Siivousta ja synttärijuhlintaa Sardiniassa

24.-27.9. Cannigione

Vene-elämämme laiturissa koostui poikien ja oman toimeliaisuuden rajoissa tapahtuvasta kunnostustoiminnasta, höystettynä paikallisen elämänmenon ihmettelyllä. Päivät olivat pilvipoutaa, melko tuulisia.

Torstaina 25. päivä oli Laren 4-v synttärit. Se ehti etukäteen stressata ja väittää, ettei hänellä ole sellaisia ("kato äiti kun mun ei tartte olla neljä, kun mä osaan jo ajaa fillarilla"). Ilmoitti että hän haluaa sitten Persikkaa ja Banaania ruuaksi, koska ne ovat hänen herkkuaan. Lahjatoimikunnalla oli hieman hankaluuksia löytää käärepaperia, päädyimme käyttämään kaunista kukallista hyllypaperia. Aamulla Lare lahjakasan äärellä oli sitä mieltä että ehkä sittenkin voisi olla synttäri. Lahjoista löytyi Korsika-pyyhe, uusi tuubi lasten hammastahnaa, puuhakirjasetti kahdella värityskirjalla ja saippuakuplasysteemillä sekä vielä tarrakirja. Sankari oli innoisssaan. Päivän aikana Lare sai sekä banaaneita että persikkaa. Aluksi se vielä meni lukkoon siitä, kun olis pitänyt puhua Eero-pappan kanssa puhelimessa, mutta myöhemmin päivällä puuhakkaasti puhui sekä Eero-pappalle että Mummulle.

Henkkakin piristyi Lavezzin känkästään, lirkutti "dol-dol-dol" ja tunki suuhunsa kaiken mahdollisen jonka löysi (vahvistaen sitä käsitystä, että KAIKKI pitää pestä ennen kuin jätetään vene).

Satamassamme oli selkeästi useita manner-italialaisten, saksalaisten, sveitsiläisten ja muidenkin veneitä. Naapurissa oli islantilainen Eva. Harvoissa oli elämää, yksi sveitsiläinen pariskunta samalla laiturilla tuntui elävän veneessään. Eniten elämää oli vuokraveneissä, joko vierailevissa tai vaihtavissa. Niissä oli vähintään kuusi, yleensä enemmän saksalaisia. Ihmeteltiin, että oikeastiko saksalaisilla on aina noin monta kaveria? Ei meillä ole kolmea tuttavapariskuntaa, joiden kanssa lähteä purjehtimaan! Erilaisia ollaan. Saksalaisten seurueiden seuraaminen oli kuitenkin hupia parhaimmillaan, joten mikäs meillä.

Parempaa hupia oli vain sataman henkilökunta. verkkaista työntekoa taidokkaasti, sillä capitanerien hepuilla ei tähän aikaan ollut kiire, mutta jotenkin hemppuloimalla ne viettivät tyytyväisinä päivän. Hyvin siistejä ja kohteliaita olivat. Kerran Juha näki ne istumassa penkillä lukemassa yhdessä sisustuslehteä. Höm! Ristimme ne Pesukarhuksi (aina aurinkolasit) ja Pesukarhun Kaveriksi.

Jotenkin hemppuloimalla tuntui viettävän aikaansa koko Cannigione. Ensin tuntui, että kauhea ero tällainen turistinen paikka, verrattuna siihen syvän Pohjois-Ranskan maaseutuun, jossa olimme pari kuukautta sitten. Sitten tajusimme, että samalla tavalla nämä välittivät vähät turisteista. Ne vaan pistivät t-paita-kaupan pystyyn, ja sitten jatkoivat leppoisaa elämäänsä. Mukava lisä, jos joku turisti poikkesi. Mitään markkinahenkeä ei kylän lukuisista matkamuistokrääsälöistä löytynyt.

Muutenkin täällä oli niin luonnottoman siistiä, tähän Euroopan osaan. Uusia nättejä taloja. Kirkkokin oli moderni ja valkoinen... mahtoiko olla saksalaisten ja sveitsiläisten loma-asujien kirkko, eihän yksikään kirkko ole sitten Loanon ollut valkoinen, vaan mustaa tai tummanpunaista, eikä mitään yksinkertaista, vain raskasta tunteellista sisustusta.

Puhdistusprojektina saatiin viikonloppuun mennessä pestyä keulapurje, kyljet, kumivene. Juha hoiti hommat ja Lauri auttoi. Lare pesi purjetta ja kumivenettä, sekä vahasi kylkiä kumiveneestä käsin. Jälkimmäisessä se tosin välillä keskittyi tulkkaamaan isille kumiveneen käyttöohjetta tai leikki käsikavereilla poliisivenettä uittamalla sormiaan yli laidan. Tupu hoiti pojat, mikäli vanhempi ei ollut Hommissa. Ajoittain tuntui että poikien kanssa oli raskaampaa! Jos yritti tehdä jotakin, toinen "tarzanoi" pitkin sitlooraa, toinen tyhjensi tarmokkaasti kattilakaappia pyykkipoika suussa tai muuta vastaavaa. Jotenkin siinä sivussa edettiin siivoilussa muiltakin osin. Lare oli innoissaan Suomeen menosta, tosin unohtaen aina että nyt EI mennä Helsinki-kotiin. Se siivosi takahytin omalta osaltaan tarmokkaasti ja oli valmis menemään. Henkka oli ehkä hiukan ihmeissään, miksi ei jatketa matkaa.

Vanhemmista ei ole niin kauhean kivaa lähteä Suomeen. Hienoa tietysti käydä katsomassa mummut ja papat ja "isoliskot". Tuntuu että me voitais asua täällä vieläkin ja olla hyvinkin tyytyväisiä, ihan kuin ollaan oltu tähänkin asti!

---

---