Akihabara ja Japanin reilin alku


Advertisement
Japan's flag
Asia » Japan » Hiroshima
May 10th 2012
Published: May 10th 2012
Edit Blog Post

PelihalliPelihalliPelihalli

Vanhan tutun kohtaaminen pelihallissa
Tokiossa on jannaa se, etta eri kaupunginosilla on kovin erilainen luonne. Vietimme koko keskiviikon Akihabarassa, joka on norttien luvattu kaupunginosa; kaikenlaista elektroniikkaa ja kerrostaloja, jossa joka kerroksessa on harrastekauppoja joka lahtoon mm. pienoismalli-, anime- ja pelikauppoja. Loysimme Matiaksen seitsemannen taivaan eli Magic the Gatheringiin erikoistuneen liikkeen, jossa oli myynnissa sellaisia kortteja, joita Suomesta ei ole saatavilla. Matias suunnittelee ostavansa kaupan tyhjaksi, kun palataan Tokioon 😊

Erikoisliikkeiden lisaksi alueella on isoja pelihalleja. Saimme paljon aikaa kulumaan Segan ja Taiton pelihalleissa. Vanhojen tuttujen pelien Tetriksen, Mario Brosin, Bomber Manin jne. lisaksi hauskin taisi olla tanssipeli, jossa sai yrittaa liikkua J-popin ja lansimaalaisten hittien tahtiin.

Akihabaran katukuvassa nakyi selvasti myos sisakoiksi pukeutuneet sisaanheittajat. Alueella on paljon Maid Cafeita eli kahviloita, joissa on useita sisakoiksi pukeutuneita tarjoilijoita. Tarjoilijoiden tarkoitus on nayttaa mahdollisimman sopoilta ja jutella ja leikkia kahvilaan tulevien yksinaisten norttien kanssa. Maid cafet onkin ensisijassa suunnattu norteille, joiden sosiaaliset taidot eivat riita muunlaiseen tuttavuuteen naisten kanssa. Menimme yhteen kahvilaan. Kokemus oli vahintaan hammentava. Sopoiksi pukeutuneet tytot, jotka puhuivat kimealla aanella kavivat valilla tokkimassa pehmolelulla tai kysyivat haluammeko leikkia tarjoilijoiden kanssa. Tilasimme sopoa ruokaa. Matias sai pihvin, joka oli karhupedissa ja mina riisiomeletin, joka oli sydamenmuotoisessa kulhossa. Tarjoilija piirsi kastikkeella Matiaksen ruokaan sydamen
Pelihalli 2Pelihalli 2Pelihalli 2

Petra nayttaa miten sita Mariota pelattiinkaan !
ja minulle kissan. Kokemuksen kruunasi yhteinen valokuva yhdessa tarjoilijan kanssa.

Ostimme jo Suomesta kasin Japan Railway -passit, joiden avulla saa matkustaa tietyn ajan rajattomasti tietyilla junaosuuksilla. Meilla on 21 pv passit, jotka ovat voimassa tasta lahtien. Matkustimme luotijuna Shinkansenilla Tokiosta Hiroshimaan tanaan. Olimme jo aikaisemmin varanneet paikkaliput talle paivalle ja tanaan nappasimme asemalta ekibenit (eli lounaslaatikot) ja olimme valmiita lahtoon. Matka kesti vaihdon kanssa viisi tuntia. Luotijunalla matkustaminen oli todella nopeaa ja miellyttavaa. Junat olivat japanilaiseen tyyliin erittain tasmallisia.

Olemme nyt uudessa hostellissamme, jossa on japanilaistyyliset huoneet mm. tatami ja pieni poyta, jonka aaressa istutaan lattialla olevilla tyynyilla. Hiroshiman etuna on pieni koko, joten kaupunkiin pystyy tutustumaan kavellen tai pyoraillen. Tanaan on tarkoituksena lahinna loytaa paikallinen vegaanikahvila (!) Vegan Shanti Cafe ja vahan tutustua kaupunkiin.


