Kaunista seutua

---

Nyt olemme Darjeelingissa, missa kadun ihmisilla on lahes kaikilla villapipot ja hanskat. Paivalla ei kuitenkaan ole kovin kylma. Lampo nousee paivisin 20 asteen tuntumaan, mutta nain illaksi kylmenee reippaasti.

Olemme nyt taas vaihteeksi Kallen kanssa kummatkin ripuloineet. No, jospa taalla kylmassa olisi vahemman bakteereja ja tauti menisi akkia ohitse. Tietty jos meilla on jo jokin popo, ei siihen ilmasto enaa vaikuta, mutta eipahan tule niin helposti uusia tauteja. Onneksi tama nettipaikka on lahella Polynia hotelliamme, joten paasee akkia juoksemaan vessaan. Meilla on taas aivan viihtyisa huone, vaikkakaan ei niin kodinomainen kuin Grown lodge Kalinpongissa. Olemme taas viime aikoina vahingossa menneet naihin kirjan hotelleihin. Emme ole edes vilkaisseetkaan lonelypalanettiamme etsiessamme kotia, silla nama kirjan paikat ovat usein taynna ja hinta laatusuhde ei ole kohdallaan. Usein kuitenkin jalkeen pain huomaamme, etta taas majapaikkamme kuitenkin loytyy kirjasta. No, onneksi olemme hyvia tinkimaan. Tama on taas hieman elitistinen kaupunki, vahan kuten Simla. Hotelleilla oli taysin naurettavia hintoja! Meidankin paikastamme pyydettiin 800 huoneesta, mutta saimme hinnan putoamaan 400.

Kalipong:

Kaupunki oli viihtyisa pieni vuoristopitaja, jossa paasi vahan matkaa kavelemalla helposti maaseutumaisemiin. Paakadut olivat vilkkaita ostoskatuja ja varsinkin keskiviikkona, jolloin aina on markkinat, kaupunki tayttyi ymparoivien kylien maalaisista. Kaikenlaista kaupusteltiin, mutta enimmakseen lastenvaattaita, maatalaustyokaluja, kenkia ja vihanneksia seka hedelmia. Ydinkeskustan kadut olivat hyvin tiivistunnelmallisia ja kadunvarret tayteen rakennettuja, jolloin tilaa ei ollut millekkaan viherkasveille. Kuitenkin heti vahan syrjemmassa oli mahtavan vehreeta, isoja puita vuoren rinteilla ja talojen pihat olivat taynna kukkivia ruukkukasveja.Monet talot olivat kirkkain varein maalattuja pienia puumokkeja tai peltiseinaisia varirikkaita hokkeleita.Kieltamatta hyvin kaunista! Ydinkeskustasta loytyi paljon hotelleja, joihin tosin osiin oli paasy kielletty lankkareilta. Myos hyvia ravintoloita loytyi kuin sienia sateella ja erityisesti kiinalainen ruoka oli maukasta. Alue oli voimakkaasti omaleimainen, kuten kaikki nama vuoristo kylat verrattuna muuhun Intiaan. Tasta alueesta puhutaankin Gorkhalandia nimella ja he haluaisivat itsenaisyyden. Nykyisin heilla on jonkinlainen hyvin loyha itsehallinto.

Tiibetilaisyys nakyi niin Kalipongissa kuin taalla Darjeelingissakin. Dalai lama komeilee taas vahan joka puolella ja rukousviirit liehuvat.Kalipongissa oli hienoa, etta kukaan ei kerjannyt ja muutenkin siella sai kulkea rauhassa. Kukaan ei edes huudellut "hello,how are you", mika oli aika mielta rauhoittavaa. Yksi poikkeuskokemus meilla tosin oli, silla eksyimme kaupungin laidalle eraalle pellolle taputtelemaan pikku kileja ja muutamat pikku lapset tulivat tuijottelemaan. Ensin he vain katselivat meita aivan rauhassa, mutta sitten laheisesta mokista kuului komentava huuto. Se oli juuri silla aanensavylla sanottu, ettei paljon voi erehtya sen sisallosta,varsinkin kuin ottaa huomioon mita seuraavaksi tapahtui. Lapset, jotka olivat vain aivan rauhassa oleskelleet pellolla, alkoivat yhtakkia kerjata. Varmasti heidan aitinsa oli komentanut: nyt pyydatte niilta muutaman rubian, takaisin ei ole tulemista ilman kolikoita. Viimeisen lauseen puolesta puhuu se, etta lapset seurasivat meita hyvin sinnikkaasti. Kukaan ei ole varmaan aikaisemmin kavellyt perassamme yhta pitkasti! He tulivat lahes koko 1,5 kilometrin matkan melkein hotellillemme asti. Lapset olivat luonnollisestikin intialaisia.Joko on niin, etta tiibetilaiset/kiinalaiset ihmiset ovat rikkaampia, mita en kylla kaikista heista usko, tai sitten intialaisilla on matalampi kynnys kerjata. Luulen, etta tiibetilaiset ovat sen verran ylpeempaa kansaa, etteivat he alennu kerjaamaan kuin jos oikeasti on hata. Intialaiset taas eivat nahtavasti nae sita niin hapeallisena,silla joskus meilta pyytaa rahaa isokokoiset puhtaisiin hienoihin sareihinkin pukeutuneet naiset.

Matkasta Darjeeliin:

Maisemat olivat taas upeat! Ensin laskeuduimme pitkasti ja tie oli leveaa seka hyvakuntoista. Olin ajatellut jo kokeneeni jyrkat nousut ja oikean vuoristotien, mutta vasta viimeiset 40 kilometria kohti Darjeelingia oli todellista nousua. Ihme etta automme kesti! Valilla kuski pysahtyi ja viilensi vedella auton moottoria, joka varmasti kavi hyvin kuumana. Tie meni valilla lahes kohti suoraan ylos pain! Onneksi oli kuivat tiet.En mielellaan lahtisi naille teille sadekaudella, joka on piakkoin alkamassa. Kaikissa naissa jeepeissa tuntuu olevan aika huonot renkaatkin,silla naimme lukuisia autoja tienposkessa, joihin vaihdettiin rengasta. Itse tarkastin meidan automme renkaan ennen lahtoa. Osassa oli viela kuviota hyvin jaljella, mutta osa oli hyvin siloisia. Se oli kuitenkin ainoa auto, joka juuri tuolla hetkella oli lahdossa,joten kiipesimme siihen.

Olisin mielellaan halunnut jaada johonkin matkan varrelle, silla siella oli upeita teeviljelmia ja kauniita vuoren huippuja. Taalla korkeiden talojen keskella, vuoret eivat juuri edes erotu. Paradoksi on vain siina, etta tuolla maaseudulla ei yleensa ole majoituista. Taalla kaupungeissa taas on kaikki palvelut ja muuten viihtyisaa, mutta ei yhtaan niin kaunista kuin ymparoivilla seuduilla.

---