Nahtavyyksista ja syomisista

---

Tanaan kavimme pyorahtamassa Dhulikhelissa, jossa toivoimme nakevamme lumihuippuvuoret, mutta ei niita pilvisen saan takia erottanutkaan. Paasimmepahan kuitenkin vahan maaseudun rauhaan ja hengittelemaan puhtaampaa ilmaa. Soimme siella erittain kalliissa Dhulikheli lodge resortissa, jossa oli kylla upeat puitteet evastaa. Paikka oli laitettu viimeisen paalle kukkaistutuksineen ja parveketerasseineen, josta nakyi hienot maisemat kauaksi oranssina hohtaville pengerviljelmille.

Viimeksi mainostin, etta Nepalissa kelpaa mika tahaansa raha. Nyt sitten yllattaen tanaan 500 Intian rubiat eivat olekaan kelvanneet. Vasta eilen maksoin sellaisella torilla, kun tein kauppoja eraasta puunaamarista. Nyt kuitenkin tuolla hotelliravintolassa kieltaydyttiin ottamasta rahaamme vastaan ja kehdattiin viela sanoa, etta nama setelit ovat laittomia Nepalissa. Saimme sitten tuntuvan alennuksen! Olisi meilla kylla ollut Intian satasen seteleitakin, mutta vaitimme, ettei meilla ole, koska meidan on pakko saastella niita huomisen bussimatkan maksuun. Tyhjensimme kummatkin kaikki Nepalilaiset setelimme poydalle ja tarjoilija laski niita kuin pitaisi meita aivan avuttomina. Han esitteli "tassa on 100:n seteli ja tassa 20". Totta kai sen tiesin! Nain vain heti, ettei poydalla ole tarpeeksi rahaa laskuumme. En ymmarra, eiko tuo seta osannut sita katsein arvioida. No, monet nepalilaiset tuntuvat kylla olevan aika avuttomia laskemaan, usein saamme alennusta, kun he laskevat vaarin.

Seta sai sitten kokoon ison kasan pikkurahoja, mutta satanen siita jai silti puuttumaan eli suurinpiirtein verojen ja palvelumaksujen verran. Toisaalta hinnat olivat kylla valomiiksi jo niin ylakanttiin, ettei tullut yhtaan huono omatunto, vaikkemme mitaan veroja talla kertaa maksaneetkaan. Soimmekin tosi halvalla, siis sellaista ruokaa, jonka valmistus ei paljon maksa. Kalle soi juustolautasen ja mina daalia ja chapatia. Yleensa daali on taalla koyhien ruokaa ja se irtoaa parilla kympilla. Tuolla se maksoi 150 pintaan. Nepalissa kylla huomaa viela selvemmin kuin Intiassa, etta taalla saa maksaa syomisesta ja palveluista ihan niin paljon kuin on valmis maksamaan. Ei ole mitaan "oikeita hintoja", vaan hinnat maaraytyvat maksajan rahapussin mukaan! Tama johtaa siihen, etta kaikkien tavaroiden kaupassa lahdetaan aluksi pilvia hipovista hinnoista, joka saa minut monesti arsyyntymaan niin, etten edes jaksa jaada tinkimaan. Riksakyydeissa tama nakyy oikeastaan myonteisella tavalla. Usein kysytaan "Mika on sinun hintasi,mita haluat maksaa?". Kun suurinpiirtein tiedamme oikeat hinnat, neuvottelut luistavat usein sujuvasti.

Saimme tuolla maaseutumaisemissa vahan tuntumaa siihen, millaista olisi trekkailla Nepalissa. Kavelimme pienta kapeaa hiekkaista polkua, joka laskeutui laaksoa kohden. Joka puolella oli kuivuudesta huolimatta vehreaa. Siniset kukkapuut olivat hienoja! Olen aikaisemminkin ihastellut naita puita. Harvoin luonnossa on mitaan sinista, ainakaan kukkia isompien kasvien varityksessa. Nuo ovat kuitenkin hyvin isoja kukkivia puita, joissa on kirkkaan sinisia kukkasia. Usein on myos hienon nakoista, kun kukkia on varissut maahan ja koko maa peittyy siniseen harsoon.

