Lavezzin kautta Sardiniaan

22.9. Satamasta ankkuriin, katselemaan outoja kiviä

Olimme niin tyytyväisiä eloon Bonfiaciossa, että lähtömmekin lykkääntyi päivällä. Rantakadun laidalla saksalaisten vuokraveneilijäporukoiden seassa oli niin kotoisaa ja helppoa.

Nyt kun pahin sesonki oli ohi, voi muistella sitä miten me luulimme mahtuvamme satamaan - ajateltiin, että ihmisiähän ne on, eihän ne voi käännyttää näin pientä venettä ja näin pieniä poikia. Hah, kyllä ne voi. Ei näissä satamissa täytetä laituritilan, vaan sähköpistoke/vesihanapaikkojen mukaan. Sesonkiaikaan sataman edessä kumiveneilee Capitanerien pojat, jotka ovat sitä tunteettominta ikäluokkaa. Niitä ei kiinnosta tipan lirausta millaisia parkuvia tai söpöliinejä lapsukaisia veneestä kuikkii. Jos on Capitaani sanonut että satama on täynnä, niin se on sitten niin. Eikä niitä paikkoja siellä täytä matkaveneilijät, vaan vakipaikat tai sellaiset, jotka tuovat veneensä muutamaksi kuukaudeksi toiseen satamaan. Hyvinhän on meillä mennyt, mutta erilainen meininki on, kuin mihin on muualla totuttu. Sitten nämä sataman palvelut. Satama-altaat ovat sitä luokkaa, että matka saniteettitiloihin parhaimmillaan on kilometrejä, ei metrejä. Lisäksi useamman kympin satamamaksu EI sisällä suihkuja, siitä pitää maksaa erikseen. Letkupesun suosioon on siis muitakin syitä, kuin hiki. Eipä nytkään oltu käyty lämpimässä suihkussa sitten Bastian. Muutkin palvelut ovat vaihtelevia, Bonifaciossa esimerkiksi oli joka paikassa mainosta että se on Wifi Zone. Capitaneriesta kysyttäessä vastattiin että ai se, se on nyt rikki.

Tämä ehkä jotenkin pohjustuksena sille, että Bonifaciosta lähdimme varsinaisen matkamme viimeistä yötä viettämään ankkuriin, Lavezzin saaren lahdella Korsikan ja Sardinian väliin. Se olikin todella merkillinen saari, luonnonsuojelualue, jolla oli majakka ja kertakaikkisen kummallisia kiviä. Rapautuvaa kiviaineista olevat kalliot olivat tuulen ja aaltojen käsissä muuttuneet jos jonkinlaisiksi muodoiksi. Osa kivenlohkareista näytti jättiläisen hampailta, jotkut pyöreinä muumeilta tai barbabapoilta. Saarella oli myös kaksi hautausmaata, vuonna 1855 Lavezzin vieressä uponneen laivan matkustajia. Kumiveneilimme rantaan ihmettelemään. Sisiliskot pujahtelivat kivien välissä, vesibussien Bonifaciosta tuomia turisteja vilahteli kauempana marssimassa rivissä polkuja pitkin.

Illalla ankkuriin jäi muutamia veneitä meidän lisäksemme. Yhdestä ranskalainen miesporukka hörötti kuuluvasti. Sardinian valot näkyivät selvästi, Bonifacion salmesta meni laivoja. Siitä huolimatta saaren vieressä oli tarpeeksi pimeää, että tähtitaivas näkyi uskomattoman hienosti. Linnunrataa ja sen lukemattomia tähtiä katsellessa tuli aika pieni olo. Lare nukahti äitin syliin sitlooraan. Muut jäivät miettimään mikähän se on tärkeää Oikeasti loppujen lopuksi (paitsi tietysti Henkka, joka tiesi että Vauvojen On Tärkeä Nukkua ja oli nukkumassa).

Muuten Henkalla on ollut lomanloppustressi tai ikäkausiongelmia tai jotain. Sitä kitisytti ja itketti. Se nukkui huonosti öisin ja vielä huonommin päivisin. Lare puolestaan oli oppimismanian valloissa. Ei olla sille lainkaan yritetty opettaa vielä kirjaimia, mutta nyt halusi. "Millä Henkka alkaa?! Miten HOO piirretään?"

23.9. Perillä, tavallaan

Seuraavana aamuna kävimme Lavezzin saaren viereisellä lahdella kumiveneellä. Saarta oltiin mainostettu lintusaareksi. Toisen lahden edessä viisi merimetsoa arvokkaasti pönöttivät kivellä edustamassa lajiaan, hiekkarannalla puolitusinaa luihun näköistä lokkia katseli meitä alta kulmain. Ainakaan tämä osa Välimerestä EI ole lintubongarin unelma!

Sitten jatkoimme kohti Sardiniaa. Purjehdittiin ihan kohtalaisella vauhdilla yli salmen. Sitten saarten keskellä vauhti taas loppui. La Maddalenan saaristo tuntui olevan samaa kiveä kuin Lavezzi, korkeampia vain. Sardinian rannat näyttivät italialaisiksi oudoilta, kaikki talot olivat uudehkoja ja siistejä. Pienten saarten ja ison Sardinian välissä näimme muutamia delfiinejä, menivät ohi melkoista vauhtia. Ilma lämpeni aamun viileydestä.

Iltapäiväksi saavuimme Cannigioneen, Arzachenan lahden pohjaan, meidän sovittuun talvisatamaamme. Suojaisa satama, siisti paikka, hiljaista, kovasti uutta rakenteilla. Kaikki oli meidän paikkamme suhteen kunnossa, ystävällisiä oltiin. Huvittavasti paikan talousvastaava juhlavassa toimistossaan meidänkin ihan hintavasta paikastamme hankki kuitin kaivamalla kirjoituspöydän alalaatikosta vyölaukun, sieltä tukun kuitteja ja pläräsi sieltä maaliskuun lopussa maksamastamme etumaksusta tositteen. Saatiin sentään kunnostusviikkomme kaupan päälle, eikä täällä suihkutkaan maksaneet mitään. Illalla satoi, syksyn tulon varmistukseksi.

---

---