Takaisin Laosiin

Onneksi tuli viela yksi vietnamilainen pikkukaupunki, olisi muuten jaanyt vahan huono maku koko maasta. Meille nimittain valehdeltiin torkeasti pain naamaa viela kerran, talla kertaa matkasta Hoi An - Kontum (ja muustakin). Vietnamilaisten turistitoimistoihmisten saldo siis, meidan kokemusten mukaan: sataprosenttisesti valehtelijoita. Kylla me tallakin kertaa paasimme maaranpaahan, mutta kaikki muu olikin toisin kuin kerrottiin ja luvattiin, ja lisaksi meille selvisi, etta maksoimme liki kolminkertaisen hinnan muihin verrattuna... Eniten harmittaa kuitenkin ihmisiin pettyminen. Mutta se viimeinen vietnamilaiskaupunki oli siis oikein mukava, laheni ihan Laosin tasoa. Ihania ihmisia. Ja bussimatkallakin maisemat olivat hienoja. Tie oli ehka mutkaisin tahan mennessa, tai sitten kuski ajoi vain erityisen reipasta vauhtia. 13 paikallisesta matkustajasta ainakin 4 tarvitsi tiettyyn tarkoitukseen varattuja pienia muovipusseja...

Kontumissa, Vietnamin puolella viela, kavimme orpokodissa. Voi niita pikkuisia likaisia rakanokkaisia taipaisia kullannuppuja! Osa kirmasi heti syliin, osan piti ensin vahan katsella kauempaa, ennen kuin uskalsi. Oli kylla vahalla tulla pala kurkkuun, kun ajatteli pienokaisten elamaa... Nuorinkin vain kahden kuukauden. Siella nukkuivat suurissa saleissa kerrossangyissa, niinkuin kaikissa kertomuksissa. Vauvojen salissa haisi pissa. Lapset nayttivat kuitenkin iloisilta, reippailta ja ihan terveilta. Johtajatar naytti meille paikkoja; oli kasvimaata, kiipeilytelineita ynna muuta. Hoitajatadit vaikuttivat mukavilta. Tunnelma oli aika rento. Poikia oli vain joitakin, palloa pelasivat, yksi korjasi kasteluletkua. Tyttoja oli kymmenittain. Lapsia yhteensa arviolta ehka 150.

Viela joitain hajahavaintoja Vietnamista:
Ihmiset polttavat tupakkaa enemman kuin missaan muissa maissa, ja myos melkein missa vain, kuten busseissa.
Vaaleutta ihaillaan yli kaiken, kaikenlaisia voiteita mainostetaan ja varmasti myos kaytetaan, ja lisaksi naisilla on kuuminakin paivina monesti melkoinen varustus, jottei vain vari tarttuisi: naimme tyttoja, joilla oli levealierinen hattu, kasvot (paitsi silmat) ja kaulan peittava kankainen maski, poolopaita (pitkahihainen tietysti) ja usein takki siina viela paalla, sormikkaat, pitkat housut seka sandaaleissa viela sukat. Tuota mainittua maskia kaytannossa kaikki naiset kayttivat myos aina skootterilla ajaessaan, myos muutamat pojat. (Nayttivat muuten hassuilta maantierosvoilta.)
Vietnamissa ja erityisesti Hoi Anissa oli raskaana olevia naisia todella paljon, kadulla saattoi tuskin viitta minuuttia kulkea nakematta vahintaan yhta. Ihmettelimme jo ihan, etta mista moinen saattaa johtua, onko silmissamme vikaa vai missa... Mutta sitten yksi tutuistamme kertoi, etta horoskooppien mukaan edellinen vuosi oli ollut erityisen hyva naimavuosi, ja sen satoa olivat namakin massut. Hauska juttu :)
Kaikissa Vietnamin nettipaikoissa, joissa kavimme, lahes kaikki asiakkaat oli paikallisia teinipoikia, jotka pelasivat netissa monenlaisia peleja. Tata ei ollut viime reissulla!
Ruotsalaisia turisteja olemme nahneet jo niin paljon, etta alan epailla, josko siella lansinaapurissa on enaa montakaan asukasta paikalla... (Onko kukaan kaynyt katsomassa?)

Matkanteko on taalla monesti vahintaan yhta mielenkiintoista ja hauskaa kuin paikallaanolo, kuten on ehka jo voinut kirjoituksista havaita. Myoskaan bussi Vietnamista Laosiin ei ollut poikkeus tasta. Yllattavinta matkalla oli se, etta olimme melkein koko ajan ison bussin ainoat matkustajat! Tavaraa oli kylla lastattu kyytiin. Tykkaan kovasti myos syrjaisista raja-asemista, kuten tasta. Laosinkin puolella oli vain pieni puinen koppi, jonka luukulla piti kayda passia nayttamassa... Maisemat muuttuivat taas heti, kun raja oli ylitetty. Vietnamin puolella vuoret olivat olleet aika karuja, taikka sitten viljeltyja. Laosissa sen sijaan rinteet olivat kokonaan huikean villia viidakkoa, upean nakoista! Myos mieliala kohosi heti huomattavasti, kun saavuttiin Laosin puolelle. Jotain liki taianomaista taman maan tunnelmassa taitaa olla.

