Stanley CupHockey Hall of Fame, Toronto, ON. 13.6.2008.
Sateisesta Vancouverista tie vei sateiseen Edmontoniin. Siellä ei oikeastaan ollut mitään kiinnostavaa. Kävin maailman suurimmassa ostoskeskuksessa, West Edmonton Mallissa, ja se oli kammottava paikka se. Muuten lähinnä ajelin eestaas metrolla, kun keli oli mitä oli. Vielä sateisempi oli Calgary, joka kaupunkina vaikutti näistä Albertan suurkaupungeista paljon mielenkiintoisemmalta. Nyt valitettavasti pikainen Calgary-kokemus jäi todella vajavaiseksi kun ei kaatosade paljoa innostanut kylillä hengailemaan. Albertan harmaudesta ilmasilta vei minut kerralla itään, Ontarion New Yorkiin, eli Torontoon. Torontossa majapaikan tarjosi Helkan kanadalainen vaihtarikaveri Jessica. Kaupunki vei kerralla sydämeni! Toronto on samalla tavalla innostavan onnistuneesti monikulttuurinen kuin New York. Kelikin oli taas (pääasiassa) kesäinen ja kapunki oli miellyttävän eläväinen. Valtavan kokoiset pääkadut loistivat poissaolollaan, ja tunnelma osassa Toronton keskustaa oli hetkittäinen jopa Eurooppalainen. Löytyyhän sieltä tietenkin myös niitä pilvenpiirtäjiä, mutta paljon kaikkea muutakin. Elävää tunnelmaa ei varmasti ainakaan vähentänyt käynnissä ollut North by Notheast-kaupunkifestivaali.
Sunnuntaina lähdin aamupäivästä Niagaran putouksia ihmettelemään. Ihan jees, mutta ympäristö kyllä pilasi kokemuksen osaltani totaalisesti. Niagara Fallsin kaupunki on pikku-Vegas, valtavia hotelleja ja pelihalleja täynnä koko kylä. Kesäkuinen sunnuntai ei varmasti ollut paras mahdollinen ajankohta, kun voitte hyvin veikata etten todellakaan ollut ainoa vierailija. Kaamea tungos ja käsittämättömän överiksi vedetty turistimeininki ajoivat minut pikaisesti takaisin Torontoon. Sunnuntai-iltana myös Torontossa satoi, ja
TorontoToronto, ON. Joku summakatu, 14.6.2008
kunnolla satoikin. Bussi toi minut pari tuntia sitten Montrealiin, jossa ei ainakaan vielä sada. Sain palvelua mukisematta englanniksi bussiasemalla, metroasemalla ja kahvilassa, vaikka nyt ollaankin Quebecissa, Kanadanranskalaisten separatistien keskuudessa. Olinkin jo ennakkoon siinä uskossa että Montreal on kaksikielinen kaupunki, kun taas syvemmällä Quebecissä tilanne olisi toinen. Seuraavan kerran sitten USAn puolelta, jostain itärannikolta...