Montenegron vuoret ja kanjonit - Durmitor ja Tara Canyon

---

Durmitor ja Tara-joen kanjoni

Albaniasta palattuamme olikin sitten aika jättää Budvan kaupunki taakse ja jatkaa jälleen matkaa. Olimme nyt kolunneet lähistön merenrannat ja matka jatkuikin sisämaahan ja Montenegron vuoristoihin. Maassa on 5 kansallispuistoa jotka kaikki sijoittuvat tavalla tai toisella vuoristoisiin maisemiin – me olimme nyt matkalla niistä suurimpaan – Durmitoriin.

Kun maassa kerran riittää vuoria on myös sopivien ajoreittien valinta aina vähän siitä kiinni, että minkä vuoren haluaa ylittää tai mitä laaksoa pitkin kiinnostaa ajella. Nyt reitti alkoi samaa tietä josta olimme edellisenä iltana palanneet ja suuntasimme kohden Podgoricaa. Matkan edetessä maisemat muuttuivat entistä mäkisemmiksi ja pian nousimmekin sitten jo oikein korkeaan vuoristoon.

Majoituspaikkojen löytyminen ei ollut lainkaan varmaa vaikka olimmekin suunnistamassa kohden Durmitorin alueen suurinta taajamaa. Ihan kaupungiksi sitä ei tohtisi mainostaa, mutta oikein reilun kokoinen kylä kylläkin. Talvella alueella varmasti on vilkasta hiihtosesongin aikaan, mäet näyttivät kyllä siltä että vauhtia riittäisi. Tutkimme luultavasti suurimman osan alueella avoinna olevista majapaikoista – yhteensä kaikkiaan 3 joista valitsimme sitten viimeisen.

Majapaikan valinnan jälkeen riitti vielä päivänvaloa ja lähdimme tutustumaan vähän ympäristöön mihin olimme saapuneet. Durmitorin yksi suurimmista nähtävyyksistä on Tara –joen kanjoni jonne matkaa oli kylältä hieman yli 10 km. Oikein ei tiennyt mitä odottaa kun tähänastiset kokemukset mistään kanjoneista eivät olleet kovin merkittäviä – Tinttiä lukuun ottamatta joka on siis nähnyt myös Grand Canyonin. No – alkumatkasta näytti vähän siltä, että ollaanko me nyt jälleen jossain eksyksissä kun maisemat välillä muistuttivat lähinnä kotoisia kuusimetsiä ja vuorista tai kanjoneista ei ollut tietoakaan. Tasamaan jälkeen alkoi laskeutuminen vuoren sivua alas ja löytyihän se lopulta se Tara ja jopa kanjonikin. Ja maisemat olivat kyllä suorastaan henkeäsalpaavat.

Onkohan Grand Canyon läheskään näin hieno?

Tulimme Tara – joen sillalle joka ylitti kanjonin ja alhaalla rotkossa virtaavan joen. Silta on korkeimmalta kohdaltaan n. 170 m joen yläpuolella – ihan riittävästi ainakin siihen, että meikäläisen päätä jo huimasi. Kanjonin seinämät ovat korkeimmalta kohdaltaan n. 1300 m ja keskikorkeuskin on yli 1000 metriä. Coloradon Grand Canyon on vain 200 m korkeampi – tosin sitten useilta kohdilta huomattavasti leveämpi kuin tämä Tara Canyon. Näillä mitoillaan kanjoni on koko Euroopan korkein ja mittavin kun Tara joella on pituutta yhteensä 82 km. Eipä olisi uskonut, että tällaiseen nähtävyyteen matkalla oikeasti törmää. Jotenkin kyllä pystyi kuvittelemaan, että eiköhän se ihan hieno ole, mutta todellisuus ylitti sitten kaikki kuvitelmat monin kerroin.

