maanpinnalle, huomasimme kuitenkin olevamme viela kaukana paamaarastamme. Huomasimme, etta olimme kavelleet yhden pysakinvalin tunneleissa! Samaan aikaan huomasimme, etta emme paasisi enaa metroon ostamatta uusia lippuja! Olimme siis kayttaneet yhdet liput ajamatta metriakaan metrolla! No, sitten vaan takaisin lippujonoon, uudet poletit kouraan ja sukellus porttien lapi taas kohti maanalaista runsaslukuisten kiireisten ihmisten kansoittamaa maailmaa. Talla kertaa metrokartta oli avautunut Kallelle. Lippujonossa han oli selvitellyt sita ja kirjoittanut ylos paateasemia, joiden perusteella osasimme sitten vihdoin lahtea oikeeseen suuntaan. Ei tuossa episodissa loppujen lopuksi mennyt kuin reilu puoli tuntia, mutta vasyneena ja nalkaisena harhailumme naissa kaytavissa tuntui paljon pitemmalta. Tallaisen opetuksen jalkeen siis opimme kayttamaan metroa! Sen jalkeen ei ollut mitaan ongelmia. Saavuimme Nevskille ja vaihdoimme sujuvasti junaan, joka vei meidat kotipysakillemme eli Pionerskayalle. Soitimme sitten isannillemme ja he lupasivat tulla meita vastaan. Oli iloinen yllatys, etta paasimme lampiman ja kuivan auton kyytiin, silla ilma oli
EremitaasiEremitaasiEremitaasi

kysessa oli niin iso rakennus, etta sita oli mahdoton saada kuvaan muuten kuin murto-osaltaan
hyvin sateinen.

Seuraavaksi voisin kertoa hieman vaikutelmiani venalaisista. Metroissa ja kaupungilla he vaikuttavat hyvin vakavilta. Kaikilla on totinen ja hieman sisaanpainkaantynyt ilme naamallaan, aivan kuten usein suomalaisillakin. Kaikki metrossa istujat vaikuttavat aina taysin eristyneilta omaan maailmaansa ja sielta poistuessaan hyvin kiireisilta. Kaikilla kadulla kulkijoilla tuntuu olevan tietty tarkea paamaara, jonne he paattavaisesti ja itsevarmasti harppovat. Tallaisen tunnelman tosin muistan monista muistakin suurkaupungeista, joten tama tuskin on pelkastaan venalaisille ja Venajalle ominaista. Voisi luulla, etta venalaiset totisuudessaan olisivat epaystavallisia, mutta kun heidan kanssaan alkaa juttelemaan, he ovat hyvin avuliaita ja sosiaalisia. Esimerkkina tasta meidan isantamme, jotka olivat tehneet meille ruokaa ja laittaneet pedin meille valmiiksi, kun tulimme tanne. Askenkin kavin taas syomassa hyvan papu-peruna ateran, kun Ksenya huikkasi syomaan. Toisena esimerkkina meita tanaan asemalla neuvonut mies. Olimme ostamassa junalippuja ja tiskin takana ollut tytto ei ymmartanyt sanaakaan englantia. Vieressamme jonottanut mies, joka hankin osasi vain vahan englista, tuli silti parhaansa mukaan neuvomaan meita ja tulkkaamaan.


Sitten taman paivan(26.8) tapahtumiin. Ensin ajattelimme hankkia junaliput eraan matkatoimiston kautta ja kavimme siella kyselemassa junista. Itse asiassa Ksenya kyseli puolestamme, mika oli taas hyva osoitus hanen suuresta avuliaisuudestaan. Han lahti meille oppaaksi, esitteli lahitienoota ja otti selvaa junista. Kun han oli kirjoitellut venajaksi paperille tietoja junista, paatimme lahtea lapun kanssa keskustan lipunmyyntihalliin, koska piheys iski emmeka halunneet maksaa turhia toimistopalkkioita. Koko matkan jannitimme olisiko lippuja viela jaljella! Menisivatko ne silla aikaa, kun olimme matkalla sinne? Toimistossa oli sanottu lippuja olevan jaljella enaa vain 11. Loysimme helposti perille ja sitten vain jonottamaan valtavan rakennuksen parin kaytossa olevan lippuluukun eteen. Menimme eri jonoihin ja paatimme, etta se, jonka jono lahtee eteneen soittaa toiselle halarin. Ajattelin just siirtya Kallen jonoon, kun Kalle ilmaantui minun jonooni sanoen "tuo ei liikkunut puolessa tunnissa yhtaan asiakasta eteenpain". Minun jononi oli sentaan liikkunut parin ihmisen verran. Viimein paasimme luukulle ja kaikki sujui yllattavan hyvin. Saimme juuri ne liput, jotka halusimmekin ja siihen hintaan kuin odotimme. Ihmiset vain huokailivat kuuluvasti takanamme, kun Moskova lippujen jalkeen sanoimme ostavamme toisetkin liput. Lippuluukun tyttokin pyoritteli karsimattomasti silmiaa ja alkoi taas napytella konettaan karsimattomasti. En ymmarra, miten liput tehtiin. Siihen naytti tarvitsevan monien papereiden lapikaymista lukuisaan kertaan, kirjoittelua ja koneen napyttelya. Neuvostobyrokratiasta on nahtavasti ainakin jotain jaljella! Kaikilla muillakin asiakkailla kesti kauan, mutta me tehtiin ennatys. Meilla meni varmaan lahes 20 minuuttia, muilla puolet vahemman. Hieman nolotti, kun ihmiset alkoivat liikehtia karsimattomasti koko ajan kasvavassa jonossa.

Nahtavyyksista kavimme kurkkaan Kirkon verenpaalla, eraan taidegalleria ja suklaamuseon. Viimeksi mainittuihin tormasimme sattumalta, mutta vahingossa loydetyt paikat oivat usein parhaita. Namakaan eivat tuottaneet pettymysta ja parasta oli, etta paasimme kylmaa ilmaa pakoon. Onneksi tanaan ei kuitenkaan paljon satanut, vaikka aamusta ripotteli ja koko paiva oli harmaa.

Nyt sain taman tekstin sitten jo koneellekin. Nyt taytyy lopetella ja paastaa isantavakemme nukkumaan. Huomenna Eremitaasiin eksymaan!

Advertisement



Tot: 0.111s; Tpl: 0.011s; cc: 11; qc: 48; dbt: 0.0717s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb