Advertisement
Published: March 10th 2013
Edit Blog Post
Puolesta yöstä eteenpäin heräilin noin tunnin välein ja puoli neljän lähestyessä vieläkin tiheämmin, kunnes olin valmis nousemaan sängystä viittä minuuttia ennen herätyskelloa. Vedin nopean pika-cappuccinon, vähän hedelmiä ja niin paljon nestettä kuin väkisin kaatamatta pystyin imemään ja lähdin etsimään taksia niin pirteänä kuin neljältä aamulla vain voi. Ainakin olin pirteämpi kuin moni muu; porttivahdit piti herättää ulos päästäkseen, ja lähellä väijyssä ollut taksi joutui käynnistämään autonsa kolmesti ennen kuin sai sen liikkeelle. Olin tarkistanut lähtöpaikan suhteellisen kevyesti, ja taksissa tuli hetkeksi aikaa vahva ennakkoaavistus, että taksi pudottaisi minut johonkin, jossa ei näkyisi sen enempää juoksijoita kuin järjestäjiäkään (ei nimittäin olis ollu eka kerta, tämä on koettu jo kerran Valkeakoskella). Jos näin olisi käynyt, olisin ollut todella ulapalla, koska en ollut ottanut edes puhelinta mukaan... mutta pelko oli turha - perille päästyämme katu oli tukossa juoksijoista, eikä lähtöpaikasta ollut mitään epäselvyyttä.
Lähtöpaikka ja kilpailualue oli siis todellakin keskellä katua - kadun varressa oli jonkinlainen huone, jonne tavarat sai säilytykseen, sekä kaksi vessaa (toinen oli tosin epäkunnossa, mutta ei se tuntunut käyttäjiä haittaavan), mutta minkäänlaista omaa tilaa - pihaa, toria, aukeaa - ei ollut, vaan tusinoittain kilpailijoita vain parveili pitkin ja poikin katua. Kadunvarsimainoksista olen jo pidemmän aikaa päätellyt, että jonkinlaiset vaalit
Oh Look, Another Maserati
Taas tuli tällainen vastaan, pakkohan siitä oli kuva ottaa. Maseratin omistaminen oikeutti näköjään pysäköimään suoraan ostarin oven eteen. ovat tulossa, ja tämän kilpailun avaus käytettiin surutta hyväksi vaalityössä; avauspuheen piti kaupungin varapormestari, joka ei unohtanut muistuttaa, ketä piti äänestää, jos tällaisia halpoja (tämähän siis maksoi aika kohtuulliset 150 pesoa) juoksukisoja halusi lisää.
Loputtomiin kestäneen alkujumpan ja puheenvuorojen jälkeen lähtölaskenta vihdoin saatiin alkuun joskus kymmenen minuuttia yli viiden, ja Garminkin sai parin minuutin hakemisen jälkeen kiinni satelliitista juuri sopivasti noin viisitoista sekuntia ennen starttia. Ennakkopaineista huolimatta olin itse arvioinut olevani hyvällä suorituksella jossain sijoilla 20-30, ja jos kymmenen parhaan joukkoon pääsemisestä oli koskaan ollut mitään toiveita, niin ne karisivat ensimmäisen minuutin aikana. Kärkitusina repäisi heti kymmeniä metrejä rakoa, vaikka lähdin itsekin matkaan suorastaan yllättävän reipasta vauhtia - ensimmäinen kilometri taittui ajassa 4:10 ja toinen vieläkin nopeammin (joskin jälkimmäinen oli alusta loppuun pelkkää alamäkeä). Tässä kohtaa meno oli vielä vauhtiin nähden suhteellisen helppoa, ja juokseminen tuntui siltä, että toisissa olosuhteissa olisin saattanut pystyä pitämään sitä yllä koko matkan lähes yhtä kovana. Täällä kuitenkin sykkeet alkoivat parin kilometrin jälkeen olla 175:n väärällä puolella ja pannu alkoi kuumeta huolestuttavasti. Kisavauhdista olikin pakko luopua jossain kolmen ja puolen kilometrin paikkeilla ja kilpajuoksuni muuttui Fun Runiksi - keskityin vain hengitykseen ja annoin jalkojen tehdä työtä omalla tahdillaan puskematta väkisin. Vauhti hyytyi ja vakiintui nopeasti vähän alle 5 minuutin kilometrivauhtiin, joka ei sekään tuntunut kauhean hyvältä (syke paukkui edelleen 170:n paikkeilla), mutta kuitenkin ylläpidettävältä.
Reittikontrolli hoidettiin täällä kaulanahoilla. Ensimmäinen nauha käytiin hakemassa 7 kilometrin jälkeen kääntöpaikalla, jonka jälkeen palattiin samaa reittiä takaisin. Jossain vaiheessa paluumatkalla saavuttiin kympin juoksijoiden kääntöpaikkaan, ja sen jälkeen käveleviä selkiä alkoi tulla vastaan kadun täydeltä. Nousevassa aamuauringossa myös liikenne ja katugrillit alkoivat heräillä, ja ilma alkoi käydä huonommaksi. Olin toivonut auringonnoususta jonkinlaista buustia (intissä se usein auttoi kummasti pimeän metsäyön jälkeen), mutta nyt siitä ei seurannut juuri muuta kuin tasaisesti nouseva lämpötila, joka ei luonnollisestikaan auttanut millään tavalla. Onneksi sentään kahden kilometrin välein juomapaikoilla tarjottu vesi oli viileää, ja sen roiskikin mieluummin naamalleen kuin suuhun.
