Advertisement
Published: August 5th 2009
Edit Blog Post
Hei rakkaat ystävät, tässä tulee nyt ensiksi Havannan kuulumiset jälkikäteen ja lyhenneltynä:
Niin siinä sitten kävi, että pahin pelkoni toteutui heti kättelyssä. Kaikki kirjani riistettiin minulta Helsinki Vantaan lentokentällä. Minulle jäi luettavaksi vain Nokia 75E:n ohjekirja ja Financial Times jonka sain lentokoneessa ja jonka tietenkin unohdin sinne, joten madridilaisessa hotellissa en lukenut mitään, vaan kirjoitin tämän jutun teille iloksi ja opetukseksi.
Maailmanympärilipun omistaja saa laittaa ruumaan kaksi piissiä eli kollia eli laukkua á 23 kiloa. Käsimatkatavarat saavat painaa 8 kiloa. Minulla oli tavaraa yhteensä reilusti 60 kiloa. Lisäksi matkalaukku ja rinkka piti tasapainottaa. Olin pakannut rinkkaan kevyet, tilaa vievät tavarat kuten makuupussin, ja kaiken painavan ja nestemäisen matkalaukkuun. Kirjojen lisäksi Helsinkiin jäivät myös vaelluskengät, jotka sisko lupasi lähettää kirjojen kanssa Quitoon, Ecuadoriin.
---
Nyt olen Havannan koneessa, ja kirjoitan teille jälleen, koska minulla ei edelleenkään ole mitään luettavaa.
Kävin äsken elämäni ensimmäisen espanjankielisen keskustelun. Vieressäni istuu barcelonalainen mies, joka on ollut neljä kertaa naimisissa, näistä kaksi on ollut kuubalaisen kanssa. Viides eli kolmas kuubalainen tyttö on nyt kierroksessa. Hän on kertakaikkisen RAKASTUNUT Kuubaan ja kuubalaisiin tyttöihin. Hän on omien sanojensa mukaan hyvin intohimoinen ja tunteellinen ihminen. Ja lisäksi hyvin avoin ihminen - hän kertoo heti aina
ääneen mitä ajattelee. Hänen mielestään ei pidä kituuttaa ikävän vaimon kanssa loppuelämää; pitää siirtyä aina uuteen ja uuteen, jos nykyinen ei miellytä. Hän ei koskaan ajattele menneitä vaan aina vain tulevaisuutta.
Jos tämä kone nyt tippuisi, viettäisin elämäni viimeisimmät hetket hänen kanssaan.
---
Onnellisesti Kuubassa ja jo levänneenä aikaerosta. Ja kiitos ja ylistetty - pari kirjaa oli unohtunut matkalaukkuun: Jamaica Kincaidin romaani Katoava paratiisi, hänen erittäin kriittinen esseensä A Small Place turisteista sekä The Oxford Book of Caribbean Short Stories. Kyllä näillä alkuun pääsee.
---
Kuinka kuvailla teille Havannan kuumuutta? Aamulla ensimmäistä kertaa ulos astuessa auringon helotus oli kuin joku olisi lyönyt päähän ja lujaa. Vaatteista saattoi vääntää omaa hikeä, vaikka oli vain pikaisesti käynyt lähikaupassa ostamassa vettä. Asfaltti suli sandaalien alla. Kaikki pidempi oleskelu kaupungilla johti siihen, että oli hypättävä nopeasti taksiin ja kotona välittömästi suljettava kaikki ovet ja ikkunat, pantava ilmastointi täysillä päälle ja riisuttava vaatteet pois. Pimeässä toipumisen odottelu johti väistämättä siihen, että nukahti, kunnes sitten heräsi parin tunnin kuluttua viluun jäätävässä ilmastoinnin huminassa. Ja näin sitä sitten elettiin päivästä toiseen.
Vietin useimmat päivänä tästä syystä Hotel Nacionalin uima-altaan reunalla, varjon alla voihkimassa. Toinen syy siellä oleskeluuni oli tietenkin jalkani, jota
oli kuntoutettava vesijuoksulla. Ja kolmas ja tärkein syy oli ruoka. Uima-altaalla oleskelu maksoi 20 CUCia (n. 15-17 Eur) päivässä, mutta siihen hintaan sai syödä kelvollista ruokaa. Ensimmäisenä päivänä en tajunnut tätä kuvioita ja olin syönyt vain kymmenen CUCin edestä. Tarjoilija ihmetteli, miksen ollut syönyt ja juonut enemmän, kun Nacionalin salaateissa oli sellaistakin herkkua kuin tomaattia ja kurkkua. Tuoreita hedelmiä sai ja kahvi oli hyvää.
Joku oikea toimittaja saisi ottaa selvää, miksi ruokatilanne on niin huono Kuubassa. Onkin ihme, etteivät turistien ja kuubalaisten välit ole huonontuneet ainakaan toistaiseksi, vaikka ruoka annetaan ensisijaisesti turisteille. Tai mistä tiedän, mitä he tuntevat meitä kohtaan. En voi kuitenkaan sanoa kuubalaisista muuta kuin, että he ovat hyvin rakastettavia ja kilttejä ihmisiä, cariños, ja siihen Kuuban lumo perustuu. Maa on kaiken kaikkiaan romahtamaisillaan, mikään ei toimi ja turisteilla on hankalaa kaikissa käänteissä. Ja silti he tulevat tänne yhä uudestaan.
