Teetä, viidakkoa ja paikkalista kulttuuria

---

Kuala Lumpurin vilskeestä suunnattiin bussilla kohti viileämpää vuoristo elämää. Bussin ikkunasta näkyi vehreää viidakkoa ja upeaa kumpuilevaa vuoristoa. Paikalliset myivät hedelmiä teiden varsilla rähjäisistä bambutönöistä ja koirat juoksentelivat vapaina vailla huolen häivää. Mahan pohjasta kouraisi kerran jos toisenkin bussin hurjastellessa siksakkia tietä ylöspäin.

Tanah Rata toivotti meidät tervetulleeksi lempeällä ilmastollaan ja ystävällisillä ihmisillä. Paikassa oli ihana pikku kylän tunnelma. Majapaikan löydettyämme lähdimme tutustumaan kylään hieman paremmin. Löysimme paikallisen koulun, jonka vahtimestari opasti meitä englannin ja malesian kielen sekoituksellaan. Koulu oli täynnä värejä, lasten maalauksia ja kannustavia lauseita. Yksi niistä kuului näin: The secret of success is only two words: Try harder, and harder, and harder.. Matkalle osui myös intialainen temppeli, jonka sisällä munkki teki parhaillaan taikojaan jumalten hyväksi. Paikka oli täynnä erilaisia hindujen patsaita, norsujen päitä ihmisen vartaloissa, sekä erilaisia suitsukkeita.

Kylä kierroksella löysimme hieman syrjemmältä kiinalaisen vanhan pariskunnan pitämän ravintolan. Edessä oli vain muutama pöytä, ja heti meidät nähtyämme mummo alkoi viittoa meitä peremmälle. Hän oli osittain kuuromykkä, mutta pystyi silti kommunikoimaan kanssa erinomaisesti. Ruoat valittiin seinällä olevista kuvista, mummon esitellessä erilaisten ainesten avulla mitä mikin on. Lopulta päädyimme paistettuihin nuudeleihin ja banaani rotiin (mikä on kuin pannukakun ja lätyn sekoitus). Juomaksi saimme, pienen erehdyksen kautta, loistavaa itse tehtyä kuumaa jääteetä. Paikasta ja pariskunnasta tuli meille tärkeitä, siksi söimmekin siellä päivittäin ruokamme. Aina lähtiessämme mummo viittoi käsillään: ”I love you” ja halasi lämpimästä.
Illat kului hostellissa rupatellen nuotion äärellä toisten matkalaisten kanssa. Kuulimme kaikenlaista englannin historiasta nykyhetkien seikkailuihin.

Toinen päivä oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun aamulla starttasimme matkaan maasturilla kohti viidakkoa. Tie viidakkoon oli pomppuinen, mutta hillittömän hauska. Kuskimme oli kuin pieni rallikuskin alku auton ratissa ja me heiluimme kuin vuoristoradassa. Parin tunnin viidakko trekin aikana ehdimme nähdä rafflesian (maailman suurimman kukan), vesiputouksia, ihmeellisiä kasveja ja eläimiä.. Lopuksi hyppäsimme vaatteet päällä uimaan vesiputoukseen! Päivän paras hetki!
Viidakosta syöksyimme samaa kuoppaista mäkeä alas kohti turisteille tehtyä ”alkuasukas kylää”. Valtio takaa veden, sähkön ja ruoan kaikille siellä asuville. Kertoman mukaan heillä ei ole paljon tekemistä, vaan alkuasukkaat hengailee pikku kylässään kaukana kaikesta, katsoo televisiota ja kuuntelee radiota päivät pitkät odotellessa uutta turisti ryhmää. UGH!

Tee plantaaseilla opimme teen valmistuksen ja Hanna osti purkillisen paikallista BOH-teetä. Näkymät tee plantaaseilla olivat henkeä salpaavan upeat. Vehreää kumpuilevaa maastoa silmän kantamattomiin.
Viimeisenä etappina oli mussy forest. Vettä satoi kaatamalla ja tuntui kuin olisi ollut vaatteet päällä suihkussa. Silti mentiin rohkeasti oppaan perässä, tarvottiin mutajoessa ja ihasteltiin maisemia. Matka oli sen kaiken arvoinen. Hostellissa hytistiin, kun puolet vaatteista oli märkänä, mutta silti oli vielä pakko lähteä syömään. Mukaan tuli australialainen Kimi ja itävaltalainen petra.

Seuraavana aamuna eve suuntasi vielä reippaana tutustumaan paikalliseen ala-asteeseen. Koulun väki otti innokkaan opettaja opiskelijan ilolla vastaan ja yksi mahdollinen harjoittelu paikka olisi taattu. Assistentti tutustutti kouluun ja esitteli Evet koulun väelle ja ihanille oppilaille. Kouluelämä meinasi imaista mukanaan niin, että Eve meinasi myöhästyä bussista. Hyvästelimme kaikki uudet ystävämme ja lähdimme kohti kotia, Kuala Lumpuria. Ja aurinkoa!


Cheer and kisses,

Indiana jonesit

---