Phantastic Philippines, return and aftermath

---

Finnairin paluulento pääsi lähtemään aikataulusta jäljessä vasta kahdelta aamuyöstä, joten illallinen tarjottiin vielä suunniteltuakin myöhemmin - lisäksi meno oli aika töyssyistä, ja tarjoilu jouduttiin kertaalleen keskeyttämään sekä illallisen että myöhemmin aamiaisen aikana. Pääsin siten yrittämään torkkumista (taas) ahtaalla keskipenkillä kurkkukipuineni vasta myöhään aamuyöstä vieressäni kaveri, joka oli alkanut kuorsata jo ennen kiitoradalle rullausta. Olo ei siten ollut kuusi tuntia myöhemmin aamiaiselle herätettäessä erityisen terävä - onneksi Finnair petrasi kuitenkin jämäkällä aamupalalla, jonka voimin sentään pääsi jollain tavalla tolpilleen.

Kirpeän kylmä ja kirkas lauantaiaamu Helsingissä olisi ollut erittäin mieluisa paluukeli, jos lennon aikana entisestään ärsyyntynyt kurkkukipu ei olisi vetänyt niin voimattomaksi. Kotimatkasta olivat kuitenkin viimeiset ja luultavasti vaarallisimmat kilometrit vielä edessä, koska ne piti ajaa itse omalla autolla (jota ei sentään tarvinnut kaivaa autoparkin kinoksesta, kuten olin pelännyt). Viimeisen särkylääkkeen voimalla hoidettavaa paluumatkaa mutkisti vielä se, että - nyt kun kerran olin etelässä liikkeellä - poikkesin ensin Kätilöopistolla tervehtimässä tuoretta äitiä ja vauvaa. Synnytysosaston seesteinen hiljaisuus kuitenkin korosti omissa korvissani yltynyttä huminaa, joka vihjasi vahvasti siihen, että kävin jo kovaa vauhtia hupenevilla varaparistoilla. En myöskään halunnut lisätä tarpeettomasti omien ikävien kauko-idän tuliaisteni leviämisen riskiä, joten jatkoin pian kohti Tamperetta.

Kotiinpaluuta ja reipasta keskilämpötilan pudotusta olisi ollut hienoa juhlistaa saman tien pienellä kevättalvisella pakkaslenkillä ja avantouinnilla, mutta tässä kunnossa siitä ei ollut puhettakaan - jo pelkästään kotipihassa odottaneet kolmen viikon lumityöt vetivät niin tyhjäksi, että sisään päästyäni joskus puolen päivän jälkeen romahdin melkein suoraan sänkyyn. Seuraavien kahden vuorokauden aikana olinkin sitten unessa tai unensekaisessa horroksessa lähes 40 tuntia - heräsin sunnuntaina vain tekemään aamiaista ja päivällistä pienessä mutta todella rasittavan tuntuisessa kuumeessa (lauantaina en jaksanut edes syödä puhumattakaan siitä, että olisin itse valmistanut mitään ruokaa).

Loppujen lopuksi reissusta toipuminen vei yli viikon, ja nenä puski verta monen päivän ajan melkein joka kerta kun erehtyi niistämään yhtään kovempaa. Arkirutiineihin kiinni pääseminen vei sen verran aikaa, että tämän blogin viimeistelykin venyi pääsiäiseen asti, eikä matkalaukkua ole vieläkään kokonaan purettu. En siis vielä tälläkään reissulla keksinyt, miten pidemmältä kauko-idän keikalta selviää sairastumatta - tällä reissulla olin toivonut erityisesti sitä, että kolmen viikon treeni kosteassa ilmastossa olisi auttanut välttämään viime vuosina juuri näitä joka talvi kärsittyjä kurkun ja keuhkoputken ongelmia, mutta ei se nyt vaan taaskaan käynyt.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että Cebussa ei hetkeäkään ollut edes sellaista tutinaa, että vatsatauti saattaisi iskeä. Ruokailu oli paljon monipuolisempaa kuin muilla reissuillani; kolmen viikon aikana en syönyt kertaakaan samassa paikassa, kun esimerkiksi Bangaloressa sai valita lähinnä Pizza Hutin ja KFC:n väliltä. Asiaan vaikuttaa luonnollisesti merkittävästi se, että Filippiineillä valtauskonnon taholta ei sanella mitään yleisiä rajoituksia ruokavalion suhteen, ja espanjalaisten jäljiltä esimerkiksi possua on grillattu jo vuosisatoja sellaisella asiantuntemuksella, että lechon (http://en.wikipedia.org/wiki/Lechon) on nykyään Filippiinien kansallisruoka. Tästä huolimatta reissu kuitenkin toimi taas (jopa yllättävän) erinomaisesti laihdutuskuurina; painosta hävisi kilo per viikko, vaikka kovin paljoa ylimääräistä massaa ei lähtiessäkään ollut.

Joka tapauksessa tästä jäi nyt siis verran hampaankoloon, että voisi tehdä vielä toisen visiitin pienillä hienosäädöillä ja tarkennuksilla; jos jättäisi tällä reissulla hiukan liikaa yleiskunnon päälle käyneet kaupunkijuoksut sekä muut yöjuoksut väliin ja kävisi sen sijaan rauhallisesti sukeltelemassa (koska kyllähän saarilla sukeltamisen väliin jäämistä kolmen viikon Filippiinien vierailulla voi pitää jonkinasteisena munauksena), niin voisi oikeasti olla kokonaisuutena ihan virkistävä - ellei peräti fantastinen - keikka. Niinpä matkabudjettia odotellessa kiitos ja kuulemiin tältä erää.

---

Photos

Car Park
Tuohan oli hädin tuskin kuurassa.

Almost Home
Eihän siinä ollut sitten kuitenkaan lunta kuin nilkkaan asti.