Santiago

Matka Santiagoon kesti päälle tunnin, mutta meni hujauksessa. Majoitusta lähdettiin etsimään Brasilin kaupunginosasta. Taas hitusen aikaa kierrettyämme löysimme voittajan ja vielä todella edulliseen hintaan (6000 pesoa/9€/hlo). Viskattiin kamat huoneeseen ja päätettiin lähteä kävelemään ydintä kohti. Ennen ulos lähtöä majoituksen antanut nainen kertoi, että pitäkää kamat edessä tai piilossa, niin ei rosmot pääse käsiksi. Matkalla kohti kaupunkia todettiin, että täälläpäin suosittiin Rio de Janeirolaista talojen koristelua, eli piikkilankaa ja kaltereita. Tässä vaiheessa todettakoon, että Santiagossa huomattiin myös sama homma kuin Valparaisossa. Lasinsirua löytyy joka kadulta.

Lähemmäs kaupunkia päästyämme huomasimme, että ytimessä olisi jonkinlaiset pippalot, koska jengiä oli kerääntynyt keskustan pääkadun kummallekin puolelle reiluin mitoin. Siinä sitten ihmeteltiin vähän aikaa ja venailtiin, että jotain tapahtuisi. Odottelu oli kuitenkin sen verran tylsää, että lähdettiin palloilemaan muualle. Tomin juodessa kahvia Katja meni KFC:hen hakemaan limua. Siinä kesti vartti, eikä Katjaa vain kuulunut. Tomin lähtiessä katsomaan tilannetta Katja venaili vielä limua tiskillä selvästi hiiltyneenä. Täällä saa kuitin, jota vastaan sitten saa aterian. KFC:ssä oli tullut jotain ongelmia Katjaa ennen tilanneiden safkoissa. Jotenkin koko laitos meni siitä tilttiin tai työntekijät oikeastaan, koska he käänsivät selkänsä asiakkaille eivätkä tehneet mitään. Viisitoista minuuttia on kuitenkin aika pitkä aika venata, että joku työntekijöistä ottaa pahvimukin käteen ja täyttää sen limulla. Kuittia piti mennä heiluttelemaan nenän eteen, ennen kuin joku tajusi, että ehkä voin antaa tämän limun ennen noita toisia. Eli aivot narikkaan ja Chileen töihin.

Katjan saatua limunsa päätettiin lähteä takaisin päätielle katsomaan, vieläkö pippalot jatkuu. Siinä sitten pysähdyttiin ja otettiin vähän suuntimaa missä ollaan. Yhtäkkiä Tomi huomasi, kuinka yksi kaveri hyökkäsi Katjan takaa ja tarttui Katjan laukkuun kiinni yrittäen repiä sitä matkaansa. Tilanteen ikävyydestä huolimatta oli se myös aika hauska, koska Katja ei ehtinyt oikein huomata mitään, vaan jatkui limun lipittämistä rosmon ollessa tiukassa takakenossa, koska laukku ei lähtenytkään helpolla mukaan. Katja luuli, että joku vain tilapäisesti tönäisi sivusta. Tomin lähestyessä rosmoa päästi kaveri irti ja lähti juoksemaan karkuun. Tomi lähti perään ja noin neljä metriä juostuaan totesi, että släbäreitä ei ole tarkoitettu juoksemiseen. Kun Tomi lopetti juoksemisen, toinen kaveri löi vielä selkään ja juoksi rosmokaverinsa perään. Rikosilmoitusta tai muuta ei voitu oikein tehdä, koska A) rosvot eivät saaneet mitään B) kaverit näytti pojilta, mutta Tomia lyönyt löi kuin tyttö, joten emme osaisi kavereita oikein tunnistaa.

Ryöstöepisodin jälkeen hekotettiin, että onneksi eivät saaneet laukkua, koska siellä olisi mennyt huulirasva ja noin 15 euroa. Tässä vaiheessa haluttaisiin myös kiittää Paraquaysta ostetun laukun tekijää, joka todistettavasti osaa tehdä kestäviä tuotteita. Jatkettiin matkaa kohti pippaloita, jotka olivat vielä täydessä käynnissä. Jengi seuraili rekan lavalla olevaa isoa nukkea, musiikki pauhasi ämyreistä ja välillä taivaalle tussautettiin tykeistä paperisilppua, joka tuulen ansiosta täytti koko taivaan. Ruuhka oli aikamoinen ja jengi tuuppi oikein kunnolla. Ei ollut meidän mieleen, joten jätettiin natiivit tuuppimaan toisiaan ja lähdettiin kaupan kautta nukkumaan.

Seuravana päivänä ulos lähtiessämme otimme edellispäivän tapahtumista vaarin ja laitettiin tärkeimmät kamat Tomin reppuun munalukon taakse. Ihmisjoukossa kävellessämme oltiin myös jatkuvasti valppaina. Hypättiin metroon ja matkattiin kohti turisti-infoa, jotta tietäisimme mitä Santiagossa voisi oikein tehdä. Pienen opastuksen jälkeen käytiin varmistamassa lennot Boliviaan ja matkattiin kohti Parque Metropolitanoa kohti, joka on iso puisto keskellä kaupunkia. Sisäänkäynniltä aloitettiin kuuden kilometrin vaellus jatkuvaa ylämäkeä huipulle asti. Matkalla oli hienoja maisemia ja puutarhoja joissa oli mm. Chilen kasvillisuutta edustettuna etelästä pohjoiseen. Huipulta oli hienot maisemat ympäri Santiagoa. Koska kävely samaa reittiä takaisin ei oikein enää napostellut, matkattiin kaapelivaunulla alas. Käytiin syömässä Bellavistan kaupunginosassa ja käveltiin kohti keskustaa ihmettelemään paikallista menoa.

Seuraavana päivänä kierrettiin suositeltu museo (Museo Chileno de Arte Precolombino) ja lähdettiin etsimään minigolfkenttää kaupungin laidalta, jotta golftourimme pääsisi jatkumaan (keskustan isoille kentille pääsi vain jäsenet ja lähin kenttä mihin olisimme päässeet pelaamaan, oli yli sadan kilsan päässä). Ystävällinen turisti-infossa työskentelevä mummeli oli antanut meille osoitteen ja näyttänyt kartasta ohjeen minne mennä. Metromatkan ja muutaman kilsan kävelyn jälkeen eteen tuli ostoskeskus, josta löydettiin halvalla (15€) itsellemme surffauspaidat, joita Tomi oli himoinnut jo matkan alusta lähtien. Lisää kilometrejä ja auringonpaahdetta kunnes päästiin lopulta perille, jossa ilmeni että paikalla oli vain golfkauppa, jossa sanottiin, ettei lähistöllä mitään minigolfkenttää olisikaan. Hassu juttu, koska aika iso city eikä löydy minigolfkenttää (turisti-infon mukaan). Sama juttu oli Mendozassakin. Tätä menoa Etelä-Amerikan golf-tournee kuivuu kasaan. Toivotaan, että La Pazissa ainakin päästäisiin pelaamaan.

Päätettiin lähteä takaisin keskustaan ostoksille ja kauppojen kautta lähdettiin takaisin hotellille. Koska lentomme La Paziin Boliviaan lähtisi kello 07:00 aamulla ja lentokentällä pitäisi olla pari tuntia ennen lähtöä, päätimme nukkua kentällä. Kentälle saavuttiin joskus yhdeksän aikoihin illalla ja bongailtiin itsellemme nukkumapaikkaa. Vähän pelättiin, että meidät häädettäisiin valitsemaltamme paikalta, mutta vartijat eivät meistä välittäneet, vaan kävelivät tyynesti ohi. Makuupusseja tai alustoja ei löytynyt, joten nukkuminen oli hieman kovanpuoleista ja viileää vaikkakin huilailimme kokolattiamatolla. Herätyskellon soidessa pakattiin kamppeet ja hypättiin koneeseen.

---

---