Tartto


Advertisement
Estonia's flag
Europe » Estonia » Tartu
June 17th 2019
Published: June 28th 2019
Edit Blog Post

Auto oli koko päivän parkkipaikalla. Jukka pääsi aiemmin liikenteeseen, ja tapasin hänet sitten Toomemäellä, tuomiokirkon raunioiden vieressä kahvilassa. Käveltiin kasvitieteelliseen puutarhaan. Museot jäivät väliin - olihan maanantai. Syötiin lounas kasvisruokalassa, ja sitten käytiin kahvilla. Ennen hotellia huomasin että olin hukannut Gogon huivini, jota olin pitänyt lippalakin alla. No sitä ei löytynyt enää mistään.

Testasin täälläkin Boltin toimintaa, kun kävin yhden paikallisen nettitutun luona. Ajattelin ensin kävellä takaisin, mutta tulinkin sitten linja-autolla. Se taisi maksaa 1,5 euroa. Illalla käytiin vielä oluella ja syömässä Pahad Poisid -ravintolassa, suomeksi Pahat Pojat. Ravintolan seinällä oli kuva siitä, että siellä oli ollut viime vuonna paikalla katsomassa jalkapallo-ottelua samaan aikaan presidenttejä monesta maasta: Viro, Suomi, Puola, Latvia, Islanti.

Alun perin piti käydä uimassa joen takana, mutta paikalliset totesivat että siellä on likainen vesi, joten se jäi.

Kokosin tähän kaikki Tarton kuvat, eli mukana on kuvia edellisillasta ja seuraavasta aamusta.


Additional photos below
Photos: 24, Displayed: 22


Advertisement



Tot: 0.056s; Tpl: 0.011s; cc: 13; qc: 32; dbt: 0.0305s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 2; ; mem: 1.1mb