Olemme naiden muutamien paivien aikana olleet jo kolmessa pikkukaupungissa tai kylassa. Attapeussa ja Paksongissa ei ollut edes kadunnimia. Kavimme Attapeun ainoassa, ihan hienossa temppelissa munkkien ja noviisien hihiteltavina - siella taitaa kayda niin vahan turistityttoja, etteivat osaa oikein suhtautua normaalisti... Pari heista puhui kuitenkin jonkin sanan englantia. Paksong taas on Bolavenin ylatasangolla, noin kilometrin korkeudessa. Opaskirjan mukaan siella on "virkistavan viileaa": lampotila ei paivalla ollutkaan kuin 34 astetta... Illalla kylla mielellaan laittoi pitkahihaisen ylleen, viileni sen verran (ehka 25 asteeseen).

Paksongiin saapuminen oli myos aika mielenkiintoinen kokemus. Matkan olimme taittaneet normaalilla paikallisbussilla, paikallisten kanssa kylki kyljessa. Bussin vaki (kuski, rahastajanainen ja kolme apumiesta) tiesi tietenkin, mihin olimme menossa, mutta jattivat meidat kuitenkin jonkin matkaa ennen kylan keskustaa risteykseen, josta nakyi vahan matkan paassa kukkulalla varsin hieno hotelli. Meista se kuitenkin naytti vahan liian kalliilta; siina sitten seisoimme miettimassa, mita tehda. Rinkka selassa kun ei juuri ylimaaraisia lenkkeja huvita kulkea. Kohta nain sitten jonkun miehen lahestyvan tieta pitkin skootterillaan, ja heti huidoin hanet tulemaan lahemmas. Mies ei puhunut sanaakaan englantia, mutta elekielella ymmarsimme toisiamme. Han kaytti sitten minua kukkulan hotellia katsomassa (se todella oli meille liian kallis), ja sitten viela lahti kayttamaan kylalla muita majapaikkoja etsimassa. Yksi sitten loytyikin parin kilometrin paasta. Mies toi minut viela tuttuun risteykseen takaisin, eika suostunut ottamaan yhtakaan setelia vaivojensa palkaksi! Uskomatonta. Rinkkojemme kanssa saimme sitten kyydin minitraktorin lavalla majapaikkaamme. Hauskaa :)

Paksongista kasin kavimme katsomassa paria upeaa vesiputousta. Niille kaveltiin ensin punaista hiekkatieta pitkin, jonka molemmin puolin oli kukkivia kahvipensaita pitkissa riveissa. (Ylanko on kuuluisaa kahvintuottaja-aluetta.) Ensimmainen putous oli 40 metria korkea ja aika levea. Putoukselta toiselle meilla oli tarkoitus menna jannaa viidakkoreittia pitkin, mutta ensimmaisella putouksella eras paikallinen ei suorastaan rohkaissut meita siihen, joten uskoimme sitten hanta. Toinen putous oli ihan kapea, mutta siita vesi ryoppysi alas kapeaan laaksoon jopa sadan metrin korkeudelta. Sita ihailimme vain ylhaalta, rotkon vastapaiselta puolelta. Pohjalle kylla meni polku, jota yritimmekin ensin laskeutua, mutta se osoittautui sitten liian jyrkaksi, jotta sita olisi voinut ilman kiipeilyvarusteita menna.

Paksongista tanne Pakseen tulimme paikalliseen tapaan songthaewilla, kuorma-autolla, jonka lavalle on rakennettu kaksi penkkia ja katto matkustamoksi. Pakse sijaitsee alhaalla Mekongin laaksossa, ja tanne saavuttuamme olimme todella sita mielta, etta Paksongissa oli ollut lahes virkistavan viileaa. Taalla paivalampotila varjossa mitattuna lahenee neljaakymmenta, yolla lampotila laskee jo lahemmas kolmeakymmenta. Kuumuus itsessaan ei meita juuri rasita (energiaa ehka tosin on entista vahemman), mutta sen seurauksena vaatteita saisi kylla olla vaihtamassa melko usein, jos haluaisi kuivissa kulkea... Tasta viela sitten jatkamme aina vain etelaan pain - paleltumista ei siis ainakaan tarvitse pelata :)

---

---