Kuusi viikkoa lähtöön

Kuinka kauan yhtä reissua jaksaa odottaa? Ilmeisesti noin puolitoista vuotta. Se aika on nyt jo kulunut umpeen: enää en odota, elän vain. Oma helsinkiläisen opiskelijan arki miellyttää tällä hetkellä kovasti, eikä reissua juuri tule ajateltua, ei siitä haaveiltua.

Reilut puolitoista vuotta sitten olimme vielä edellisellä reissullamme, paikkana taisi olla jokin laosilainen pikkukylä, kun hotellihuoneessa istuessamme päätimme, että Kaakkois-Aasiaan on palattava. Nautimme reissaamisesta valtavasti, ja silloin varaamamme kahden kuukauden aika tuntui aivan liian lyhyeltä.

Suomeen palattuamme aloimme miltei heti suunnitella seuraavaa matkaa: Tekisimme ensin töitä, ja minä suorittaisin puuttuvat opintoni - tekisin loput kurssit ja tentit sekä kirjoittaisin gradun. Sen jälkeen voisimme lähteä. Olimme innoissamme ja pahan, kroonisen matkakuumeen kourissa lähes koko ajan. Mietimme reittiä, maita, kaupunkeja, toimintaa... Kirjoittelimme sähköpostia laosilaisille munkeille ja muille, joihin olimme tutustuneet. Odotusaikaa tuntui olevan loputtomiin.

Nyt ovat kaikki valmisteluihin liittyvät suunnitelmat toteutuneet: Rahat on koottu ahkeralla työnteolla, ja minä olen suorittanut loput opintoni. Gradukin on kirjoitettu (!) ja tällä hetkellä esitarkastuksessa.

Mutta mitä nyt? Äkkiä reissulle varattu puolen vuoden aika tuntuukin kovin pitkältä. Perhe ja hyvät ystävät jäävät jatkamaan tavallista arkeaan Suomeen, ja me lennämme jonnekin maailman ääriin. Mitä ihmettä me siellä teemme? Helsingin-arki tuntuukin niin kovin mukavalta ja antoisalta... Sopeutuisimmeko enää edes takaisin tähän elämään, kun olisimme viettäneet niin pitkän ajan poissa kaikista kuvioista?

Mutta ei, tätä ei peruta. Ajattelemme, että samahan se on, missä sitä aikansa viettää. Kuluuhan se sielläkin, palmun alla makoillessa, yhtä lailla kuin täällä pimeydessä ja tihkusateessa... Vai mitä ;D

Tällä hetkellä tuntemiset ja ajatukset ovat siis toisinaan todella vaihtelevia. Yhtenä hetkenä tuntuu kamalalta jättää tämä kaikki, ja toisena on niin innoissaan ettei ole paikallaan pysyä. Siitä olemme kuitenkin aivan varmoja, että tulemme nauttimaan reissaamisesta: tutustumisesta paikallisiin ihmisiin ja heidän elämäänsä sekä kunkin maan luontoon ja kulttuuriin. Ja ennen muuta siitä vapaudesta, jonka reppureissaaminen tuo: jokaisena päivänä voi itse päättää, miten haluaa sen viettää. Menisinkö tuon vai tuon palmun juurelle makoilemaan, vai olisiko riippumatto mukavampi? Vai kävisikö sittenkin tutustumassa joihinkin temppeleihin ja niissä asuviin munkkeihin? Viidakkoonkin voisi mennä samoilemaan, tai kiipeilemään luoliin, tai katselemaan värikkäitä kaloja ja koralleja maskin läpi, tai rentouttamaan jäseniään hieronnassa... Entä jäämmekö vielä tähän paikkaan, vai joko jatkamme eteenpäin?

Kyllä taitaa sittenkin olla aika hienoa, että on tällainen mahdollisuus edessä ;) Paluu Helsingin-arkeen koittaa kuitenkin jossain vaiheessa - nyt vain täysin rinnoin nauttimaan reissuarjesta.

Hyvästi siis, tuulissa rimpuileva sateenvarjo! Hyvästi, joka-aamuinen herätyskellon soitto ja liian lyhyet yöunet! Hyvästi, kalenteriin tuijottaminen ja paikasta toiseen kiiruhtaminen! Hyvästi, vapaapäivien vähyys ja se, ettei niinä koskaan ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi! Hyvästi, kokopäiväinen akateeminen ajattelu! Hyvästi, ...!
Tätä olen oikeasti odottanut ja kaivannut.
(Tai no, ehkei ihan "hyvästi" kuitenkaan - ainakin viimeisenä mainitun haluan elämässäni todella vielä kohdata. Muista ei ole niin väliä.)

---------
Tästä tulee ainakin siitä jännittävä jatkokertomus, että kirjoittajalla sen enempää kuin lukijoillakaan ei ole juuri tietoa siitä, mitä seuraavassa numerossa tapahtuu. Jokin aavistus saattaa ehkä olla; mikä maa, mikä valuutta... Enemmästä ei, ainakaan kovin monen päivän päähän, ole tietoa.

Jäämme siis odottamaan.

--------
Ps. Esitän jo tässä vaiheessa toiveeni, että jokainen blogia lukeva (myös siis juuri sinä!) kommentoisi juttuja ainakin kerran. Voit myös lähettää yksityispostia, jos julkinen kommentointi tuntuu vaikealta - vaikkei siinäkään tarvitse ihmeitä ilmaista. Siten tietäisin, kenelle oikeastaan kirjoitan... Ja olisi myös kiva, että tunnistaisin kommentoijien nimet. Saatan esimerkiksi tuntea useammankin Lauran, Lindan, Jaakon, Anskun tai Liisan, joten pelkkä etunimi ei välttämättä aina riitä :) Mukavaa, kun lähdette matkalle mukaan!

---

---