Lounaalle Albaniaan

---

Lounaalle Albaniaan

Muutaman Budvassa vietetyn päivän jälkeen oli taas aika lähteä vähän retkeilemään. Jo aikaisemmin oli suunniteltu, että Albaniassakin olisi ihan mukava käydä – ei siis viipyä mitenkään useita päiviä vaan ihan vaikka päivävisiitti lounaan merkeissä olisi riittävä tällä kertaa.

Jo joskus nuorempana oli usein mielessä, että eipä olisi lainkaan hullumpi keksintö lähteä pistäytymään Albaniassa. Joskus 80-luvullahan maa oli vielä suljettu ja vaikeasti lähestyttävä mutta siten tietenkin sitäkin kiinnostavampi. Eipä kuitenkaan koskaan ollut riittävästi sinnikkyyttä lähteä kokeilemaan, että miten maahan olisi päässyt. Tirana taisi olla ainoa paikka mihin olisi edes voinut kuvitella lähtevänsä ja sekään ei olisi ollut helppoa. Mutta haaveeksi jäivät nämä suunnitelmat silloin vuosia sitten ja Albania oli siis edelleen meidän kannaltamme täysin neitseellinen maaperä. Ja nythän tämä tilanne voitaisiin korjata.

Matkaan siis reippaasti Budvasta kohden Montenegron ja Albanian rajaa. Jo eteläiseen Montenegroon saavuttaessa huomasi, että kulttuuri oli muuttumassa. Kaupungit ja kylät olivat selvästi rähjäisempiä ja Budvan siisteys oli selvästi jäänyt taakse. Tie rajalle oli kapea ja kuoppainen ja kulki ryteikköisessä metsässä kukkuloiden välissä. Välillä jo vaikutti siltä, että olimme varmasti ajaneet harhaan kun kylttejä ei näkynyt missään ja tie vain pieneni. Sisukkaasti vain jatkoimme matkaa ja lopulta sitten raja-asema ilmestyi näkyviin.

Pieni jono kiemurteli passintarkastukseen ja mielessä kävi jo pitkäkin odotus. Virkailija kävi keräämässä autoista erikseen kaikki passit ja autojen paperit ja siinä sitä sitten istuttiin ja ihmeteltiin, että näkeeköhän niitä dokumentteja sitten enää ikinä. Joku päätti tinkiä siellä tarkistusluukulla jotain etuja kun jono ei liikkunut mihinkään. Tuskanhiki meinasi nousta pintaan kunnes yhtäkkiä jono sitten lähti liikkeelle. Melkoinen helpotus oli myös saada paperinsa takaisin! Yleensä maiden raja-asemat ovat hyvin lähekkäin ja välissä ei ole sivuteitä eikä muitakaan pakoreittejä. Montenegron rajalta lähdettyämme jäimme ihmettelemään, että missäs se Albanian tarkastusasema nyt oikein on? Vastaan tuli jo aasikärryjä ja pellot ja rakennukset muuttuivat ihan toisenlaisiksi eikä raja-asemaa vaan näkynyt. Ei kait me nyt eksytty johonkin väärälle tielle? Luultavasti ei vaan tilanne taisi olla se, että maat olivat jotenkin yhdistäneet rajatarkastuksen tai sitten Montenegro oli jättänyt sen kokonaan pois – uskoen ehkä, että kukaan ei kuitenkaan Albaniaan halua vapaaehtoisesti. Tämäkin ihme tuli tässä nyt siis nähtyä – vain yksi rajatarkastusasema näinkin erikoisella rajalla.

Matka siis jatkui kohden Shkoderin kaupunkia josta tuli meidän Albanian vierailumme lounaspaikka ja kaupunkikierroksen kohde.

Jos jollain maalla niin Albanialla on kyllä todella mielenkiintoinen historia. Maa on erittäin vanha ja ensimmäiset asutukset ovat jo ajalta 2000 e.K.r. jolloin muinaiset Allyrialaiset asuttivat maan. Sen jälkeen onkin todella tapahtunut yhtä ja toista. II maailmansodan jälkeen valtaan nousi Suuri Toveri Enver Hoxha joka kaveerasi ensin Stalinin Neuvostoliiton ja myöhemmin Mao Tse Tungin Kiinan kanssa. Kun Mao olisi halunnut rakentaa sukellusveneiden tukikohdan Albanian rannikolle menivät lusikat jakoon ja Albania jäi ilman liittolaisia. Siitä alkoi hidas kääntyminen kohden länsimaita ja myös maan avautuminen ulkopuolisille. Kurjuutta on maassa riittänyt ihan näihin päiviin asti ja vieläkin kovin surkeilta näyttivät useimmat paikat.

Shkoder sijaitsee ihan kelvollisella paikalla joen rannalla ja myös tämän kaupungin laidalta löytyi hieno linnoitus, taisipa olla jopa tähän mennessä näkemistämme kaikkein vanhin. Linnoitus oli kuitenkin lähes raunioitunut eikä siellä liiemmälti elämää näkynyt – jätimme sen tutkimisen siis väliin. Suuntasimme kaupungin keskustaa kohden tutustumaan muihin nähtävyyksiin.

Hakemattakin tuli mieleen entiset Neuvostoliiton ajat kun katseli kaupungin katunäkymiä ja taloja. Betonikolosseja ja valtavia hotelleja. Yksi kävelykatu oli kyllä kunnostettu oikein tyylikkääksi ja sieltä löytyikin sitten myös onkin mukava lounaspaikka – syömäänhän me olimme sillä kertaa tulleet.

Kävelykadulta erkani myös yksi turistineuvonnan suosittelema vanhankaupungin sivukatu. Rakennukset olivat kyllä parhaat päivänsä nähneet ja kaipasivat kipeästi kunnostusta. Kadun päästä löytyikin iso työmaa jossa raivattiin vanhoja taloja pois ja tilalle kokonaan uutta. Ei ehkä ihan huono ratkaisu.

Kun lounaat oli syöty, oli suuntana sitten paluu takaisin Budvaan. Tästä sitten alkoikin edellisen reissun aikana koetun ’Lounasretkelle Buenaventuraan’ kertaus – miten ihmeessä meille voikin näin aina käydä.

Kaupungista löytyi kyllä useita kylttejä jotka opastivat kohden rajalla sijaitsevaa kaupunkia, tai ehkä paremminkin kylää. Kiertelimme ympäriinsä ja välillä meinasi jo iskeä uskonpuute kun emme tienneet, että oliko suunta lähestulkoonkaan oikea. Kaupungin laitamat myös muuttuivat entisestään ränsistyneemmäksi ja näkymät olivat varsin surkeita. Kun kadut sitten muuttuivat maanteiksi kohtasi meitä todellinen surkeus ja edellisen vuoden Halloween Horror show meinasi saada toisinnon.

Oletettavasti kyseessä oli jonkinlainen tietyömaa joka tuli kestämään seuraavan tunnin, välillä tietä ei ollut oikeastaan ollenkaan ja välillä se oli pelkää kynnöspeltoa. Vierellä kulki kyllä aina välillä jonkinlainen uudisrakennelma, sille tosin ei ollut menemistä kun tietyöt olivat kesken. Mitään tienviittoja ei myöskään näkynyt missään ja vähän väliä uskoimme eksyneemme jonnekin Albanian perukoille jonne jäisimme ikuiseen kadotukseen. Välillä aina kyselimme tietä rajalle ja saimme varsin vaihtelevia ohjeita ja vastauksia – vasta aivan rajan tuntumassa saimme ensimmäisen oikean vinkin, että kyllä se raja aivan pian sieltä ilmestyy.

Kyllähän se sieltä sitten ilmestyi ja pääsimme palaamaan jälleen Montenegron puolelle. Budvaan palasimme nopeinta mahdollista reittiä joka kulki tällä kertaa pääkaupunki Bodgorizan kautta. Perille saavuimme parahiksi auringonlaskun aikaan joka sitten olikin vuorilta nähtynä kerrassaan upea.

Olipa jälleen yksi mieleenpainuva lounasretki. Ehkä meidän kannattaisi todellakin aina vakavasti harkita että mihin oikein lähdemme lounaalle ajelemaan!

---