Hotelliasumista ja hommia

28.-30.9. Cannigione

Lähes puolen vuoden veneessä asumisen jälkeen, muutimme hotelliin. Mietittiin että ei ahtautta, ei sumpussa nukkumista etuhytissä, ei tuulen ääntä... todellisuus oli kaksi hepulin saanutta poikaa. Toinen pomppi kuin kumipallo ja toinen konttaili ympäri elämystä nimeltä Reunaton Sänky. Hotelli oli onneksi ihan sataman vieressä, siisti ja mukava.

Larelle selitettiin vuokraveneitä katsellessa ja Laren haikaillessa Helsinki-kotiin, että samalla tavalla se koti oli meillä vuokralla. Ei olis pitänyt, sen jälkeen Lare alkoi kysellä että MITÄ meillä on joka meillä EI ole vuokralla. Sanottiin että Merilokki, auto ja Henkka. Johon Lare surkeana, että meillä PITÄÄ olla talo joka on meidän... Mitenkähän tosi-hipit saa lapsensa innostumaan vähemmän konservatiivisesta elämästä, kun tämäkin vähä ottaa tiukalle?!

Muuten Lare puhuu kokoajan hyyyvin paljon. Sille kun yrittää vienosti sanoa että syö välillä, se vastaa hiukan hämmästyneenä että "mutta kato kun sitten mun pitäis olla vähän aikaa hiljaa!". Mutta hauskat jutut sillä on! Se tykkää lukea Ohjeita joka paikasta, vaikka hamamstahnatuubista ("Harjaa harjaa hampaat kaksi kertaa") tai kumiveneestä ("laita laita pelastusliivit päälle. älä älä käännä väärin päin").

Poikia kyllä alkoi hermostuttaa veneen siivous. Vanhemmat luulee että voivat keskittyä johonkin muuhun, ja muutenkin elämä on muuttumassa. Lare kyllä oli yhä avulias. Jos ei ollut osallistumassa johonkin, luki äidille kumiveneen moottorin ohjetta: kuvasta, jossa on ukkeli ja kirja se tulkkasi "Lue lue ohjeet. Mies mies siihen tarvitaan". Henkka alkoi huutaa, ei itkeä vaan HUUTAA tyytymättömyyttään. Kolmantena iltana vasta älyttiin, että sehän on 2/3 elämästään nyt nukutettu samalla kaavalla veneessä joka ilta, ei ihme että on rauhaton olo, kun yllättäen vaihdetaan paikkaa ja rutiinia!

Vanhemmillakin alkoi leppoisa kunnostus muuttua stressiksi. Kun purjeet ja veneen kyljet oli pesty, näytti vähän aikaa hyvälle. Sitten kun alettiin järkätä tavaroita, alkoi näyttää ensin pahalta ja sitten pahemmalta. Satama oli edelleen tosi mukavan tuntuinen, mutta Cannigionen palvelut huononivat kokoajan, kun turistikausi veteli viimeisiään. Ainoa auki oleva pesula oli kylän ylärinteillä, Tupu sai oman Kuntoon-Cannigionesta-ohjelman fillaroidessaan sinne sekä Henkan kanssa, että ilman. Sataman venetarvikeliike hassusti myi "solo Volvo", eli meidän espanjalainen moottorimme jäi ilman uutta öljynsuodatinta, koska Välimereltä saa vain ruotsalaisia sellaisia... hah. Edelleen ihmetytti paikallisten eleetön, ystävällinen, kaikkea ylimääräistä vaivaa karttava suhtautuminen.

Nyt alkaa loppusuora - oltiin valmiina tai ei. Yksi päivä aikaa enää. Tavarat on jo pakattu, sekä talvisäilöön veneessä että matkakasseihin hotellissa. Niin paljon on puuhassa mennyt aikaa ja energiaa, että haikeita ei ole ehditty olla!

---

---