Liikenne näyttää olevan tähän aikaan vuodesta näillä seuduilla aika hiljaista ja saatoimmekin käppäillä sillalla aika rauhassa. Vain muutama auto pyyhälisi ohi eikä pahemmin häirinnyt maisemien tutkailua. Vuorten seinämät olivat sillan kohdalla jokseenkin pystysuoria ja pudotusta tuntui olevan aivan valtavasti – joki näkyi rotkon pohjalla pienenä purona mutta silti saattoi kuvitella, että vettä siellä meni kyllä ihan runsaasti.

Sillalta jatkoimme matkaa vähän matkaa joen yläjuoksua kohden ja tulimme pian ihan joen tasallekin. Vettä oli kyllä ihan mukavasti, mutta joen penkoilta näki kyllä, että varmasti keväällä täällä riittäisi ihasteltavaa valtavien koskien ja putousten muodossa. Ehkä vielä joku kerta tulemme niitäkin ihmeitä tutkimaan. Ilta hämärtyi ja palailimme pian takaisin majoitukseen. Majoituksemme Zabljakin kylässä oli n. 1500 m korkeudessa ja kovan ja kylmän tuulen lisäksi lämpötila oli näin korkealla tipahtanut jo pakkasen puolelle – kovin pitkään emme siis ulkosalla tällä kertaa viihtyneet.

Durmitorista Mostariin

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Zabljakista kohden Bosnia-Hertzegovinaa ja siellä Mostaria. Zablajkista olisimme päässeet samaa reittiä takaisin josta tulimme, mutta karttaa tutkimalla löytyi Durmitorin vuorten solateitä pitkin menevä pieni tie. Ensin näytti siltä, ettei koko tietä löydy kun kylänraitilla oli vain pieni viitta ja tie muuttui lähinnä pihatien mittoihin – uskottava se oli, että siitä sitten pääsisimme seuraavaan laaksoon ja kohden uusia maita.

Tie pysyi jokseenkin saman kokoisena mutta lähti mutkittelemaan kohden entistä vuoristoisempia reittejä. Ja mitkä maisemat meitä jälleen odottivat – avoimia vuoristoylänköjä ja korkeita huippuja vuorotellen. Välissä näkyi myös pieniä vuoristojärviä jotka olivat jo osittain myös jäässä. Matkalla pysäytimme yhden vastaantulijan ( joka olikin jokseenkin ainoa ) ja kyselimme reittiä – juu, oikealla tiellä oltiin vaikka jälleen meinasi uskonpuute iskeä kun missään ei näkynyt mitään tienviittoja eikä merkkejä suunnasta.

Tie mutkitteli vuorenrinteillä ja pudotukset alas olivat todella korkeita. Missään kohdissa ei ollut minkäänlaisia kaiteita tienreunoilla ja kartturi pidättelikin välillä henkeä kun tuntui hieman huimaavan. Ovenkahvasta vaan tiukasti kiinni pitelemällä matkasta selvittiin kuitenkin hengissä.

Vuorten ylityksen jälkeen saavuimme seuraavaan laaksoon jossa virtasikin sitten seuraava joki – Piva nimeltään. Leveimmältä ja korkeimmalta kohdaltaan joki paljastuikin lopulta osittain patoaltaaksi ja matkalla ylitimme myös tämän voimalaitoksen padon. Loppumatkan joki sitten virtasi vapaana uomassaan ja varsin syvien ja korkeiden kallioseinämien välissä tämäkin joki kiemurteli.

Alueella virtaavat joet ovat aikanaan kovertaneet uomiensa lisäksi myös runsaasti luolia näihin jyrkkiin kallioseinämiin. Osa luolista oli hyvin näkyvissäkin ja joissakin kohdissa näimme myös erikoisia onkaloita ja koloja jyrkänteillä.

Matka jatkui Bosnian rajalle ja sieltä edelleen seuraavien jokien laaksoissa kohden yhtä matkan suurista kohokohdista – Mostarin kaupunkia ja sen kuuluisaa siltaa.

---

Photos

Kanjonin jyrkänteitä
Korkeita olivat nämä joen reunukset