Illallinen tähtitaivaan alla

Varoituksen sana, tätä lukiessa voi tulla nälkä.

Tänään se sitten tapahtui, ennalta mainostettu illallinen sirocco- ravintolassa. State tower- pilvenpiirtäjän huipulla sijaitaseva ulkoilmaravintola mainostaa itseään maailman korkeimmaksi al fresco kokemukseksi ja eittämättä sitä varmaan onkin. Näkymät olivat huimat ja heikkohermoisille tiedoksi, baarin "seinät" olivat noin metrin korkeat ja lasia. Alhaalla odotti kiireinen Bangkok jota ei ollut helppo tuntea samaksi kaupungiksi yläilmoista.

Iltaruuhka oli pahimmillaan kun lähdimme hotelliltamme kohti state toweria. Taksikuski tuskaili jo ensimmäisen korttelin ajon jälkeen, että ottakaa mopotaksi, minulta menee kolme tuntia state towerille. Liioittelu on täällä kansallisurheilua: olimme perillä alle puolen tunnin. Vastassa meitä oli hännystelijöiden armeija, matkalla ovelta hissille en kerinnyt edes laskea tervehdysten määrää, jotka kaikuivat marmorisen lobbyn seiniltä ja lattioista. 64. kerros räjäyttikin sitten potin. Heti hissistä ulos astuttuamme aukeni kultaisen kupolin alta parveke jolle oli katettu pöytiä ja eräässä kulmassa neonvalaistu pyöreä baari, jota reunusti edellämainittu vertigo-tasanne.

Joku oli tietysti sekoillut varauksemme kanssa ja pöytämme ei ollut vielä valmis. Itseasiassa se oli varattu kokonaan väärälle päivälle, mutta kaikki hyvin, mikään ei estänyt meitä illastamasta tänään. Jäimme siis baariin juomaan aperitiiviksi shampanjaa ja ihailemaan upeita Bangkokin iltamaisemia aiemmin tuntemattomasta perspektiivistä. Hetken päästä sekä pöytä, että Jazz- yhtye oli valmis ja meidät ohjattiin pöytään samaan aikaan kun tumma naissolisti viritteli fly me to the moonia.

Koko illan muusikista vastasi talon bändi joka koostui trumpetista, pianosta,bassosta,rummuista ja solistista. Tuloksena oli viileää yökerho- jazzia ja musiikki sopi iltaan hienosti tasapainottamaan pöydistä kaikuvaa puheensorinaa ja aterinten kilinää. Alkuruoat olivat minulla Wagyu-härän carpaccio ja Petralla tryffeli-consomme. Jälkimmäisen tarjoiluastiana epätavallinen vanhanajan hillopurkki. Tryffeliconsomme oli hyvää, mutta wagyu-carpaccio oli jotain sanoinkuvaamatonta. En ole koskaan ollut mikään carpaccion ystävä, mutta koska nyt oli tilaisuus tämän maailman kalleimman karjan syöntiin, kohtuuhintaan, päätin ottaa sen. Enkä kadu. Mitään niin täyteläistä, suussasulavaa en ole ennen syönyt ja palanpainikkeena toiminut limetti-parmesan tahna sai aikaan suussani pirskeet johon kaikki oli kutsuttu. Kertakaikkiaan mahtavaa. Hulautimme alkupalat alas etelä-afrikkalaisen valkoviinin turvin ja siirryimme kohti pääruokia.

Petran pääruoka vasikan kyljys, pinaatti-ricotta raviolin ja peruna-galetin kanssa, sinappikastikkeessa oli suorastaan upeaa, eikä minun porsaan sisäfile käärittynä parmankinkkuun, pinkkien valkosipulien, omena-selleri pyreen ja viismauste-siideri kastikeen kera jäänyt paljoa jälkeen. Esillepano oli hämmentävä, kun lautaselta tuijotti kymmensenttinen torni lihaa, joka odotti tuhoamistaan. Pääruoat olivat yksinkertaisesti todella hyviä. Viininä niiden keralla toimi Chateau lafitte-carcasse, vuodelta 2005, joka täydensi hienosti molempia makuja.

Koko tarjoilun ajan pöytää koristi myös korillinen erilaisia leipiä ja valkosipulivoita. Tarjoilijoita pörräsi ympärillä kuin kärpäsiä ja aina kun iltatuuli puhalsi pöytämme kynttilän sammuksiin, oli tuli takaisin palamassa, ennen kuin ehti "kissaa" sanoa. Muutenkin vessaan poistuessa, tuoli autettiin pois edestä ja ohjattiin oikeaan suuntaan. Palvelu oli kaiken kaikkiaan moitteetonta, ystävällistä ja erittäin huomaavaista.

Sitten jälkkäreihin: minulle perinteinen tarte tatin fleur de sel (suolan kukinto, tai päälikerros merisuolasta, joka kerätään käsin) jäätelön kanssa ja Petralle pistaasi-creme brulee marinoitujen mansikoiden kanssa. Nämä molemmat täydensivät jo erittäin hyvin onnistuneen illallisen lähelle täydellisyyttä. Kerta kaikkiaan upea ilta. Jopa lasku oli kohtuullinen, eikä tuntunut yhtään pahalta lyödä visa- korttia pöytään moisen aterian päätteeksi. Mukavan yllätyksen toi vielä hovimestari puisen konvehtilaatikon muodossa. " Little souvenir for you Mr. Tuominen, we would love to have you visit us again."

Hieno päätös mukavalle lomalle. Huomenna alkaa matka takaisin koto-Suomeen. Yök, kuulemma kylmintä 60 vuoteen. Helppo sopeutuminen 22 päivän jälkeen tropikiissa. Meillä on ollut vähintään kolmosella alkavia astelukuja ympäri vuorokauden ja ilmastointikin on ollut viileimmillään jossakin 26 asteen tienoissa. Onneksi on heti maanantaina töitä, ettei tarvitse jäätyä ulkona.

---

---