Jos juoksu oli yhteentoista kilometriin asti Fun Runia, niin sen jälkeen se oli ihan vaan pelkkää juoksemista. En ollut juossut yhtätoista kilometriä pitempää matkaa täällä vielä kertaakaan, ja kroppa alkoi piiputtaa melkein heti kun päästiin kartoittamattomille kilometreille. Pahinta oli, että aloin palella läpimärässä paidassani - melkein kolmenkymmenen asteen lämmössä se oli aika vahva merkki siitä, että systeemi alkoi hajota. Loppukilometreillä juoksevia kilpailijoita ei näkynyt enää juuri ollenkaan - nyt katuja täytti kympin kävelijöiden lisäksi myös viiden kilometrin osallistujat. Askeleeni oli taantunut jo melkoiseksi laahustamiseksi, kun kolmentoista ja puolen kilometrin jälkeen saavuttiin sille ratamestarin erikoiselle, jota olin hiukan pelännyt koko matkan ajan - sokerina pohjalla 16 kilometrin reitille oli vedetty vajaan kilometrin mittainen jyrkänpuoleinen nousu, jonka aikana kiivettiin 60 metriä. Sen varrelle oli kaiken lisäksi kasattu pari aiheetonta toivoa antanutta välietappia; ensin luulin, että takaisin pääsee kääntymään 14 kilometrin merkin kohdalla, ja sen jälkeen pari sataa metriä edempänä toivoin, että juomapaikka olisi ollut myös käännöspaikka - no eihän se ollut. Joka tapauksessa mäki terävöitti loppumatkan sillä tavalla sopivasti, että siihen oli pakko kerätä kiukkua päästäkseen sen ylös juoksuaskelella (moni muu ei päässyt, kävelijöitä tuli mäessä vastaan useampia), ja toisaalta tiesin, että homma oli käytännössä ohi kun päälle oli päässyt - poimittuani valkoisen kaulanauhan mäen päältä viimeiset reilut puolitoista kilometriä samaa reittiä takaisin alamäkeen oli pelkkää leppoisaa pudottelua kohti maalia.
Kisakello näytti aikaa 1:18:09 tai 1:18:10 maaliin päästyäni, ja sen jälkeen kului vielä kymmenisen sekuntia, ennen kuin tajusin pysäyttää oman kelloni. Ehdin hädin tuskin toipua rypistyksestä kävelykuntoon imettyäni järjestäjien tarjoaman mehun poskeen, kun 16 kilometrin kisassa jaettiin jo palkintoja, ja ellen ihan väärin muista, niin kaikki kolme mitalia menivät kenialaisille. Voittaja oli nakuttanut matkan parikymmentä minuuttia minua kovempaa, ja toimitsijoiden muistiinpanoja hetken aikaa vakoiltuani totesin, että kymmeneskin sija oli jäänyt kymmenen minuutin päähän (ei siis tarvinnut alkaa kysellä kärkikymmenikölle jaettujen pesojen perään). Tulospalvelua ei muuten ollut nimeksikään, ja epäilen, saanko koskaan tietää lopullista sijoitustani tai tarkkaa aikaa. En ole varma, otettiinko tulijoiden aikoja ja sijoituksia edes ylös kärkikymmenikön jälkeen.
Tässä vaiheessa ei ollut tehtävissä muuta kuin palata kämpille vaihtamaan läpimärät vaatteet kuivempiin, venyttelemään ja peseytymään. Ennen kisaa olin pitänyt todennäköisenä, että painuisin takaisin nukkumaan heti kisan jälkeen, ja venytyksiä tehdessäni huomasinkin melkein torkahtavani maassa maatessani. Juoksun jäljiltä kropassa oli kuitenkin sen verran vire päällä, että päätin pysytellä hereillä - nukkumaan meneminen joskus kahdeksan aikaan aamulla olisi sotkenut seuraavan viikon rytmit aivan kokonaan.
Suihkun jälkeen menin Montebelloon kunnon aamiaiselle - valitettavasti tosin aamiainen tarjoiltiin avoimessa, tuulettamattomassa ulkotilassa, ja näillä lämmöillä kuuman teen ja kahvin juominen nosti pintaan aika reippaan jälkihien (hiki laiskan syödessä...?) Loppupäivä menikin sitten kokonaisvaltaisessa bloggaamisessa - kävin vain välillä Pizza Hutissa tempaisemassa huomattavan juustoisen pizzan ja automaatilla nostamassa riittävästi pesoja viimeiselle viikolle, ja palasin sitten kämpille kirjoittamaan. Yritin tosin ehdottaa Jarkolle vielä pientä palauttavaa iltalenkkiä saarelta paluun jälkeen, mutta jostain syystä se idea ei ottanut tulta alleen.
Mulla on muuten nyt varpaassa aika iso rakko.
Advertisement
Tot: 0.083s; Tpl: 0.01s; cc: 9; qc: 49; dbt: 0.0509s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb