Vásymystá D.F.:ssá / Oaxacan kuulumiset


Advertisement
North America
June 18th 2009
Published: June 18th 2009
Edit Blog Post

Tuli tehtya vahan virhearviointi ja lahdettiin eilen yobussilla Oaxacasta Mexico cityyn. Ajateltiin, etta bussissa voi hyvin nukkua kun ostettiin liput kalleimpaan luksusmalliin, jossa penkit taittuu melkein sangyiksi. Se mita ei tajuttu miettia oli etta sankya voi myos bussissa kayttaa muuhunkin kuin nukkumiseen. Ensimmaiset pari tuntia bussimatkasta meni yokkaillessa takana istuneen pariskunnan hinkatessa toisiaan. Juuri kun ma olin vaipunut jonkinasteiseen horrokseen, pysahdyttiin rajatarkastuspisteessa, jossa kaikki kommennettiin ulos seisomaan kadulle nostetun laukkunsa taakse. Osoitin mieltani konekivaarilla varustautuneelle rajamiehelle, joka halusi tutkia mun laukun, mista Jaakko ei kauheasti tykannyt. Mitas kyseli viela tyhmia, kuten "Where did you go?" kun olin vasta parhaillaan jonnekin menossa. Astuin askeleen taakse rajavartijan pintapuolisesti penkoessa rinkkaa ja meinasin kompastua hiekkasakkeihin, joiden takana yksi rajavartija seisoi jalustalle asetetun konekivaarin takana.

Taman pysahdyksen jalkeen sentaan sain unta pariksi tunniksi ja herasin 4.25, kun bussiin sytytettiin valot. Yritin jatkaa nukkumista, koska perilla piti olla vasta 5.30, mutta kaikki muut alkoivat tunkea ulos. Oltiin siis Mexico cityssa aamuyolla viela tuntia aikaisemmin kuin oli pitanyt, mika sekin olis ollut ihan liian aikaisin. Jokseenkin potutti koko bussimatka ja takana istunut pariskunta, joka oli taas ihan liimana toisissaan kiinni. Vahan liian avoimesti naytetaan tunteita suomalaiseen makuun. Otettiin taxi seguro lentokentalle, kun ei oikein muitakaan vaihtoehtoja ollut. Seuraavaksi mun hermot meni johonkin ihme laukkujenkantomieheen, joka yritti lobata meille sailytyslokeroja eika sitten antanut mun ottaa laukkukarryja, kun lokero ei meille heti kelvannut. Teki mieli heittaa laukkukarryt sen naamalle. Rentouttavaa tama lomailu.

Oltiin jo aika lahella menna lentokentta-Hiltoniin 75 eurolla, mutta paatettiin kuitenkin lahtea keskustaan metrolla ja taivuin jopa jattamaan rinkat sailytyslokeroon. Onneksi laukkumiesta ei nakynyt missaan. Tosi upea taa keskusta. Ollaan nahty zocalo ja sen ymparilla olevia muhkeita rakennuksia. Kaytiin heittamassa kortit keskimaaraista hienompaan postiin. Ihan tajuttoman upeaa art decoa koko rakennus.

OAXACA

Sitten viela niita Oaxacan kuulumisia. Maanantai-illalla lahdettiin hotlalta vahan kiertelemaan kaupunkia ja mentiin aperolle. Me tytot tilattiin michelladat, kuten ekana iltana La Pueblassa ja odotettiin saavamme olutta ja limemehua. Poytaan saapui kolme lasia puolillaan bloody maryn nakoista mommoa. Selvisi, etta michelada onkin olutta ja chili-lime-tabascoa ja meidan haluama limesekoitus olisi ollut chelada. Kaikki muut paitsi mina joivat sankarillisesti lasinsa tyhjiksi.

Zocalolla oli poliittisia aktivisteja pienessa telttamielenosoituksessa ja muutenkin Oaxaca oli paljon vilkkaampi ja elavampi kaupunki kuin sita paljon isompi jopa unelias La Puebla. Oaxaca on Mexicon koyhin osavaltio. Siella ei ole juurikaan teollisuutta, koska raaka-aineita ei ole eika vuorten keskelle ole niita helppo kuljettaa. Suurin osa tuloista saadaan siirtolaisten jenkeista lahettamista rahoista. Toiseksi tarkein tulonlahde turismi on nyt arvatenkin suurissa vaikeuksissa.

Kauppahallissa maistoimme pakolliset chapulinekset eli paistetut heinasirkat ja ostimme niita viela pienen pussillisen mukaankin. Ihan hyvia itse asiassa. Rouskuu mukavasti. Tuliaisiksi ostimme kaakaota, joka myos on Oaxacan erikoisuus. Jaakko sovitteli stetsoneita, mutta ostopaatosta ei tyttojen kannustuksesta huolimatta syntynyt. Kauppahallin ulkopuolelta loysimme lattykojun, jota oli pakko kokeilla. Olimme jo kaikki tilanneet kun ensimmainen meista naki vilauksen lattyjen taytteesta, johon pilkottiin isolla veitsella kokonaista sianpaata pieniksi palasiksi. Mina olin jo saanut yhden latyn alas kun totuus paljastui, mutta Jaakko veteli lattyja viela sen jalkeenkin.

Tiistaiaamuna katsastettiin kaupungin komea katedraali, joka oli sisalta pyhimysten kasvokuvien ja kullan peitossa. Meidan silmissa se naytti lahinna ortodoksikirkolta. Sisaankaynnin katossa oli upean yksityiskohtainen, jonkin pyhimyksen sukupuu. Samassa kompleksissa, entisessa luostarissa on Mexicon historista kertova museo, jossa meita erityisesti kiinnostivat alkuperaiskansat. Oaxacan alueella naista hallitsevimman perinnon ovat jattaneet tsapoteekit ja myohemmin mitsteekit. Tsapoteekeilla oli kaksi kalenteria, josiat toisessa oli 360 tavallista ja 5 huonoa paivaa. Esilla oli paljon hautauurnia, joista jotkut muistuttivat epailyttavan paljon Mikki Hiirta. Yhdesta haudasta Monte Albanilta oli loydetty aivan upeita koruja, joista osa olisi ihan huippumuotia nykyisinkin, valmistettu mm. kullasta, vuorikristallista ja turkoosista.

Sitten tuli kiire etsia ruokapaikka ennen Monte Albanin retkea ja paadyttiin ihan pahimpaan turreraflaan ja oltiin ihan varmoja, etta nyt tulee ripuli. Mutta lopulta ei edes tullut, joten meuhkasimme ihan turhaan.

Tilasimme Monte Albanin retken ihan randomilla hotellilta ja saimme oppaan (Silvia), joka oli seka antropologian etta arkeologian tohtori! Ja ihan pilkkahintaan. Ensimmaiset asukkaat olmeekit tulivat Oaxacan viereiselle vuorelle 500 e.K.r. ja alueen kukoistuskausi oli 500-750 j.K.r. tsapoteekkien kaudella. Henkea salpasi kun naimme koko alueen kiivettyamme yhden temppelin raunion harjalle. Nakymat ymparoivaan vuoristoon olivat upeat, rakennelmat olivat sailyneet yllattavan hyvin eika alueella meidan lisaksi ollut kuin pari turistia. Kiivetessa huomasi, etta korkealla ollaan ja ohuessa ilmassa. Tama oli ehdottomasti yksi hienoimmista nakemistamme paikoista maisemat mukaan lukien!

Emme kuitenkaan olisi saaneet paljonkaan irti paikasta ilman opastamme, joka oli tosi innostunut itsekin ja osasi kertoa myos omia hypoteesejaan eri rakennelmien kayttotarkoituksesta jne. Han esimerkiksi ei usko, etta alueella olisi uhrattu ihmisia tai pallokentalla kaytetty ihmiskalloja pelivalineena, kuten meidan opaskirjamme kertoivat ja perusteli omat selityksensa ihan uskottavasti. Silvia oli 14 vuoden ajan joka vuosi toukokuussa ja elokuussa istunut yhden rakennelman uumenissa odottamassa auringonsadetta, joka osuu ko. paikkaan kohtisuoraan tiettyna paivana ja tietylla kellonlyomalla viiden minuutin ajan ja turhautunut kun ei ymmarra, miten ovat pystyneet sen toteuttamaan sen ajan osaamisella.

Silvia oli kutsuttu Mel Gibsonin Apocalypse-leffan kriitikkokatselmukseen, jossa oli buuannut koko leffan ajan, koska sen taustatyo oli tehty niin asiantuntemattomasti. Jay Leno showssa Mel Gibson oli yrittanyt hyvitella Silviaa ilmeisesti menestymatta. Silvia otti muutenkin karkkaasti kantaa seka jenkkien siirtolaispolitiikkaan, kotimaan korruptioon ja arkeologikollegoidensa restaurointityon jalkeen. Kaikin puolin uskomaton leidi ja huipputyyppi korkokengissaan raunioilla keikkumassa. Buukkasimme Silvian myos seuraavaksi paivaksi, mutta retki myohastyi, koska hanen piti aamulla kayda oikeudessa puolustamassa itseaan: han oli pysayttanyt Pan American valtatien liikenteen keratakseen rahaa ohiajavilta ihmisilta poliisin lounaaseen (poliisi oli siis vaatinut Silvialta lahjusta).

Illalla kaytiin syomassa Silvian suosittelemassa ravintolassa ja lipiteltiin vahan mezcalia.

RETKI MITLAAN

Keskiviikkoiltapaivana oikeudesta selvittyaan Silvia haki meidat jalleen retkelle. Monte Albanilta tsapoteekit siirtyivat Yaguliin rakentamalleen alueella noin 200 vuodeksi ja sielta Mitlaan. Matkalla naimme myos 3 500 vuotta vanhoja kalliomaalauksia ja luolia, joissa nomadit tuolloin asustivat. Mitlan rakennelmien seinissa nakyi mitsteekkien esteettinen taju: olivat tehneet systemaattisia ja matemaattisen tarkkoja, aivan upeita kuviointeja.

Paluumatkalla kavimme katsomassa mezcal-tislaamoa, villamattojen taidokasta kudontaa seka maailman leveinta puuta. Kaksi ensimmaista menivat vahan pakkomyynnin puolelle. Puu oli mieleton, ymparysmitta 48 metria, lapimitta 15 metria ja juuret 36 metria maan alla, ikaa reilut pari tuhatta. Ylos oksistoon katsoessa se naytti ihan maagiselta satumetsalta.

Reissuporukkamme hajaantui kahtia retken jalkeen Kaisan, Paivin ja Jaanan otettua bussi Chiapasin alueelle ja meidan Mexico cityyn. Ennen bussimatkaa soimme reissun tahan mennessa parhaat latyt aseman edessa. Kaikkiin erinimisiin lattyihin tulee kaytannossa samat ainekset vahan eri suhteessa ja jarjestyksessa ja kaikki oikeasti maistuvatkin erilaisilta, outoa!


Additional photos below
Photos: 9, Displayed: 9


Advertisement



19th June 2009

Ya vieron todo hasta el pinche árbol
Mä luulin ettei teil olis paljon aikaa Oaxacassa, mutta ehditte sit kumminkin nähdä kaiken. Toivottavasti ehditte syödä chapulinesien lisäksi myös jotain molea. Oaxaca on ainoa paikka, jossa on 7 eri molekastiketta. Me ollaan myös tilattu kerran vahingossa pataa (siansorkkaa). Ei niin hyvää, mutta sianposki tacossa, mitä ilmeisesti kans söitte (vaikkakin osittain vahingossa) on erinomaista. Tacoissa on yllättävän paljon eri variaatoita. Suosittelen vielä tacos dorados, tacos al pastor, sincronizadas, con machaca... Muita hyviä ruokia pozole, chilaquiles, tostadas, tortas ahogadas, chiles rellenos... !!A la verga!! !!Que hambre tengo!! Ai että ku tekis mieli Mexicoon. Ehkä helmikuussa Vähän ihmetyttikin tossa aikaisemmin että taasko maistuu michelada. Se ei ole sellainen juoma jota haluaa juoda ihan joka päivä. Cheladan lisäksi Negra Modelon tumma olut on aivan erinomainen, jota kannattaa dokata kun tuutte takaisin D.F:een.

Tot: 0.446s; Tpl: 0.012s; cc: 6; qc: 49; dbt: 0.1023s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb