Pyöräilyä Puerto Ricossa

9.8.2009

San Juan on rakentunut sillä tavalla, että sen keskustassa on Ocean Parkiksi kutsuttu alue, jossa Hosteria del Markin sijaitsee. Kivenheiton päässä on muukin kaupunki, muun muassa Puerto Ricon taidemuseo. San Juanin historialliseen vanhaan kaupunkiin pääsee pyörällä puolessa tunnissa. (Kävelyreissu katkesi siihen, että ensin tuli vastaan pelikaani, joka ei pelännyt minua yhtään ja sitten joko skorpioni, jumalattoman iso hämähäkki tai tarantella. Se oli ison miehen kämmenen kokoinen, karvainen, oranssinvihreä ja liikkui iljettävän hitaasti sivuttain.)

Kuulostaa vaaralliselta, että pyörän vuokrasin, mutta poljen paljon mieluummin oikeaa pyörää ja katselen maisemia, kuin menisin ylikalliille kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Meressä uinti vähän sattui. Atlantin aallot ovat vielä liian rajuja minulle.

Ja kyllä - pyöräily on vaarallista kuten tuli Suomessa todettua. Täällä autoilijat eivät ole lainkaan tottuneita jalankulkijoihin saati pyöräilijöihin. He ohittavat minut liian läheltä, eivätkä kunnioita oikealta tulevan oikeuksia. He eivät kerta kaikkiaan pysähdy suojatien eteen, vaan itse on uskallettava astua kadulle ja viittoa Seis! -merkkiä. Muuten saa seistä koko ikänsä väärällä puolella katua. Jostain syystä ihan jokaisessa kadun kulmassa on pyörätuolin kuva, varmaankin vihjeenä siitä, miten käy, jos tästä yrität ylittää. (ks. kuva)

Muutaman amerikkalaisen miesturistin olen nähnyt polkevan kilpapyörää, mutta itse taidan olla ainoa naispuolinen pyöräilijä kaupungissa, jossa on 440 000 asukasta. Paikalliset ja muut turistit (kaikki amerikkalaisia) tyrkyttävät minulle joka käänteessä autoa ja taksia. Etkö sinä todellakaan halua autoa? Mistä sinä olet kotoisin? Kävelläänkö siellä paljon? Ja lopulta ihan suoraan paheksuen: etkö sinä ole vähän liian vanha pyöräilijäksi?

En ole varma heidän oman valintansa järkevyydestä ajaa lyhyetkin matkat suurilla citymaastureilla. Vanha kaupunki on ainoastaan seitsemän korttelin laajuinen ja kadut ovat todella kapeita. San Juan on nimittäin Karibian toiseksi vanhin eurooppalaisten perustama kaupunki (v. 1521, Santo Domingo on vanhin). Liikenne tietenkin jumittui täydellisesti ja poliisit oli kutsuttava purkamaan sitä. Tahtoisin piirtää teille tähän ristikon, siihen jonossa olevia autoja, risteyksiin limittäin ja lomittain jumittuneita autoja ja autojen sisään nyrkkiä puivia vihaisia ihmisiä. (ks. kuvat).

Tilanteen koomisuuden oli tajunnut myös argentiinalaissyntyinen Leopoldo Maler, jonka performanssista Metrobolismo (2004) näin videon, installaation ja valokuvia Puerto Ricon modernin taiteen museossa. Hän oli ajatuttanut San Juaniin punaisia, keltaisia ja valkoisia autoja jumiin.

(Muuten, yhtäkään kirjakauppaa en ole vielä täältä löytänyt. Aina kun menen ohjeiden mukaan jonnekin, paikalliset kertovat, että joo oli täällä yksi, mutta se on lopettanut toimintansa. Myös taidemuseossa olin ainoa asiakas. Henkilökunta valvoi tarkasti, että varmasti luin jokaisen taiteilijan selvityksen, mitä hänen teoksensa tarkoittaa.)

Ehdotin Mañy Guerralle (mikä nimi lobbarilla!) uutta projektia: autotonta vanhaa San Juania ja kävelykatuja. ”Arvaa onko sitä yritetty vuosikausia.”, hän huokaisi. Kuten aikanaan Suomessa myös täällä kauppiaat pelkäävät asiakkaiden katoamista. Mañy on Kansainvälisen eläintensuojeluyhdistyksen Puerto Ricon tieodotuspäällikkö. Hänellä on meneillään tärkeä projekti. Suurin osa niistä ihmisistä, jotka menehtyivät koteihinsa hurrikaani Katrinan vuoksi, olivat kieltäytyneet lähtemästä kodeistaan, koska eivät tahtoneet jättää lemmikkieläimiään kuolemaan yksin. Useat olivat onnistuneet pelastaa lemmikkinsä talojensa katoille, mutta hukkuneet itse. Mañy kehittää seuraavan pahan hurrikaanin varalta lemmikkien pelastussuunnitelmaa, jotta ihmisetkin suostuisivat pelastettaviksi. Se on hänen ideansa ja sitä hän nyt ajaa USA:ssa.

Puertoricolaiset ihailevat muuten Kuubaa yli kaiken. Tulen vähän liian usein lörpötelleeksi eri paikoissa, että Kuubasta sitä ollaan tänne tultu ja voi hyvänen aika, minkä tiedon nälän saan vastaani. Kertomukseni yhteiskunnan ja talojen romahtamisesta; ruoan, valon, sähkön, Internetin, toimeentulomahdollisuuksien ja vapauden puutteesta, eivät ilahduta heitä lainkaan. ”Teillä on täällä Puerto Ricossa asiat sata kertaa paremmin kuin siellä.”

Mutta kuka tahtoisikaan kuulla ihanteestaan negatiivisia seikkoja! Pettymystä lieventääkseni kerron sitten myös, kuinka rakastettavia, lahjakkaita ja kauniita ihmisiä kuubalaiset ovat. Jotkut heistä ovat niin kauniita, että he koskevat jumaluutta ja heidän katsomisensa särkee silmiä. ”Minä matkustan heti Kuubaan - heti kun se on sallittua!”

Kuuba merkitsee Karibian saarivaltioille paljon enemmän kuin mitä Kuuba sinällään on, tai miten pitkät ja syvät kuubalaisen musiikin vaikutteet ovat alueella olleet ja ovat. Ensin täällä vallitsivat espanjalaiset conqistadorit, sitten ranskalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset siirtomaaherrat ja nyt sitten turistit autoinensa (ja polkypyörinensä). Kuuba on johtotähti, muusa, suuri kertomus sitkeydestä, selviytymisestä ja ylpeydestä kaiken uhallakin. Aika ajoin Puerto Ricossakin on vaadittu USA:sta irtautumista, viimeksi 2006, vaikka maa selvästi hyötyy USA:n avokätisistä avustuksista.

Täällä ovat asiat - liikennettä lukuun ottamatta - kuin missä hyvänsä länsimaisessa kaupungissa. Eksoottisinta Puerto Ricossa on se, että tämä on niin USA:ta.

Kuten huomaatte, kerron mieluummin siitä, mitä ihmiset täällä tekevät, ajattelevat ja tuntevat, koska se myös kiinnostaa minua itseäni enemmän kuin esimerkiksi se, miten San Juanin suuret ja mahtavat Fortalezat ovat uhmanneet Atlantin tyrskyjä jo kohta viisisataa vuotta, tai miten hyvää puertoricolainen kahvi on, tai miten suuri pettymys San Juanin musiikkielämä on Kuuban jälkeen. Tai ehkä kerronkin niistä huomenna tai ylihuomenna.

---

---