Advertisement
Published: October 22nd 2010
Joku pieni Cayo
Näitä pieniä luotoja riitti loputtomiinKaribian rantojen kaunottaret ja suurenmoiset ihmeet
Puerto Colombiasta lähdimme aikaisin aamulla jatkamaan matkaa jälleen saman vuoristotien kautta kohden seuraavaa kohdetta, rannikolla sijaitsevaa Morrocoyn kansallispuistoa kohden.
Puiston alue käsittää pienen osan varsinaista rannikkoa mutta suurimmaksi osaksi alueella sijaitsee lukuisia pieniä korallisaariasaaria ja valkoisia hiekkarantoja. Alueen koralliriutoista osa on tuhoutunut veden likaannuttua mutta vähiten käytettyjen saarten ympärillä riutat ovat vielä hienossa kunnossa ja vedet kirkkaita ja puhtaita.
Varsinaisen kansallispuiston alueella ei ole mahdollista majoittua mutta sekä etelä- että pohjoisosassa on pienet kylät joissa pystyy sekä majoittumaan että retkeilemään puiston alueelle.
Matkan varrella maasto muuttui jälleen täysin - ensin vastaan tulivat valtavat alangot jotka muistuttivat lähinnä savannia ja näillä alueilla näkyivätkin ensimmäiset suuret laiduntavat karjat. Aikaisemmin ei ollut näkynyt ensimmäistäkään elikkoa laitumilla mutta nyt sitten sitäkin enemmän. Lopulta vastaan tuli jälleen pieni vuoristo jonka yli nousimme ja lopulta näkyviin tulivat jälleen myös rannat.
Aluetta lähestyttäessä vastaan tuli jälleen ennennäkemätön luonto - tie kulki aivan rannan tuntumassa joka oli valtavien kookospalmumetsiköiden vallassa. Yleensä palmuja on muutamia siellä täällä ja puut eivät kasva kovinkaan korkeiksi mutta tällä alueella oli varmasti korkeimmat kookospalmut joita olemme ikinä nähneet. Ja niitä oli myös todella aivan valtavat määrät.
Täydellinen tallelokero
Joskus on
Cuave del Indio
Luola oli todella vaikuttava näky tainnut käydä niin, että tavarat eivät ole olleet ihan parhaassa mahdollisessa tallessa tai valvonnassa ja jotakin pientä hävikkiä on matkan varrella päässyt käymään. Tähän mennessä olemme pitäneet omaisuudestamme hyvää huolta ja mitään ei ole (toistaiseksi) hukkunut. Nyt keksimme myös lähes täysin pomminvarman tallelokeron ihan koko matkassa olevalle omaisuudelle.
Olimme tehneet sen verran jo matkaa, että oli jälleen aika tankata Puerto Pueblon satamakaupungin lähettyvillä. Olimme löytäneet pienen hakemisen jälkeen oikean suunnan ja kun tiesimme tarkkaan mihin olimme menossa, niin päätimme napata bensat mukaan lähimmältä asemalta.
Täällä on huoltoasemilla aina palvelu ja itse ei oikein tarvitse tehdä mitään - mitä nyt sitten lopuksi hoitaa maksu. Oli nyt kuitenkin hyvä tilaisuus hieman jaloitella matkan varrella ja nousimme molemmat autosta ihmettelemään taas kerran sitä tankkaustouhua. Hetken siinä äimisteltyämme kuului ”klonks” ja PIIP PIIP ja auton valot välkähtivät. Siinä samassa tajusimme, että avaimet olivat virtalukossa ja auto päätti sulkea itsensä. Kuin myös kaikki meidän tavaramme jotka olivat tietenkin autossa sisällä. Taskussa hieman rahaa ja kamera, siinä kaikki mitä jäi auton ulkopuolelle. Siinä siis henkilökohtainen täydellinen tallelokero. Sehän ei sitten aukeaisi oikein muuten kuin räjäyttämällä tai toisilla avaimilla - joita meillä ei tietenkään ollut.
Hetki meni mietiskellessä, että missä mahtaa olla lähin Hertzin
toimisto ja miten saisimme avaimet vai pitäisikö etsiskellä majoitusta lähimmästä kylästä vai mikä oikein olisi paras vaihtoehto selvitä tästä pikku harmista. Jotenkin sitten muistimme, että autoa vuokratessa olivat sanoneet, että autot on varustettu satelliittipaikantimilla ja jos auto kuitenkin varastettaisiin, niin ilmoitus poliisille jonka jälkeen paikannus aktivoidaan ja auto löytyy. No voisikohan sillä paikantimella sitten avata myös ne ovet?
Puhelimet eivät tällä kertaa olleet kateissa vaan ennemminkin vähän liiankin hyvässä tallessa ja pyysimme siis saada soittaa sieltä huoltikselta. Kassan tyttö ei oikein ymmärtänyt, että mihin ja miksi halusimme soittaa. Huoltiksen hoitaja ilmaantuikin pian paikalle ja häneltä saimme Hertzin numerot mihin soitella. Hetki meni kunnes selvisi, että aktivoimalla se paikannin avaaminen todella onnistuisi. Ei sitten muuta kuin odottelemaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu.
Hertzillä ei tietenkään ollut mitään kiirettä auttaa kahta tolloa jotka jättävät avaimet autoon kun muita maksaviakin asiakkaita oli tiskillä. Olimme siis palveluvuorossa jossain jonon hännillä ja hikoilimme hieman tuskastuneina huoltiksen pihalla. Mikäs siinä jos kerran oli varmaa, että ovat aukenevat. Aina ilmoitettiin, että olkaa siinä auton vieressä passissa ja kun se ulvahtaa, niin ovet siiten auki vaan. Ihan niin helposti ei kaikki käynyt.
Lopulta Hertziltä soitettiin ja selvisi, että he lähettävät ensin viestin autoon jonka jälkeen sitä
piti hieman tönäistä johonkin tiettyyn kohtaan joka oli tällä kertaa eturengas - tämä varmisti sen, että olemme oikean auton luona ja avaaminen voitiin tehdä. Vähän tämän jälkeen auton valot välkähtivät ja varashälytin ulvahti kerran ja kas - tallelokero aukeni.
Avausoperaatiossa vierähti muutama tunti mutta tulipa selväksi, että nykyaikainen tekniikka on kyllä oikeasti aika ihmeellistä.
Matka jatkui Chichirivizeen
Päätimme lopulta pienen ylimääräisen hidasteen jälkeen pysähtyä alueen pohjoisempaan kylään Chichirivizeen jonka oppaiden mukaan piti olla vähemmän vaarallinen ja vähän paremmin organisoitunut kuin eteläinen Tucacasin kylä. Kylään ajettiin muutamien matalien lahdenpoukamien ohitse joissa näimme myös matkan ensimmäiset flamingot. Varsinainen pesintäaika on marraskuussa mutta jo nyt paikalla oli muutama suurempi joukkio näitä hauskan näköisiä pitkäkoipia. Linnut jäivät kuitenkin sellaiselle alueelle jonne emme Chichin kylästä päässeet.
Kylälle saavuttaessa näytti siltä, että paikka on kyllä loputtoman ankea ja tylsä. Majatalot ja hotellit olivat kovin ankeita ja kylän yleisnäkymä oli likainen ja sotkuinen. Vähän aikaa kierreltyämme löysimme kuitenkin mukavamman alueen joka oli huomattavasti siistimmän oloinen ja rauhallisempi. Satuimme paikalle viikonloppuna joten muutamat majoitukset olivat täynnä ja etsiskelimme sitten majoitusta vähän pidempään. Onnistuimme kuitenkin löytämään todella mukavan majatalon, Posada Villa Norten joka olikin sitten pelkästään meidän käytössämme seuraavat päivät.
Retkeilyä Moroccoyn
Tienvarsinäkymä Morrocoyssä
Moroccoyn kansallispuiston yleisin puu taisi olla kookospalmu ja vieläpä valtava sellainen saaristossa
Chicin kylä itsessään ei ole mikään suoranainen kaunotar eikä kylällä ole oikeastaan yhtään mitään tekemistä - parasta koko paikassa on nimenomaan sen upeat rannat ja saaristo - pienet cayot ja suuremmat islat. Satuimme paikalle viikonloppuna ja kylä oli aika kansoitettu mutta eipä se mitään, päätimme vuokrata oman veneen ja sille tietenkin kuskin. Posadamme omistaja Marco tunsi kylältä mukavan El Capitan Endren joka lähti viemään meitä Oramaika veneellään kiertelemään saaria ja vähän rantojakin.
Matkaan lähdettiin heti aamusta ja mukaan otettiin tietenkin paikalliseen tapaan valtava kylmäsäiliö joka haettiin täyteen juotavaa ja jäitä sekä muita pieniä eväitä. Evästankkauksen jälkeen retki alkoi kylän läheisestä lahdenpoukamasta, Golfete de Cuaresta, joka on Venezuelan tärkeimpiä lintujen pesintäalueita. Lahti on vielä makean ja suolaisen veden sekoitusta ja käsittää ihan oman eläin- ja kasvikuntansa. Rannat ovat tiiviisti mangrovemetsikön peitossa joka on täällä vain n. 2 - 3 metriä korkeata mutta todella tiheää. Rannat olivat aivan läpipääsemättömiä ja yhteenkään rantaan ei olisi tällä alueella voinut nousta. Mangrovemetsiköissä ja rannoilla elelee mm. kaimaaneja - yhtään ei näkynyt näin päiväsaikaan.
Rannan tuntumassa oli myös yksi laivanhylky - paikallinen ’Titanic’. Hylkyä on käytetty aikanaan mm. huumekätkönä mutta nykyisin jäljellä oli enää lähinnä ruoritanko ja laivan perä joten kätköksi siitä
ei ollut oikein mitenkään.
