Jogjan turret

---

potuttaa… Tavattiin Solossa brekkarilla yksi newyorkilainen tyttö, joka oli juuri lähdössä katsomaan vuorille kahvi- ja teeviljelmiä. Ovat kuulemma todella upeita maisemia ja tee vain tuoksuu joka paikassa. VOI HEL! Ollaan rakennettu meidän Jaavailu lähinnä temppelien varaan ja oletettu, että matkalla näkyy hienoja juttuja. Oltiin kokonaan missattu tee/kahviplantaasit. Harmittaa ihan älyttömästi.

Sen sijaan, että oltaisiin nähty hienoja maisemia, tultiin autolla Solosta Prambanan hindutemppelialueelle (rakennettu 700-luvulla ja ihan näkemisen arvoinen) ja sitä kautta Yogiakartan kamalaan keskustaan. Yogja on tosi turistoitunut ja meidän hotellin alueella joka ikinen rakennus on majoitus tai ravintola, yleensä molempia. Tämä on varsinaista backpacker-aluetta, joten ympärillä pyörii jatkuvasti läjä onnenonkijoita. Hyvästi seesteinen hengailu… Hirveä skootteri-, becak- ja autoliikenne, tunku ja pakokaasu rumilla kaduilla. Oli vaikea löytää edes mitään syötävää, ellei halunnut syödä turremestoissa tai pääkadun kioskeissa melkein keskellä katua. Alkoi mennä jo hermot, kun vihdoin löydettiin vähän rauhallisempi koju, josta sai baksoa (paikallista lihapullakeittoa) ja jonne pääsi penkeille istumaan.

Sen jälkeen otettiin taksi toiselle alueelle, joka oppaan mukaan on enemmän upmarket, mutta eipä sielläkään muuta ollut kuin turisteille suunnattuja kahviloita ja ravintoloita. Syötiin siellä illalla yhden ranskiksen paikallisen vaimonsa kanssa pitämässä ravintolassa. Asiakkaat olivat pitkälti ranskalaisia, joten varmaan paikka oli jo heidän matkaoppaissaan. Hyvää ruokaa oli vaikkakin ei ollut mitään tolkkua ajoituksen suhteen. Söimme ruokiamme yksitellen…

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä paikalliseen palatsiin tutustumaan. Ei jaksettu, kun on hieman iskenyt flunssaa päälle. Lähinnä kierreltiin kamalaa keskustaa ja käytiin vetämässä kissankakkakahvit paikallisessa ostoskeskuksessa. Kahvi oli hyvää ja pehmeää, mutta ei missään nimessä 6e/kuppi arvoista. Yritettiin myös selvittää, josko tällä alueella olisi teeviljelmiä, mutta ainoa mitä suosittelivat oli jotain turisteille rakennettua kylää, jossa nyplätään jotain perinnejuttuja. Ei kiitos.

Illaksi otettiin auto ja lähdettiin Borobudurin buddhatemppelille noin tunnin matkan päähän. Se oli kyllä hieno paikka vaikka aika nopeasti kierretty. Matkalla näkyi tupakka- ja riisipeltoja. Sekä Borobudirissa että Prambanassa oli itse nähtävyyden jälkeen aivan käsittämättömän pitkät rihkamamarkkinat. Missään en ole vastaavaa nähnyt. Varmaan kilometrin verran piti mennä puhallusputki-, lennokki-, patsas-, t-paita- jne markkinoiden läpi ennen kuin pääsi ihan oikeasti alueelta pois. Yllättävää ettei meille yritetty juurikaan tuputtaa mitään vaan enemmänkin piinasivat paikallisia. Paluu hotellille oli taas pelkoa täynnä. Kuski ajoi tutun mielipuolisesti ja turvavälit olivat koko matkan 20cm-1m luokkaa. Joka suunnalta ohitellaan ja kiilataan skoottereita, autoja ja rekkoja(myös vastaantulevia omalla kaistalla). Tähän kun vielä lisätään märkä keli ja pimeys, niin on ihme, ettei tien varrella näe jatkuvasti kolareita…

Piti mennä vielä illalla porukalla syömään, mutta mulle (J) paukahti 38,4c lämpöä ja aivan kamala olo. Nyt aamulla oli myös saman verran ja jäinkin hotelliin lepäämään. S lähti katsomaan sulttaanin palatsia ja pyörimään kaupungille. Harmittaa jumittaa tällä tavalla. En olekaan ennen ollut kesälomareissuilla näin kipeänä. Pakko vain jäädä lepäämään kun huomenna on rankka matkapäivä. Lento Yogiakartasta Kuala Lumpuriin. Sieltä 4 h lento illaksi Hong Kongiin ja sieltä yritetään vielä samana yönä jatkolennolle Helsinkiin. Eli jos kaikki menee putkeen, niin ollaan 30h matkustuksen jälkeen kotona to-aamuna noin klo 8.

S palasi retkeltään ja kommentoi, ettei J kyllä hirveästi missannut. Sulttaanin palatsi oli hienompi kuin Solossa, mutta melko turhake silti, varsinkin koska on päästetty huonoon kuntoon/restauroitu huonosti. Javalla jotenkin tuntuu olevan kaikkea, mutta ei mitään erityislaatuista, jollaista ei missään muualla olis. Palatsin lisäksi Yogjan ensimmäinen sulttaani rakensi 1700-luvun puolivälissä itselleen suuren vesihuvipuiston, josta ei oikein ole enää mitään jäljellä, kun seuraavilla sulttaaneilla ei ollut varaa sen ylläpitoon. Eksyilin sen raunioissa, joiden seassa on paikallisten asuntoja niin, ettei aina erota, mikä on raunio ja mikä käytössä oleva asunto. Kesti pitkään ennen kuin löysin lippukassan ja varsinaisen sisäänkäynnin. Alue käsitti järviä, vesialtaita, suihkulähteitä, maanalaisen moskeijan ja vaikka mitä. Nämä ovat rekonstruoinet (betonista!) kolme vesiallasta, joissa sulttaanin haaremi polski ja joista tämä valitsi itselleen yöseuran viereiseen torniin.

Jos J jaksaa niin mennään illalla katsastamaan Yogjan ruokamarkkinat, jotka avautuu pääkadulle klo 20. Ainakin Solossa lauantai-iltana night market oli tosi kiva tapahtuma: pitkän kadun toinen puoli täynnä ruokakojuja ja toisella puolella ihmiset syömässä ruokia porukoissa matoilla istuen ja taustalla soitti bändi. Haettiin meidän matto täyteen satay-vartaita, mehuja, ”neulamuikkuja”, ankeriasta ja muuta. Paikallinen herkku Nasi gudek jackfruitilla oli pettymys. Yhdestä kojusta sai myös vesipiipun ja sitä pojat sitten polttelivat.

J jaksoi kuin jaksoikin lahtea liikenteeseen ja paadyttiin tosi kivaa raflaan ja saatiin sen paalle viela loistavat sapuskat. Kanavartaita, tulista pinaattia, maukasta lammasta ja pahkinaista nautaa. Kaikki olivat erinomaisia ja kiva tapa paattaa Indonesian patka.

---