Nahtavyyksista:

Boudhanath oli nayttavan nakoinen 30 metria korkea silmatemppeli. Buddhan kaikkinakevat silmat vilkuilivat temppelin huipulta joka suuntaan ja valvoivat, etta oikeudenmukaisuus toteutuisi maailmassa. Temppelin ymparistossa kauppailtiin taas kovasti kaikenlaista, mutta kaupustelijat pysyttelivat paa asiassa myymaloissaan, joten siella sai kavella rauhassa. Itse temppeliin paasi kiipeamaan tasanteelle asti ja siella sen paasi kiertamaan. Saimme myos istuskella ja nauttia pyhan paikan tunnelmasta ilman, etta kukaan hairitsi.Ei Nepalissa muutenkaan kylla kovasti hairikoida, mutta juuri tuollaiset turistipaikat ovat yleensa poikkeus. Temppeliaukiolla oli muitakin vaikuttavia rakennuksia, kuten puukoristeellisia ja kullattuja pikkutemppeleita.Kavimme syomassa eraassa luomuruoka ravintolassa, jossa sai hyvaa terveysruokaa. Etenkin kotitekoinen lemonsorbetti oli hyvaa!

Apinatemppeli ei ollut mielestani aivan niin vaikuttava kuin Boudhanath. Tavallaan paikan pyhaa tunnelmaa pilasivat liialliset kaupustelukojut. Bouthanathilla kojuja ei sentaan ollut temppelin huipulla, mutta apinatemppelissa niita oli pystytetty sinnekin. Olihan tassa temppelissa se hieno puoli, etta sielta nakyi upeat maiset alas Katmanduun. Temppeliin sai kivuta erittain jyrkkia portaita, joiden nouseminen otti hieman koville,silla olimme ensin jo kavelleet yli kolme kilometria Freakstreetilta kohti temppelia. Takaisin menimme taksilla, silla sekaan ei ole taalla kovin pahan hintainen. Reilulla eurolla paasee jo muutaman kilometrin.

Toissa paivana soimme Kirstin seurassa tosi hienossa ravintolassa. Etsiskelimme ensin hieman paikkaa ja tuumimme, etta eihan tuo nyt sittenkaan onneksi liian hienolta nayta, kun naimme eraan "gardeniksi" ristityn paikan. Siella oli muovijakkaroita jonkinnakoisen pressun alla. Sitten ajattelin, etta voiko se kuitenkaan tuo olla, silla nimi ei aivan tasmannyt. Sanoin,"pitaiskohan kuitenkin viela vahan katsella?". Onneksi viela jatkoimme matkaa, silla lahettyvilla oli hieno portti valkoisten muurien sisaan ja sen ylapuolella luki hienosti vaihtuvin kirjaimin "Ganrden of the Dreams". Toisesta suunnasta kun katsoi, naki tuon ensimmaisen sanan ja toisesta toisen. Ne oli jotenkin tyylikkaasti paallekain kirjailtu. Kavimme sitten vahan viela tappamassa aikaa lahistolla ja sitten palasimme ravintolan eteen, jossa Kirstilta nayttava nainen jo meita odottelikin. Kirsti alkoi heti jutella niin vauhdikkaasti, ettei paljon tarvinnut miettia mita itse sanoisi. Ravintola oli upean vanhan puutarhan keskella.Siella oli isoja paksurunkoisia puita, hyvin hoidettua nurmikkoa, vesialtaita, suihkulahteita, monenlaisia erikoisia kasveja, valkoisia marmoripatsaita
ja keskella pienta temppelia muistuttava ravintola marmoripylvaineen.