Vastarannalla kohoaa Cerro de Chichirivizen vuorijono lähes suoraan merestä. Kallioiden kätköissä on useitakin luolia mutta eräät niistä ovat olleet jo muinaisina aikoina asuttuja ja intiaanien käytössä.
Tästä paikasta meillä ei ollut mitään käsitystä ennen Chichiin tuloa vaan vierailu Cueva del Indioon oli meille täydellinen yllätys - ja millainen!
Kaiken nähnyt matkailijakin hiljenee ja hämmästyy
Yhdessä jos toisessa luolassa ja paikassa on tullut vuosien varrella vierailtua mutta nyt tuli kyllä nähtyä jotain täysin ennenkuulumatonta. Tämä Cueva del Indio ”Cuare” on kyllä varmasti yksi hienoimpia - ellei jopa hienoin jossa olen ikinä käynyt.
Luola on hyvin näkymättömissä ja rannasta ei pysty mitenkään arvaamaan, että kallioiden välissä on valtavan korkea avoin luola jossa intiaanit ovat muinoin asuneet ja jota he ovat pitäneet pyhänä paikkanaan. Luolan seinissä on useita kalliomaalauksia ja kaiverruksia jotka ovat harvinaisen hyvin säilyneet. Veneellä pääsee luolan lähelle pieneen laituriin, josta varsinaiseen luolaan jatketaan kivien ja kallioiden välistä luikertelemalla. Ihan yksinkertaista ei luolaan pääsy ollut mutta ehdottomasti pienen kiipeilyn väärti.
Itse luola on ennemminkin syvä ja täysin pystysuora rotko jossa alhaalla on välillä hiekkapohjan päällä vettä. Kallioiden pienissä syvänteissä on aukkoja, joihin on päässyt kiipeämään ja joita on käytetty majoittumiseen.
Soittamassa Hertzille
Saisikohan sen oven auki sillä satelliitillä? Myös muutama suurempi kallionkieleke on toiminut sateensuojana ja tulentekopaikkana. Nyt rotkossa kasvaa joitakin kasveja ja lepakot ovat valloittaneet osat kallioiden koloista. Muutoin paikka on täysin hiljainen ja autio - suorastaan uskomaton paikka. Luolaa ei löydy yhtään mistään oppaista eikä oikein mistään muistakaan lähteistä löytynyt siitä mitään mainintaa joten paikka on pysynyt vielä hyvin salassa ja siten myös erittäin hyväkuntoisena. Vain muutamia matkailijoita käy paikalla ihailemassa tätä hämmästyttävää paikkaa. Onneksi ja toivottavasti näin vielä pitkään jotta paikan taianomainen tunnelma säilyisi.
Cayo Sombrero, Los Juanes ja Cayo Pescadores
Luolalta jatkoimme matkaa vähän pidemmällä sijaitseville pienille saarille ja luodoille. Rannan lähellä vedet olivat melko sameita runsaiden sateiden vuoksi mutta pidemmällä merellä vesi muuttui kristallin kirkkaaksi ja pohjan syvyydestä riippuen aivan turkoosiksi. Matkalla ohitimme joitakin koralliriuttoja jotka näkyivät hyvin pinnalle asti - riutat myös muodostavat aina aallokkoa ja ne on helppo huomata kun ovat niin matalia. Suuntasimme kuitenkin ensimmäiseksi muutaman pienen saaren rykelmään, Los Juanekseen. Ja taas meitä odotti pieni yllätys. Kun vielä ei ollut aika rantautua mutta kuitenkin oli jo sopiva aika hieman lounastaa, niin täällä asia on järjestetty niin, että matalassa kohdassa saarten välissä päivystää useita pieniä ravintoloita - veneissä siis. Oli hodarivene, baarivene, jälkkärivene ja pääruokavene - ja
vieläpä useita eri vaihtoehtoja. Ja tokihan näissä veneissä tietenkin kävi luottokortti! Hyvän lounaan jälkeen matka jatkui Cayo Sombrerolle joka oli valittu uimapaikaksemme.
Saarten rannat ovat valkoista korallihiekkaa ja vedet kristallinkirkkaita ja todella lämpimiä. Mukava siellä kuitenkin on edes hieman vilvoitella vaikka aurinko paistaakin armottomasti. Näissä olosuhteissa aurinkorasvassa saa lähinnä uiskennella ja tähän asti onkin palaminen vältetty varsin hyvin.
Lopuksi kiertelimme vielä kylän lähisaaret Cayo Muerten ja Cayo Salin. Kummankin rannat olivat varsin kansoitettuja viikonlopun vuoksi eikä rantautuminen enää oikein huvittanut. Illaksi palasimme posadaame ihmettelemään missä ihmeessä oikein tuli käytyä ja että mitä matkalta voi tämän jälkeen enää oikein odottaa, kun tällaiset huimat paikat on jo koettuna. No, kyllä niitä ihmeitä vielä seuraavastakin paikasta löytyi.
Advertisement
Tot: 0.119s; Tpl: 0.013s; cc: 12; qc: 54; dbt: 0.06s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
