Me vs Mekong

---

Liput Luang Nam Thahan oli varmasti koko matkan paras ostos ja suunnitelman muutos paras paatos! Muuten meilta olisi oikea Laos jaanyt taysin nakematta ja kaikki upea kokematta. Ollaan melottu kajakilla Mekongin sivujoessa ja koskissa, vierailtu eri etnisten ryhmien kylissa, mopoiltu riisipeltojen keskella ja sademetsavuorilla ja seurattu tavallisten laoslaisten elamaa. Kaiken taman jalkeen kaikkien kehuma Luang Prabang tuntuu vain teennaiselta backpackereiden Disneylandilta. J: joka paikka on "piip" taynna lankkaribaareja, jossa kuuluu jotain "piipin" Shakiraa ja joista saa jotain "piip" pizzaa. Missa on se rento ja aito ilmapiiri, josta kaikkialla hehkutetaan. Haistakoon "piip" ne, jotka tata paikkaa hehkuttaa. Taalla ei ole mitaan muuta kuin turreja turren peraan ja heille rakennetut fasiliteetit. OK, on jotain munkkeja ja hienoja temppeleita, mutta ei niista tallaisilla silakkamarkkinoilla paase nauttimaan. Jos joku taman blogin sadoista lukijoista haluaa nauttia Unescon maailmanperintokohteesta, niin menkaa ennemmin Vanhaan Raumaan. Suosittelen myos La Bamba -pizzeriaa.

On pitanyt niin kiiretta, etta blogin paivittaminen on jaanyt, mutta nyt kaydaan lapi viime paivien huippukohdat. (Kauhean nopeasti on mennyt reissu ja aika!! Oli hassua yhdessa sveitsilaisnaisen kanssa miettia bussiasemalla eilen, etta mika paiva oikein on...) Lennon Luang Nam Thahan piti lahtea Vientianesta 11.7. klo 09, mutta kentalla selvisi, etta se on delayssa ja arvioitiin lahtevan vajaan 4 tunnin paasta. Kulutettiin aikaa (ja Jamon 1,75 l kahvia!) keskustassa ehka trendikkaimmassa kahvilassa. Matkalla takaisin kentalle J:n otsaan lensi musta moykky, joka ilmeisesti oli ampiainen, koska otsa meni tunnottomaksi ja nena alkoi turvota... J:n oudot vaivat siis jatkuvat edelleen. Tasta selvittiin sentaan Panadolilla ja Heinixilla. Kentalla meita odotti kiinalainen potkurikone, jossa J:n paa otti kattoon, mutta joka oli yllattavan uusi kuitenkin.

Luang Nam Tha oli 30 000 asukkaan kaupunki, joka jakautui uuteen ja vanhaan osioon. Majoitus ja muut turrepalvelut olivat uudessa ja vanha oli kaytannossa perinteisten laotyylisten puutalojen kyla. Meidan Guesthouse Zeulan huone oli ihan huippukiva (7$) ja paikan omistajat superystavallisia. Vuokrattiin skootteri ja piti kierrella silla ymparistoa, mutta paastiin 5 min kun satoi jo kaatamalla. Pysahdyttiin bensa-asemalle pohtimaan tilannetta, mina nousin pois skootterin selasta ja J kaahasi pihasta takaisin keskustaan pain. Siis ilman etta huomasi mun puuttuvan kyydista! (Isansa poika.) Kovasti J oli matkalla selittanyt kaikkea mulle ja huomasi puuttuvan osasen vasta pysahtyessaan kahvilan pihaan. Siellakin luuli, etta olin vain nopeasti juossut sisaan sateensuojaan ennen kuin tajusi, etta taisinkin jaada matkasta kokonaan. Nain hyvaa huolta musta siis pidetaan 😊

Pyoraily jai siis sikseen. Sen sijaan juotiin olutta hotellin raflassa ja podettiin huonoa omaatuntoa, kun kaikki muut tuntuivat joko palaavan kolmen paivan vaellukselta tai olevan just lahdossa koskenlaskentaan. Illalla mentiin iltatorille ja syotiin melkein jokaiselta tiskilta jotain. Ainoa paikka tahan mennessa, jossa ulkkarilta ei pyydetty ekstrahintaa. Kananjalat (siis ihan kokonaiset kynsineen paivineen) osoittautuivat ensimmaisen varpaan jalkeen liian kovaksi haasteeksi J:lle, vaikka han oli hetki aiemmin uhonnut syovansa myos kanansikioita suoraan kuoresta.(J: Fear IS a factor for J) Jalkkariksi syotiin crepsit, ihan vaan siita ihmetyksesta, etta niita paistetaan taalla (ranskalaisten perintoa).