Hieman pelotti kurkata ruokalistaan, etta minkalaiset hinnat sielta hyokkaisi. Hinnat olivat yksittaisten ruokien kohdalla kuitenkin samaa kuin Thamelin ydinalueilla eli reilulla 200 rubiallakin sai jo spagettia tai muuta yksinkertaista evasta. Kirsti kuitenkin ehdotti, etta ottaisimme neljan ruokalajin kokonaisuuden ja tarjoutui maksamaan. Vahan siina kursailtiin, etta ei tarvitsisi maksaa, mutta Kirsti tuumasi, etta mielellaan han maksaa, kun olemme hanen vieraitaan. Soimme alkuruuaksi monipuolisen salaatin, sitten tomaattikeittoa, leipia, paaruuaksi kanastroganofia ja jalkiruuaksi kolmen jaatelopallon annoksen mangoviipaleilla ja suklaakastikkeella. Kaikki ruoka oli tietenkin hienosti aseteltua, kuten kuvaan kuuluu. Ruokailuvalineitakin oli poydalla rivissa niin paljon, etten edes tajunnut, etta niita olisi pitanyt jarjestyksessa kayttaa. Otin vain aina jostain valista.

Kirsti puhui sujuvaa Nepalia tarjoilijoiden ja muiden tuttujensa kanssa, jotka poikkesivat tervehtimassa. Olisi kylla mukava aina yllattaa paikalliset tuollaisella kielitaidolla. Lopuksi, kun Kirsti viittoi meille kadulta riksan, naytti, etta riksapojan suu loksahti hammastyksesta auki, kun han kuuli kuinka Kirsti tinki hinnasta nepaliksi ja varmaan laski leikkiakin pojan kanssa. Monenlaista mielenkiintoista juttuahan Kirstilta kuuli taman maan tavoista, politiikasta, historiasta ja nykypaivan ongelmista. En kuitenkaan nyt jaksa niita alkaa tassa toisteleen. Sen verran vain mainittakoon, etta se mita han kertoi liikennekulttuurista oli aika jarkyttavaa. Kyselimme hanelta, mita siina oli mahdollisesti tapahtunut, kun koko kyla pysahtyi ja jouduimme odottelemaan ikuisuuden silloin, kun bussi ajoi lapsen paalle. Kirsti valotti asiaa: Ne laittoivat kuskin maksamaan.Siina puhutaan isoista summista,100 000 rubiaakaan ei valttamatta riita. Kuski ajoi poliisiaseman pihaan, koska siella han olisi turvassa. Jos han olisi pysahtynyt tienlaiteen, hanet olisi voitu hyvinkin jopa tappaa siina tappelun nujakassa joka olisi varmasti syntynyt. On ihan yleista, etta koko kyla suljetaan jos tapahtuu onnettomuus. Liikenne kulkee taas vasta, kun maksuista on paasty sopimukseen. Vahan aikaa sitten Katmandussa yksi kaupunginosa oli monta paivaa suljettuna, kun eras tiilitehttaan tyontekija kuoli. Han oli ensin vain haavoittunut, mutta sitten hanen paalleen peruutettiin uudestaan, silla loukkaantumisesta joutuu maksaan enemman kuin kuolemasta.

Varsinkin viimeinen seikka oli mielestani kasittamaton! Siis on aivan yleista, etta lievastikin haavoittunut tapetaan, ettei jouduttaisi maksamaan niin paljon korvauksia! On tama ihmeellinen maa. Toivottavasti huomisella taipaleellamme ei satu onnettomuuksia! Huomenna aamusta hyvastelemme Katmandun, joka oli aivan hauska tuttavuus ja jota jaa hieman ikava, ja lahdemme kohti rajaa. Iso kaupunkihan tama Katmandu on ja taalla on ison kaupungin ongelmat, kuten kerjalaisia (ei tosin talla alueella), ilmansaasteita, metelia, roskia ym. Mutta silti tama on ollut monta kertaa miellyttavampi kuin monet Intian isot kaupungit. Ehka se johtuu paljoltio siita, ettei porukkaa kuitenkaan ole ihan niin paljon.

---