MO’OREA 14.-22.2.2010

---

MO’OREA 14.-22.2.2010

Mo’orean maisemat ovat niille tuttuja, jotka ovat nähneet elokuvat South Pacific sekä Mutiny on the Bounty kaksi versiota, pääroolissa joko Marlon Brando tai Mel Gibson. Jälkimmäisestä versiosta jäi kuitenkin enemmän mieleen Anthony Hopkinsin esittämä kapteeni Bligh, joka ei ollut enää niin täysin paha. Clark Gablen tähdittämää alkuperäiselokuvaa en ole koskaan nähnyt.

En ihmettele elokuvan tekijöiden suosiota, Mo’orea on paljon kauniimpi kuin yliarvostettu Bora Bora. Terävähuippuisia viidakkovuoria riittää sekä Cookin että Opunohun lahdissa. Cook vieraili saarella vuonna 1777 mutta ei Cookin lahdessa vaan Opunohulla. Luonto on täällä ylitsevuotavan kukkiva ja hedelmällinen. Koko saari on kuin iso puutarha. Täällä myös sataa enemmän kuin kuivahkolla Bora Boralla. Nyt on neljäs sadepäivä meneillään. Tämä näkyy valokuvista, joista suurin osa on otettu sateessa.

Minä sitten menin syöttämään haita, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Ne osoittautuivat herrasmiesmäisiksi. Ne pysyttelivät kahden metrin päässä ihmistä, mutta silti en luottaisi niihin. Näin laivalta kuinka ne alkoivat kiertää kehää erään häämatkalla olevan pariskunnan ympärillä. Miksi? Lihapalojen heittelijä oli toisella puolella laivaa. Meinasin jo huutaa, tulkaa nyt hyvät ihmiset sieltä pois. Onneksi he tajusivat itse kavuta laivaan ennen kuin tuore avioliitto olisi saanut tylyn lopun.

Sen sijaan valtavan isot täplikkäät sting rayt terävine puolitoistametriä pitkine häntineen tuppautuivat ihan suuhun. Ne tykkäsivät ihmisistä niin paljon, että ne kiipesivät selkään ja yrittivät halata. Voi olla että ne tahtoivat syödä jotakin ihmisen naamasta. (En tiedä mitä sting rayt ovat suomeksi; latasin ennen matkaani tietokoneeseeni ainoastaan englanti-espanja-englanti -sanakirjan. Unohdin suomen kielen.)

Myöhemmin eräs toinen opas neuvoi, että varsinainen vaara on ”maori eal”, joka kurkkii koralliriutan koloista. Se on täysin arvaamaton ja voi hetkenä minä hyvänsä hyökätä. Turisteja joudutaan jatkuvasti viemään hoitoon. Maori ealin hampaat ovat koukkumaiset, se kietoutuu uhrinsa ympäri ja vääntää kuin krokotiili niin, että uhrista irtoaa isoja paloja lihaa. Eräs tyhmä mies täällä, hänellä oli tapana käydä syöttämässä omaa maori ealiä ja pussata sitä, kunnes sitten eräänä päivänä lemmikki repi häneltä koko naaman irti. Uhri lennätettiin Ranskaan ja lukuisia ihon- ja lihansiirtoja tehtiin, mutta ei naamasta enää oikein hyvää tullut.

Tautointia en ota. En ota, vaikka vähän tekisi mieli, ja vaikka täkäläiset tatuoinnit ovat todella kauniita. Jokaisella on sellainen. Kuviot ovat traditionaalisesti geometrisiä, hienon hienoa filigriaanityötä, mutta samalla ne myötäilevät ihmisvarataloa korostaen sen kauneutta: miesten rinta-, reisi- ja pakaralihaksia, tai naisten hoikkaa vyötäröä ja siroja nilkkoja. Ainoastaan Tahitin saarella yläluokalla oli tapana tatuoida realistinen kuva palmuista pohkeeseensa.

Kenties vaikuttavinta Tahiti-Bora Bora-Mo’orella on maininkien lakkaamaton jyminä riuttaa vasten. Säännöllisen epäsäännöllisesti riuttaa vasten murtuu isompi aalto. Yöllä se kuulostaa siltä kuin jossakin olisi sota ja tykillä ammuttaisiin. (En tiedä mistä nämä sotaisat mielikuvat tulevat keskellä paratiisia). Miten riutta kestää aaltojen rumputulta vuosituhannesta toiseen? Meri näyttää olevan korkeammalla kuin saaret; ilman riuttaa kaksimetriset aallot pyyhkisivät saaren yli jättäen näkyviin vain viidakkovuorten huiput.

Sininen autius: se ympäröi, sulkee sisäänsä kaiken. Jymisevä sininen autius.

Tahitin tähtitaivas. Koko taivas kimmeltää timanttipölystä. Tähtiä tuntuu olevan täällä paljon enemmän ja lähempänä; jotkut niistä miltei koskettavat maata. Aivan kuin ne roikkuisivat taivaankannesta hennoilla, juuri ja juuri nähtävillä hopealangoilla. Hetkenä minä hyvänsä joku niistä vielä tippuu ihailijan kasvoille.

xxx

Miksi muuten Ranska haluaa pitää kiinni kaukaisista saaristaan? Safarin vetäjä tokaisi, että ensisijaisesti militäärisistä syistä ja toissijaisesti siksi, että ranskalaiset voivat tulla tänne tekemään bisnestä, esimerkiksi käymään kauppaa mustilla helmillä. Pape’etessa, Bora Boralla ja Mo’orealla on vieri vieressä mustien helmien kauppoja. Helmiä ei saa kuvata, mutta sain erityisluvan. Kuvaamassani helmessä hohtaa ruosteenpunaisen lisäksi kulta. Ei olisi maksanut kuin 2000 euroa.

Niin, Ranskan Polynesian saarien tarunhohtoisiin nimiin sisältyy myös atomipommien räjäyttelyt motuilla, korallisaarilla. Lukuisat ihmiset ovat sairastuneet syötyään saastunutta kalaa. Juuri he toivovat Ranskan Polynesian itsenäistymistä. Muut eivät.

xxx

Kuvia on taas valtavasti. Valtameren sinisestä autiudesta ja haiden syötöstä erikseen seuraavassa blogissa.

---