Hotelli Nacional on tutustumisen arvoinen paikka ihan turistinähtävyytenäkin. Vuonna 1930 avattu, suuri ja mahtava art deco -hotelli on upealla paikalla meren rannalla Vedadon kaupunginosassa, lähellä La Rampaa. Nacionaliin voi kuvitella kaikki Hollywood-tähdet, mafiapomot ja vakoojat, jotka ennen muinoin pitivät siellä konferenssejaan. Muistaakseni Graham Greenen Miehemme Havannassa romaanin huippuhetket koetaan juuri Nacionalissa. Vakoojaksi luultu päähenkilö, joka todellisuudessa
on ihan tavallinen pölyimurikauppias, yritetään myrkyttää, mutta myrkytetyksi tuleekin hovimestarin lemmikkikoira. Hovimestari syyttää koiransa kuolemasta päähenkilöä.
Loppuviikosta yritin ryhdistäytyä. Kävin espanjalaisen pariskunnan (he asuvat samassa casa particuliaressa) ja heidän kuubalaisten ystäviensä kanssa Reglassa tutustumassa Havannan suojeluspyhimyksen kirkkoon ja museoon, mutta kaikki meni ihan harakoille. Kuumuus löi minut maahan ja taas ajettiin kovaa vauhtia taksilla kotiin, ikkunat ja ovet kiinni, ilmastointi täysillä päälle ja nukkumista kaksi tuntia. Viimeisenä Havannan päivänä yritin vielä kerran. Kävin Callejón de Hamelilla (entre Calle Aramburo y Hospital) santeria- ja rumbajuhlassa, mutta pystyin olemaan siellä vain puolituntia, jossa ajassa ehdin päästä eroon 20 CUCista, koska minun oli tarjottava alkoholijuomia juhlijoille. Miksi? No, kun he pyysivät. Istuin ja voihkin, kunnes santeriavaatteisiin pukeutunut kuubalainen rouva lahjoitti minulle viuhkansa. (ks. kuva)
Jos hän oli tärkeäkin papitar, toivon, että tämä musta viuhka suojelee minua pahalta silmältä tällä matkallani.
---
Arvatkaa miten iloinen yllätys oli tänä aamuna 4.8.2009, kun heräsin aavan meren rannalla ja tyrskyt löivät miltei aamiaisterassille saakka. Kun tulin viime yönä tänne San Juaniin, oli säkkipimeää ja koko päivän lenneltyäni ristiin rastiin Karibialla, täytettyäni lukuisia maahantulo- ja maastapoistumisasiapapereita Havannassa, Panama Cityssä, Santo Domingossa ja täällä San Juanissa ja selitettyäni kerta toisensa jälkeen, miksi ylipäätän matkustan ja
vielä näin epäilyttävän epäkäytännöllisesti ristiin rastiin raskaine laukkuineni, olin niin väsynyt, että nukahdin heti.
Kuulin yöllä kyllä kohinaa, mutta luulin sen johtuvan ilmastoinnista. Aamulla en voinut uskoa silmiäni. Se onkin tuo kaunis ja voimakas meri. Kiitos, musta viuhka!
Eikä täällä ole liian kuuma, vaan oikeastaan ihan kuin Suomessa kuuman kosteana kesäpäivänä. Merituuli viilentää.
Lonely Planet kyllä ylistää Hosteria del Marin sijaintia, mutta meren läheisyyttä nyt kehutaan aina, joten sitä ei enää ota tosissaan. Tällä kertaa se kuitenkin on kirjaimellisesti totta. Totta puhui Lonely Planet myös hostellin ravintolasta, josta saa kaikkea, mitä nälkäinen Kuubasta tulija voi vain kyyneleet silmissä toivoa saavansa: mitä hyvänsä tuoreita vihanneksia, hedelmiä, kalaa, kaikenlaisia mereneläviä, lihaa ja viiniä. Läheisestä supermarketista saa niin ikään jopa vihreää kevyt-Marlboroa. Tietäkää, että se on maailman ihme.
(Kulutusyhteiskunnassa koko elämänsä viettänyt ihminen rauhoittuu kummasti, kun hän tietää kaiken olevan saatavilla, vaikka mitään hän ei tarvitsisikaan kuin vain tuon meren.)
Kirjoitan tätä nytkin aamiaisterassilla ja meri on ihan käden ulottuvilla. Aurinko laskee täällä kahdeksan aikaan. Yritän herätä huomenna viideltä, jotta näkisin myös auringonnousun. Lähden kävelemään tästä nyt rannalle. Jalkaa täytyy treenata. Se on lentomatkailun jälkeen taas ihan jäykkä.
Advertisement
Tot: 0.193s; Tpl: 0.011s; cc: 6; qc: 52; dbt: 0.1392s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb