Puerto Monttia ja Chiloen saarta ympari ampari

---

Viimeinen pysakkimme Chilen puolella talla eraa oli vanha satamakaupunki nimeltaan Puerto Montt. Puconin sade ajoi meidat sinne ennen kuin Hannun haave tulivuorelle kiipeamisesta onnistui (mutta kuumat lahteet olivat autuaalliset!!! Meilla oli mukana juusto ja makkara coctailit seka pullo punaviinia ja meista tuli illan kuluessa hitti muiden reissaajien keskuudessa!), mutta harmiksemme bussin pysahdyttya saimme huomata, etta sadepilvet seurasivat meita edelleen eika sadevaatteita voinut nain ollen vielakaan pakata takaisin rinkkaan. Mielenkiintoisen ongelman muodosti huomiomme, etta rinkkojemme pohjalta nousi jo tutksi kaynyt likaisten vanhojen vaatteiden haju, joten edessa olisi pyykkipaiva, mutta jos kaduilla tuulee ja kylma menee luihin ja ytimiin niin mita laittaa paalle kun ainut lampokerrasto on pakko luovuttaa koko paivaksi pesulan tadille? Naina paivina meille ei jaeta stylistipalkintoja...

Enemman kuin itse Puerto Monttin kaupunki, meita kiinnosti laheinen Chiloen saari ja paivan ensimmainen tehtava olikin loytaa meille sopiva vuokra-auto, jolla Hanna voisi paristella Hannun istuessa mukavasti pelkaajan paikalla. Niin... Meillahan ilmeni jo ensimmaisella lennolla sellainen ongelma, etta Hannu totesi unohtaneensa ajokorttinsa kotiin, joten suunnitelmamme vuokrata auto useamminkin matkan aikana alkoi vakavasti tiivistya siihen, etta Hanna ajelee paniikissa pitkin yksisuuntaisia vaaraan suuntaan! Loysimme pienesta matkatoimistosta sopivan hintaisen auton, mutta tormasimme ongelmaan, jonka ylipaasemiseksi vaadittiin pidemman luokan neuvottelut. Omistajan mukaan Chilessa on aina tapana pyytaa asiakkaita allekirjoittamaan TYHJA luottokorttislippi kun he vuokraavat auton!!! Tama kaytanto mahdollistaa heidan rahojensa turvaamisen esim. onnettomuustilanteissa kun auto vaurioituu. Chilessa ei ole mahdollisuutta veloittaa asiakasta esim. kolaritilanteen jalkeen pelkilla luottokorttitiedoilla, vaan he tarvitsevat taman kuitin, jolla sitten saavat haluamansa summan kateista pankista. Valitettavasti mies sai todeta varsin pian, etta hanen edessaan seisoi kaksi maksukykyista asiakasta, jotka tuijottivat hanta suu auki allistyksesta ja odottivat koko ajan, koska mies nauraa paalle ja toteaa tietysti vitsailleensa. Kuka nyt haluaisi allekirjoittaa tuntemattomalle miehelle avoimen luottokorttikuitin, jolla han voisi tyhjentaa vaikka koko kortin kayttorajaan saakka? Tata kysyimme itseltamme ja toisiltamme puolisen tuntia ennen kuin ratkaisu loydettiin ja saimme kuitin mukaamme taytettyna (summalle, joka oli minimi omavastuu onnettomuustilanteessa), mutta ilman allekirjoitusta luvaten, etta aamulla allekirjoitamme kuitin ja annamme sen auton toimittajalle.

Vietimme erittain kylman yon hytisten hostellissamme, jossa edes kynttiloiden avulla ei huone lamminnyt sateen kylmentaman ilman takia. Aamulla heratys aikaisin, ajatus suihkusta, koska kumpikaan meista ei mahtunut itse suihkun alle... ja alas tapaamaan paivan matkavalineemme. Onneksemme (ok, ok; meidan olisi ehka pitanyt huomauttaa miehen erehdyksesta...) automme toimittaja ei huomannut pyytaa meilta allekirjoitusta tuohon surullisen kuuluisaan luottokorttislippiin ja selvisimme ilman koko paivan huolta siita, onko matkamme viimeinen paiva kasilla kun joku tyhjentaa parhaillaan Masteriamme... Eli ei kun auton renkaat ulvomaan ja nokka kohti Chiloeta! Yolla oli maahan laskeutunut kuuraa, joten emme olleet hytisseet yolla turhaan, mutta onneksi sadepilvet olivat jo jatkaneet matkaansa ja saimme nauttia mukavan lampimasta paivasta ilman huolta tuulilasinpyyhkijoiden toimivuudesta.

Chiloella parasta antia olivat varmastikin maisemat: pitkia makia ja metsamaisemaa ennen kuin edessa avautui merenrantakyla tai pieni kaupunki. Ihan koko saarta emme ehtineet ajaa paasta paahan, mutta kolme kaupunkia tuli tutuksi. Valitettavasti seikkailumme ajoittui Corpus Cristus -nimiselle katoliselle vapaapaivalle, joten kaupungit ammottivat tyhjyyttaan eika ihmisia nakynyt kuin vilaukselta. Hauska huomio oli, etta suurimmalla osalla paikallisista oli kumisaappaat jalassa vaikka, kuten jo mainitsimme, paiva oli mita kaunein. Ehka he odottivat kokemuksen syvalla rinta-aanella seuraavaa saderintamaa saapuvaksi hetkella milla hyvansa... Ostimme Fanta-pullon pienesta lihakaupasta keskella ei mitaan kaupan ylapuolella hamaavasti seisoneen "supermarket" kyltin vuoksi. Kiertelimme parillakin paikallisilla markkinoilla ja paivan saaliiksi tarttui Hannalle kaulahuivi, jolla pitaisi selvita nama kylmat ilmat loppuun ennen kuin paasee taas lampimaan. Paluumatkallamme jouduimme ensimmaista kertaa pysahtymaan poliisiratsiassa, joita oli ollut paivan mittaan vahan joka kulman takana. Poliiseilla riitti ihmeteltavaa Hannan ajokortissa, joka on voimassa elakeialle saakka ja he oikein erikseen kyselivat, etta ihanko oikeasti saat ajella talla samaisella luvalla koko ikasi. Ilmeisesti Chilelaiset eivat nauti samanlaisesta luottamuksesta.

Saimme tuta paikallisen aikakasityksen palattuamme lautalla Puerto Monttiin ja hostellillemme auton tankki taynna, parikymmenta minuuttia varmuuden vuoksi etuajassa jos vaikka auton hakija sattuu olemaan siella ajoissa. Siis ihan tavallista suomalaista kaytosta, vai mita? Joopa joo... Tassa kohtaa olisi kannattanut muistuttaa itseaan, etta olemme tosiaankin Etela-Amerikassa, emme Suomessa. Ilmeisesti vuokraussopimuksen kohta "lisatunnit 400 pesoa" eivat ole kovin usein kaytetty veloitus. Olimme sopineet auton palautuksen kahdeksaksi (kysymykseemme, voisimmeko aloittaa 12 tunnin vuokrauksemme klo 7 aamulla saimme vastauksen, etta se on liian aikaisin), mutta viela 20.30 odottelimme miesta saapuvaksi. Kun mies viimein kaveli ovellemme, paasimme taas kasittelemaan luottokorttikuitti-asiaa! Meille oli painotettu, etta emme saa luovuttaa autoa, ellemme saa kuittia takaisin (ettei kukaan voi sita kayttaa tai jos sita on kaytetty, huomaisimme sen ennen kuin roisto katoaa auton kanssa kulman taakse emmeka layda hanta enaa koskaan) ja auton noutaja ei iloksemme puhunut kuin espanjaa! Hostellimme yovartijan avulla saimme selvitettya, etta kuitti tuodaan kunhan han soittaa pomolleen ("for security reasons" - olisimmeko me juosseet kuitin kanssa sisalle ja linnoittautuneet huoneeseemme loppu elamaksemme???). Pomolle soitettiin kun auto oli tutkittu ja Hanna kiehui ainakin kahta sataa (Hannan kortti - Hannan ilo...) ja asiat saatettiin paatokseen. Mika show! Enpa usko etta yksikaan suomalainen enaa arsyyntyisi kaupan kassan pyytaessa ajokorttia luottokorttiostoksen yhteydessa jos han viettaisi paivankin taalla kayttaen korttiaan. Se ei ole aina ihan niin yksinkertaista kuin Visan mainoksissa annetaan ymmartaa!

Pitkan paivan autoajelun paatteksi olisi ollut autuasta levata ja nukkua yonsa hyvin, mutta valitettavasti tama ei ollut meidan korteissamme. Osa teista tietaa, etta Hanna nukkuu vaikka pommin rajahdyksen lapi. No, tama teoria on nyt muuttanut muotonsa "vaikka pommin rajahdyksen lapi, mutta ei jos viereissa huoneessa tekee toitaan (ja monta kertaa!) iloluontoinen nainen iltahamarasta aamuun ja seinat ovat paperista ja sanky vasten meidan huoneen seinaa!". Illalla auton noutajaa odotellessamme olimme seuranneet kuinka ikkunan alla kavi kuusi poliisia noutamassa humalaista (kumisaappaat jalassa olevaa) miesta. Missa he olivat pari tuntia myohemmin! Onneksi aamu jossain vaiheessa kuitenkin valkeni ja meilla oli treffit jalleen uuden bussikuskin kanssa, joka ajaisi meidat turvaan Barilocheen. Hostellihuoneeseemme jatimme muistoksi vierailustamme loppuun palaneita tuikkuja ja hyvastimme yovartijalle olivat jokseenkin kylmahkot. Hei hei Puerto Montt!

---