Seuraavana aamuna lahdettiin oppaan ja saksalaisen Hilden (50+, reissussa 11kk) kanssa kajakoimaan. Matkalla opas kommentoi, etta reissu tulee olemaan meille ekakertalaisille vaikea. Esitteen perusteella luultiin, etta olisi leppoisaa maisemien katselua ja Mekongilla lipumista... Virta oli heti alussa aika kova ja koko ajan joutui tekemaan hommia, kun reitilla oli yhteensa parikymmenta koskea (luokitus 1-3 asteikolla 1-5). Ei siis mitaan sightseeingia, mutta paasi maisemista tietysti nauttimaan. Ja melkoisia sademetsamaisemia olikin! Paitsi niissa kohdin, joissa "piip" kiinalaiset firmat olivat hakanneet metsan ja istuttaneet tilalle energiakasveja. Kaytannossa kaikki luonnonsuojelualueen ulkopuolinen sademetsa on hakattu. Kiitos kiinalaiset, uudet imperialistit.

Ekassa koskessa oltiin vahan hukassa ja melko poikittain, mutta muut meni jopa ihan hyvin, jopa oppaan mukaan. J: Oli ihan mieleton adrenaliinipiikki saada kajakki tottelemaan koskessa ja vaistella kivia, kantoja ja ottaa vastaan vesiryoppyja. Olin ihan fiiliksissa koko matkan, vaikka oli yllattavan raskasta kammeta kajakkia oikeaan asentoon ja ohjata sita pomppuisessa koskessa. Jos joku joskus lahtee laskemaan jotain koskea ihan mihin vain maailmassa, niin ottakaa mut mukaan!!!

Lahes puolentoista tunnin melomisen jalkeen pysahdyttiin ekaan kylaan, jonka asukkaat kuuluivat etniseen ryhmaan, joka on tullut alunperin Kiinasta (Lanta). Alueella asuu neljaan eri ryhmaan kuuluvia ihmisia, joilla kaikilla on omat kielet, perinteet ja paaosin omat kylat. Lanta ja Akha -ryhmat pukeutuvat edelleen perinteisiin asuihin. Itse asiassa 80% maan asukkaista asuu tallaisissa kylissa alkeellisissa oloissa. Suhtauduttiin etukateen hieman skeptisesti naihin retkeen kuuluviin kylavierailuihin ja ajateltiin, etta olisi lahinna matkamuistojen pakkomyyntia. Perinneasuihin pukeutuneet kylalaiset ottivat meidat kuitenkin ystavallisesti vastaan ja vain kierreltiin kylassa omassa rauhassa. Bambusta tehtya paperia meille hienovaraisesti tarjottiin ostettavaksi ja meille annettiin lahjaksi kirjotut pussukat (joista opas antoi myyjalle rahaa...) Vahan tunsimme itsemme loytoretkeilijoiksi, jotka ovat ensimmaisen kerran saapuneet uuden alkuasukasheimon kylaan, vaikkakin naissa kylissa turisteja ravaa paivittain. Osa retken hinnasta menee kylalle, joten sekin tietysti selittaa hyvan vastaanoton. Mopolla kahdestaan ajellessa emme "kehdanneet" tienvarren kylissa vierailla, jotenkin se tuntuu vahan sosiaalipornolta menna ihmettelemaan, miten KAUHEAN alkeellisissa oloissa joku oikein voikaan asua ja miten hassuja vaatteita kayttaa, mutta oppaan seurassa se oli ihan ok. Alastomat lapset, possut ja kanat juoksentelivat ympariinsa. Elinkeinona kylassa oli kurpitsan ja kurkun viljely.

Meidat kutsuttiin kylapaallikon (ulkopuoliset laoviranomaiset valitsevat kylalaisten keskuudesta) taloon, joka kuulemma on retkilla poikkeuksellista. Syyna oli se, etta kylalaiset olivat kutsuneet henkia ja vieraat toisivat hyvaa onnea. Henget oli kutsuttu ja niita yritettiin lepytella, koska heidan tyttarensa oli sairas, eika sairaalassakaynti ollut auttanut. Shamaani oli maarannyt myos, etta pitaa uhrata 4 possua, 2 vuohta ja kana. Meille haettiin tuolit, kun muut istuivat tai makasivat lattialla, ja tarjottiin seka uhrilihaa etta paikallista riisiviinaa (laok-lao). Viinaa piti ottaa joko 2, 4 tai 6 lasia, muuten se tietaisi huonoa onnea. Kylavierailu venyi puoleen tuntiin, kun ne yleensa ovat 10-15 min. Oli kylla hieno kokemus ruokailla yhdessa kylalaisten kanssa ja nahda perinteinen talo sisalta.

Kadet olivat jo ekalla tauolla puhki ja rakoilla, mutta matka jatkui ja kosket pahenivat (tai paranivat). Seuraava pysahdys oli lounastauko kapealla rantatoyraalla, jonne opas levitti palmunlehteen pakatun ruuan: sticky rice, chilitahnaa, paistettua bambua ja kalaa valkosipuli-tomaattikastikkeessa. Paras ateria Laosissa tahan mennessa! Seuraavalla patkalla olivat pahimmat kosket, yhdessa mainattiin jopa pudota kyydista, ja toisessa kylassa mun kadet olivat niin puhki, etten saanut vesipulloa auki. Alunperin Kambodzasta tulleet khmut nayttivat vahan modernimmalta ja hieman varakkaammalta jengilta, vaikka talot olivat samanlaisia kuin edellisessa. Lapsilla oli jopa pelikortit ja pieni jalkapallokentta. Kiinalaisfirma oli vuokrannut kylalle aurinkopaneelin, jonka saavat omaksi muutaman vuoden vuokraa maksettuaan ja kaikissa taloissa oli sahkot.

Meidan piti vierailla viela kolmannesa kylassa ja paattaa retki sinne, mutta he eivat paastaneet meita maihin. Kylaan oli kutsuttu riisisatoa varten henget, eika kukaan kylan ulkopuolinen saanut menna sinne, koska se olisi tuonut huonoa onnea. Oppaamme ei tiennyt, mita tehda ja yritti ensin saada meidat kiipeamaan ylos tielle lahes kohtisuoraa rinnetta tihean poheikon lapi. Tahan ei suostuttu, joten han suostutteli kylalaiset paastamaan meidat aivan kylan kulmalta hieman loivemmasta kohdasta. Kylalaiset tulivat ihmettelemaan meita ja tuntui niin hamaralta, etta ihan normaaleilta ja melkein moderneilta nayttavat ihmiset uskovat niin vahvasti henkiin, etteivat voineet paastaa meita kylan lapi.

Seuraavana yona nukuttiin 10 tuntia putkeen, eika mun ylaselan lihakset (tai paremminkin joku joka on niiden tilalla) ole koskaan olleet niin kipeat. Seuraavana aamuna lahdettiin mopoilemaan, vaikka vahan satoikin, mutta talla kertaa oltiin varustauduttu paikallisesta kiinalaisten marketista ostetuilla sadeviitoilla. Ajeltiin kukkuloiden, kylien ja riisipeltojen halki 58 kilsaa pohjoiseen Muang Singiin. Onneksi tie oli asvaltoitu, koska edellisillan ja yon sateen jaljilta se olisi muuten ollut yhta mutavellia. Paikoittain tielle oli vierinyt kalliolohkareita ja maata puineen paivineen. Matkalla nakyi lisaa perinnepukuisia naisia, lahinna Akha-heimoa. Lapset vilkuttivat innoissaan, mutta jotkut olivat myos joutuneet toihin ja kantamaan selassaan taakkoja. Leikkikaluja ei nakynyt, mutta lapset ovat kekseliaita ja leikkivat erilaisilla renkailla ja palloilla. Paluumatkalla kaytiin vesiputouksella, jonne yllattaen joutui patikoimaan sademetsan lapi 30 min. Ihme luontomatkailua!

Jokaisessa kylassa on kaivo, joka nakyy tielle ja jossa kylalaiset kayvat pesulla, miehet kalsareissa ja naiset sarongeissa. Mopomatkalla nahtiin viela alkeellisempia suihkuja: halkaistu bambuputki vuorenrinteessa ohjaamassa vetta purosta tienlaitaan. Toisaalta yllattaen Muang Singissa nahtiin monia biljardipoytia talojen pihassa. Kiinan rajalle oli 10 km, mika nakyi kaupungissa muutenkin.

Ajeltiin viela Luang Nam Than ymparistossa, joka sekin oli mielettoman kaunista riisipeltoineen. Kiitos pomppuisten kylateiden, yhtakkia puhkesi eturengas ja odoteltiin, etta vuokraamo toi uuden pyoran tilalle. Auringonlasku riisipellon ylla on muuten aika mieleton naky. Hauskaa oli nahda myos pari kylalaista jurrissa tiella toikkaroimassa. Yhdessa kylassa tulva oli peittanyt tien ja teimme uukkarin, vaikka kylalaiset muina miehina kahlasivat yli.

J: Palasimme guesthouseen ja viritimme hyttysverkon(S:n vaatimuksesta vaikka yhtaan hyttysta ei koko aikana ollut huoneessa nakynyt!!)

Aamuisin meidat heratti joko takapihan kukko tai viereinen radiotorni, joka pakkosyotti ohjelmaa klo 07:sta auringonlaskuun. Myos lahiseudun kylissa nakyi olevan kaiuttimet.

Eilen aamulla lahdimme bussilla Luang Prabangiin paikallisbussilla, joita kaikki kehottaa valttamaan. Meilla ei ollut mitaan ongelmia, matka kesti vain vahan runsaat 9 tuntia niin kuin pitikin. Ilmastointi hoitui ajamalla etuovi auki ja matkalla pysahdyimme monesti pissatauolle, syomaan ja toreille. Maisemat olivat upeita ja aika meni tosi nopeasti tienvarren kylien elamaa seuraillen. Alkumatkasta mulle kyllakin tuotti ongelmia se, etta viereisessa penkkirivissa istunut paikallinen nainen matkapahoinvoi rankasti. Onneksi hanet siirrettiin ekalla tauolla jonnekin takaosaan. Muut paikalliset osoittivat naista sormella ja naureskelivat... Matka oli kylla todella pomppuinen, koska kiemurtelimme vuorten halki ja tiessa oli jatkuvasti jarkyttavia monttuja tai se oli paallystamaton, jolloin olimme jatkuvasti vaarassa juuttua mutaan. Vajaa 300 km 9 tunnissa kertonee kaiken. J pystyi hetken nukkumaan ja luki yli 100 sivua kirjaa, mika oli ihan kasittamaton suoritus, kun valilla oli vaikea pysya penkilla.

Tanaan on kierretty temppeleita, joita muuten on yllattavan vahan, ja mielestamme nahty tama paikka, jossa muut tuntuu viettavan vahintaan 5 paivaa. Kai tama vois olla ihan kiva ja idyllinenkin, ellei tosiaan olis vierivieressa turreraflaa, matkamuistomyymalaa ja hostelleja. Onneksi kaytiin veneella vastakkaisella rannalla katsastamassa pari temppelia, koska siella nahtiin oikeaa paikallista elamaa ja sellaisiakin ihmisia, jotka eivat ole toissa turistibisneksessa. Mentiin yli yhdessa kahden hollantilaisen tyton kanssa ja paikalliset lapset lahtivat saattamaan meita kylasta kohti temppelia. Pieni poika juoksi meidan edella ja ojenteli J:lle kattaan, ilmeisesti pyytaen lahjaa. Toinen tytoista hoki "pen, pen". Kun oltiin jo jonkin matkaa kylasta, J kaivoi laukusta pojalle kuulakarkikynan ja tama otti sen vastaan aivan hammastyneena mutta ylpeana. Hollantilaistytto otti laukustaan hiuslenksun ja toinen tytto nappasi sen salamannopeasti. Koska kolmas oli ihan ilman lahjaa, J antoi hanelle Muang Singin torilta 10 sentilla ostamansa rannekorun, josta tama tuntui olevan tosi onnellinen. Kolme tyttoa lahti saattamaan meita myos ylos rinnetta nakoalapaikalle ja jattaessaan meidat alas tultuamme jatkamaan matkaa pyysivat rahaa. Puhuivat yllattavan paljon englantia niin nuoriksi, joten taitavat tehda sita ihan bisnekseksi asti. Alas tippukiviluolaan meita puolestaan saattoi kahdella taskulampulla varustautunut n. 8-vuotias poika, joka osoittautui lopulta ihan tarpeelliseksi oppaaksi ja hanelle annoimme 70 senttia palkkioksi ennen kuin ehti edes pyytaa. Kylan lapset tuntuvat siis ottavan hyodyn irti turisteista.

Illalla kaytiin syomassa melko absurdissa puutarharavintolassa, jossa soi vuorotellen Elvis ja Abba. Meille tuotiin hiilipesa keskelle poytaa ja sen paallaa grillasimme lihaa ja kypsensimme kasviksia keittoliemessa.

Rahaa vaan palaa, vaikka kaikki on halpaa, mystista! Mitaan ei ole kuitenkaan jatetty tekematta.

Huomenna on tarkoitus vuokrata taas mopo ja ehka myos vene pariksi tunniksi, etta paastaan pois taalta... Ylihuomenna Kambodzaan ja Angkor Watiin.

Kuulumisiin!

---