Langkawi autoillen

Istun tässä kuistillamme ja kuivattelen vielä pikkuisen märkää ihoani. Kävimme juuri uimassa pitkän päivän jälkeen. Aamulla vuokrasimme auton ja lähdimme tutkimaan saarta hiukan tarkemmin. Vuokra oli n 10/vrk. Vakuutusta ei ollut, mutta pahimmassa tapauksessa auton lunari olisi ollut n 400€. Autoksi valikoitui halvin pikku-räppänä mitä oli saatavilla: Kancil. 0,66L moottori pystyi parhaimmillaan alamäissä melkein 90km/h vauhtiin, ylämäissä sen sijaan vauhti hiljeni vääjäämättä. Summa Summarum:ajelu Langkawilla on helppoa ja miellyttävää, kun vain omaksuu vasemmanpuoleisen liikenteen. Ajoneuvoja on yleisesti ottaen todella vähän ja suurimman uhan tiellä aiheuttaa eläimet. Ajomatkamme bongaus-saldo: useita vesipuhveleita, kanoja, apinoita, yksi todella iso musta käärme, hevosia ja jotain oravan tapaisia pikku jyrsijöitä.

Suunnaksi valitsimme pohjoisen ja lähdimme täältä Pantai Cenangilta kohti Datai Bayta, missä sijaitsee saaren toinen golfkenttä sekä saaren hienoin resort, The Datai. Kumpikaan edellämainituista ei kuitenkaan ollut päämäärämme vaan ajoimme suoraan pittoreskille vesiputoukselle, jonne pääsimme taas kiipeämään portaita, tällä kertaa n 631 kpl:ta suuntaansa. Portaikossa kohtasimme apinalauman, joka vaikutti ajoittain hieman vihamieliseltä, mutta onneksi vältyimme konfliktilta. Kummatkohan pelkäsivät enemmän, apinat vai me?

Itse Temurun -vesiputous oli todella hieno. Vettä oli kohtalaisen paljon, mutta altaat olivat sen verran matalia, että päätimme sivuuttaa uimisen. Putouksen yläpuolisilla virtauksilla kohtasimme sitten ensimmäiset suomalaisetkin. Muija huusi äijälleen kuin syötävä, ettei tämä menisi liian lähelle putousta. "Helvetti, et mee sinne, mulla ei sulle mitään henkivakuutusta!" Kailottaja-muija ärsytti minua sen verta paljon, että sanoin Petralle "lähdetään pois." ja niin laskeuduimme portaat alas ja menimme autoon nauttimaan Kancilin ilmastoinnista.

Seuraavana vuorossa oli köysirata, joka nousi päälle 700metrin erään karstivuoren huipulle. Siellä sitten otimme komeita kuvia maisemista ja nautimme vilvoittavista tuulista, jotka puhalsivat Chin Chinin selältä päin. Radan alapuolella sijaitsi oriental village, joka toimi aikoinaan Anna ja kuningas- elokuvan lavasteina. Pääasiassa tuntui olevan turistirihkamalla ja krääsäkaupoilla täytetty kylä, joten käppäilimme suoraan kohti parkkista, kunnes eräs koju varjossa pysäytti meidät.

"Come on, don't be afraid. You can touch it." Arviolta n 2,5 metrinen Burman Python kurkisti säkistä kojun pöydällä. Hetken emmittyämme uskaltauduin koskemaan. "Like I said, it feels like a handbag." Käärme oli hieman viileä ja sen suomuinen iho tuntui miellyttävältä ja sileältä. Käärmemies avasi toisen säkin, sen sisältä paljastui pienempi, ehkä 1,5 metrinen sateenkaari python, joka oli Burmalaista isoveljeään paljon aktiivisempi. Seuraavaksi kuristajakäärme oli ensin minun hartioillani ja sitten lopulta Petran kaulassa. Halusimme antaa terapiaa Kuala Lumpurin ikävän kokemuksen jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että hetken kuluttua Petra piteli pythonia kuin vanha käärmenainen ja otin albumiin kuvatmuistoksi. Lopulta vietimme kojulla tovin aikaa, koska käärmemies oli erittäin mukavanoloinen mies. Pääasiassa keskustelimme siitä, ettei Langkawilla käy liiemmin Suomalaisia, mutta silti hän piti meikäläisiä mukavampina turisteina kuin esimerkiksi Saksalaisia tai Brittejä.

Lopulta lähdimme jälleen matkaan ja kiersimme koko saaren, palaten äsken tänne hotellille. Molemmat naapurimme ovat vaihtuneet tällä välin, tosin vieläkin 90% vieraista hotellissamme on Saksalaisia. Se huomattiin myös tänä aamuna: pussukat kädessä poistuttiin aamiaspöydästä ja parhaat rantatuolit olivat varattuina pyyhkeillä jo varmaan ennen kuin kukko oli kiekaissut.

Eilen suuntasimme illalliselle Jukan ja Claudian suosittelemaan Nasi Kandar Tomato- ravintolaan ja kieltämättä Butterchicken Masala valkosipuli Naanleivän kera osui ja upposi. Enpä muista parempaa vastaavaa syöneeni aikoihin, jos ikinä. Kun ruoat olivat sulaneet ja pimeys laskeutunut, kävelimme rantaa pitkin hieman etelään ja istahdimme Babylon nimiseen reaggae henkiseen rantabaariin, jonka pöytien virkaa toimittivat vanhat sähkölankakelat lattiana oli rantahiekka. Vierellä roihusi nuotio ja jossakin vaiheessa rastapojat alkoivat jammailemaan tunnetuista hittibiiseistä reggaeversioita kahdella kitaralla ja perkussioryhmällä. Tunnelma oli mitä mainioin ja yllä kohosi kirkas tähtitaivas. Jossain kaukan merellä roihusi ukonilma, joka löi välillä salaman tai kaksi meidän ihastukseksemme.

---

---