Kritiikkia

Tanaan on jo niin hyva olo, etta kaikki on pysynyt sisalla. Onneksi. En ole paljoa ehtinyt nahda Ulan Bataaria, vaikka olen ollut taalla jo kaksi yota. Lonely Planetin matkaohjeet tuntuvat suorastaan hengastyttavilta vihjeineen. En ole edes ehtinyt havannoida ymparistoani.

Lopetin naureskelun italialaispariskunnan puhtauskiihkoilulle, kun soin heidan tekemaan salaattiaan. Tiesin ihan varmasti, etta se on puhdasta ja etta se pysyy sisalla. Tuula, Chita ja Marta lahtivat kaymaan lastenleirilla eli Khandaitissa, jossa orpokodin nuoremmat lapset oleskelevat. Eilen oli tuskaa kavella paria sataa metria. Nyt tosin tekisi mieli vahan tutkailla kaupunkia, mutta luultavasti vasta illalla uskaltaudun perinteisen mongolialaisen musiikin konserttiin. Eilen satoi ripautti vahasen ja tuuli virkistavasti.
KVT:lta eli mun ja Tuulan lahtettavalta organisaatiolta tuli pyynto kirjoittaa juttu Mongolian tyoleirilta. Teen sen oikein mielellani, pelkaan vaan, etta pelotan kertomuksellani potentiaaliset Mongolian tyoleireilijat.

Ajattelin, etta Roby tuomitsisi heti tyoleirin erityisesti kuultuaan, kuinka rankkaa ja alkeellista se voi olla, mutta sen sijaan Roby ja Maurizio olivat kyselleet Tuulalta mahdollisuuksista osallistua leirille myos!! Uskomatonta! Taytyy nyt tahdentaa, etta ei me mitaan orjia sentaan olla ja rikkaruoho paivat on ihan ok, mutta vesivuoro ja keittovuoro on tosi rankkoja.
Isi ja minua hoitanut Mongolialainen laakari olivat yhta mielta siita, etta minulla oli ruokamyrkytys. Perkeleen Qimchi (korelaista maustettua hapankaalia), en varmaan enaa ikina uskalla syoda sita.

Olisi tehnyt mieli kayda museossa katsomassa dinosauruksia, mutta en ole varma, jaksanko kavella niin pitkasti. Ensin pitaisi syoda. Hostellin omistajan nuori veli on jatkuvasti paivystamassa, vaikka taytyy kylla sanoa, etta olemattomalla kielitaidolla ja reagoinnilla ei kylla pitkalle potkita. Katsoivat vaan ystavansa kanssa vieresta, kun paskoin lattialle.

Muut ovat havainneet, etta Mongoliassa ei harrasteta veitsen kayttoa ruokailuvalineena -ei leirilla, eika myoskaan ravintoloissa. Ihmiset eivat myoskaan juo kadulla kuten Venajalla ja ihmiset pukeutuvat suhteellisen peittavasti. Bataarkin seisoi oven takana tulkkaamassa, kun laakari kehotti nostamaan paitaa. Olen saanut majoittajan Pekingista ja Kunmingista. Chendussa on vaikeampaa, mutta yksi jasen lupasi opastaa meidat jattilaispandojen luokse.

Elama tuntuu ihan hyvalta taas. On tuntunut oudolta viettaa yksin niin paljon aikaa, kun olen ollut viime kuukauden 24h/7 jonkun kanssa. Tuula vaihtoi hostellia ja se tuntui kummalliselta, koska ollaan nukuttu samassa junaosastossa, teltassa ja jurtassa koko ajan. Uskon, etta suurin kulttuurishokki Suomeen palatessa tulee olemaan yhteisollisyyden puute ja aarimmainen individualismi. Kaikki ovat kyselleet vointiani ja tarjonneet ruokaa, laaketta, kayneet kaupassa puolestani tms. Voin vain kuvitella itseni sairastelemassa Tampereella ilman, etta kukaan auttaa minkaan kanssa. Vaikka asun kommuunissa tunnen itseni silti usein yksinaiseksi. Olen oppinut jakamaan omastani enka pitamaan siita kynsin hampain kiinni. Uskon myos, etta tulen jalleen kerran kammoamaan niita ryyppybileita, jossa kauhistellaan, etta miksi toin niin vähän juotavaa. Kyllahan Mongoliassa ja Venajalla juodaan myos paljon, mutta jotenkin vaan tuntuu silta, etta perseet olalle bileita kestan viela vahemman taman reissun jalkeen. On kai muitakin mukavia tapoja viettaa iltaa? Kuten esimerkiksi syoda yhdessa tai vaikka musisoida.

Ihan kuin olisin reissua lopettelemassa. Kylla tama leiri on silti jossain maarin kaannekohta reissussa ripulointineen. Olen innoissani kun paasen ensi viikolla aloittamaan Kiinan matkan. Olen huomannut joitakin yhteisöllisyyden ja traditionaalisen yhteiskunnan hyviä puolia. Nomadina elaessa kaikki perustuu eloonjaamiseen eika ole aikaa tai oikeastaan tarvetta identiteettikriisiin. Toisaalta ei ole varaa valita vaan on otettava sen, minka saa. Tarkoitus ei ole loukata vaan herattaa pohdiskelemaan omaa kulutus- ja yksilökeskeistä elämäntapaa.
En varmaan enaa kesta valiinpitamattomyytta luontoa kohtaan sellaisilla perusteilla, etta yhden ihmisten teot eivat vaikuta. Taalla maaseudulla jokaisella on oma maahankaivettu roskakuoppa, johon kaikki jatteet laitetaan ja sen jalkeen poltetaan. Tietämättömyyttä vai välinpitämättömyyttä? Maapallo lämpenee eikä länsimainen kerskakulutus ja itsekeskeisyys kestä pidemmän päälle. Vaikeaahan se on luopua mukavuuksista kuten rantalomasta etelassa tai uusista vaatteista vain yhteisen hyvan takia. On kamalaa, etta kehitysmaat karsivat eniten teollistuneiden lansimaiden saastutuksesta.
Ooh, aiotusta pienesta blogi entysta kasvoikin kritiikki lansimaista elamantapaa kohtaan. Olen saanut miettimisen aihetta täällä.

---

---