Additional photos below
Photos: 8, Displayed: 8


Advertisement

Maiden kahvilan ruokaMaiden kahvilan ruoka
Maiden kahvilan ruoka

Matiaksen annos oli nalle <3
Maiden kahvilan Ruoka 2Maiden kahvilan Ruoka 2
Maiden kahvilan Ruoka 2

Petran sopo annos
Jhoppers hostelliJhoppers hostelli
Jhoppers hostelli

Mukava huone ja Japanilaistyylinen
Akihabaran kauppojaAkihabaran kauppoja
Akihabaran kauppoja

Hmm tarviskohan sita jotain...
Maiden cafen sisaan heittajatMaiden cafen sisaan heittajat
Maiden cafen sisaan heittajat

Pikainen kuvan raiskaisy sinne suuntaan (kuvanlaatu heikko pahoittelut)


10th May 2012

Akihabara ja Japanin reilin alku
Voin arvata miten Matias innostui Magic-korteista ! Saa ostaa toisen rinkan jos meinaa tuoda paljon kortteja kotiin. Matias katso jos löydät jotain Hello Kitty aiheista tavaraa Sussulle, ajatellen tulevaa joulua. Olen lähettänyt sekä tekstiviestejä, että sähköpostia, mutta eivät ole vissiin tulleet perille.
11th May 2012

Joo, mietin kylla Suskua, kun huomasin yhden Hello Kitty -kaupan. (Ostin jo itselleni sielta jotain :D ) Sain kylla yhden tekstiviestin, mutta sahkoposti on kadonnut jonnekin. Kylla Petra jaksaa kantaa ainakin 10kg edesta kortteja!
10th May 2012

Vieläköhän siellä on se "Kiitos"-niminen parturi... Juhanin kanssa hetki ihmeteltiin sitä kylttiä. Hirsohima on tosiaan jotain aika erilaista kuin Tokio. Pitää muuten udella tällä kertaa junien tupakointikäytännöistä eli vieläkö niissä Shinkanseneissa on tupakoivien vaunut ja tupakoimattominenkin vaunuissa isot tupakkakopit? Kiinnostaa tämä asia kun ainakin silloin neljä vuotta sitten Japanissa tupakointilainsäädäntö poikkesi niin älyttömästi länsimaista, että siihen kiinnitti joka paikassa huomiota.
11th May 2012

Tupakoinnista
Kiitos-nimista parturia ei huomattu, mutta Harajukussa oli ehka sopo niminen vaateliike ja taalla Hiroshimassa Puu-niminen kahvila. Shinkansenissa tupakoivien ja tupakoimattomien vaunut olivat erikseen ja ainakin yhdessa vaunussa oli tupakkakoppi. Tupakkalainsaadanto vaikuttaa tosiaan tiukalta. Meidankin hostellissa oli ukaasi, etta jos tupruttelee vaarassa paikassa, niin saa 100 euron sakon ja joutuu heti lahtemaan. Yleensa taalla kaikki kehoitukset ovat ystavallisia, mutta tama oli tiukempi. Meillekin sanotaan melkein joka ravintolassa, etta "no smoke, ok?". Sinansa tama ei ole tuottanut sen kummempaa vaivaa, kun kumpikaan ei polta...
11th May 2012

Niin siis silloin neljä vuotta sitten tupakointia ei Japanissa oltu juurikaan rajoitettu (kun taas Euroopassa oli juuri monesta maasta tullut savuton). Juhanin kanssa reissatessa toki asiaan kiinnitti erityistä huomiota, mutta silloin tosiaan melkeinpä kaikissa ravintoloissa Mäkistä alkaen ihmiset polttivat. Samoin pelihalleissa ja junissa jne. Hostellit olivat usein kuitenkin savuttomia. Samoin Tokion kadut ja metro.
12th May 2012

Ok, ymmarsimme aluksi vaarin. Nykyaan tuntuu et todella vahan on paikkoja jossa voi polttaa. Yhdessa pelihallissa tosin sai polttaa "miesten" kerroksissa.

Tot: 0.089s; Tpl: 0.011s; cc: 10; qc: 50; dbt: 0.0499s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb