Machu Picchu oli aivan totaalisen huikea kokemus! Itseasiassa paremminkin niin, etta Inkojen pyha laakso oli aivan huikea, ja Machu Picchu sitten kirsikkana kakun paalla! Aivan kasittamattoman upealla paikalla, ja kasittamattomat rakennelmat. Olen sanaton. Ehdottomasti joka pennin arvoinen vierailu, vaikka kieltamatta muuhun Perun hintatasoon verrattuna kyse ei todellakaan ollut halvasta lystista. Arysytysta toki aiheuttaa myos se, etta kun kerran Aguas Calientesiin ei paase muuten kuin junalla, tai sademetsan lapi kavellen, on paikallisille jarjestetty eri junat joiden hinta on tietenkin murto-osa siita mita turistit maksavat. Meininki oli silta osin kuin Neuvostoliitossa. Minua tama ei niinkaan harmittanut kun olin jo saastanyt pitkan pennin paikalle tullessa (lue edellinen blogimerkinta), mutta joitain muita selvasti kylla. Oli miten oli, kai Perulaistenkin jostain taytyy saada tuloja, ja kun kerran YK ei kykene jarjestamaan tasaisempia elinolosuhteita kaikille niin vetakoon sitten rahat harskisti rikkailta valkonaamoilta.
Sadekausi ei selvastikaan ollut paattynyt, vaikka sen piti maaliskuuhun loppua ja oli kuitenkin jo neljas Huhtikuuta! Huijausta siis sekin. Ei huvittanut lahtea talsimaan takaisin sademetsan lapi, joten hyppasin turistien riistojunaan lyhyimmaksi mahdolliseksi ajaksi. Tavallaan kiinnosti se Perulainen junakyytikin, joten mikas siina. Kyyti oli hidas ja epatasainen. Ollantaytambon pikkukaupungissa vietin muutaman tunnin, siellakin noita Inka-jaanteita riittaa, ja
erittain juustoinen pitsa. Ollantaytambo on myos ainoa paikka jossa Inka-taistelijat voittivat Espanjalaiset valloittajat. Matka jatkui takaisin Cuscoon pikkubussilla ja sinne paastya paatin jaada yoksi. Cusco on siis muinainen Inka-paakaupunki ja historiallista nahtavaa taynna sekin, monet Inkojen rakentamista muureista ovat ainakin osittain edelleen kaytossa. Sunnuntai-iltapaivana neljan aikaan piti lahtea bussi Limaan, jolla itse olin menossa Nazcaan, mutta miksi luulinkaan etta sellaista bussia ikina tulisi? Positiivista tassa oli se, etta silla lipulla jonka olin jo ostanut, paasi jotenkin oudosti toisen firman tuntia myohemmin lahtevaan bussiin... ota naista nyt sitten selvaa. Paasin kuitenkin aikaisin tana aamuna Nazcaan, ja tannehan tullaan ihmettelemaan isoja taideteoksia, osin yli 2000 vuotta vanhoja aavikolle tehtyja viivoja ja figuureja. Tarkempaa infoa tarjoaa ainakin BBC:n minidokumentti
YouTubessa ja myos englanninkielinen
wikipedia. Itsehan olin tietenkin pihi, enka lahtenyt minilennolle, vaan menin ainoastaan nakotorniin, jossa tuli hieman sellainen olo etta miksen mennyt sille lennolle. Ei se nyt niin kallis olisi ollut... no, ei se mitaan. Naki sieltakin osan kuvioista hyvin, ja menen sitten sille lennolle seuraavalla kerralla. Nazcassa ollaan taas huomattavasti lahempana merenpintaa, ja lampotila sen mukainen. Ihan mukava taas hikoilla kuumuuden takia. Taalta tahan, ja tsemppia Bluesille illan otteluun!
2 Comments -
Add Public Comment or
Send Private MessageOn se hienoa saada "oman matkailijan" suoraa kommentointia noista paikoista, joista on vain satunnaisesta jotakin lukenut tai kuullut. Tällä hetkellä inkahistoria ja perulaiset kaupungit ja ihmiset kiinnostavat. Aika paljon löytyy tietoa netin kautta erilaisilla hakusanoilla. Kuljemme mukana ja eläydymme kokemuksiisi. Iloa ja intoa jatkossakin kaikkien yllätysten keskellä!
Mekin teemme matkaa kanssasi seuraamalla innolla kirjoituksiasi !Machu Picchu oli varmasti huima kokemus.Tämän viikon Kotiliesi-lehdessä on jonkun toisen matkaajan kirjoitus samaisesta kohteesta ja kokemukset yhtä huimia! Siinä on kuviakin! Turvallista matkaa jatkossakin!
Add CommentAll Comments