Loydetty: paratiisisaari!

---

Taman paivityksen piti tulla jo aikaa sitten, mutta muutamat syyt ovat viivastyttaneet sen ilmestymista. Ensin oli laiskuus. Siita selvittya kylaan tulivat kuume, nuha ja yska, joista enaa onneksi vain viimeksi mainittu on jaljella. Sitten kun jaksoin tulla jo nettiin istumaan, iski viela sahkokatkos :S Mutta nyt siis, armaat lukijani, seuraa tunnustus.

Taman reissun paratiisisaaren nimi on selvinnyt: se on Gili Meno.

Vietimme tuolla lahes idyllisella pikkusaarella yhdeksan paivaa, ja enemmankin olisi kulunut, mutta lahtohetken koittaessa on vain pakattava ja heitettava hyvastit (sen, jos minka, on reissatessa oppinut). Joku ehka muistaa viime reissun kertomuksista jotain (kavimme Menolla silloinkin), mutta tulkoon vaikka kertauksena: Gili Meno on keskimmainen, rauhallisin ja kaunein Lombokin kupeessa olevista Gilin saarista, joille paasee Balin vilinasta pikaveneella parissa tunnissa. Saarilla ei ole moottorikulkuneuvoja lainkaan, vaan siella kuljetaan hevospelilla, pyoralla tai jalan - kavely rantoja pitkin saaren ympari vie tunnin pari. Saarta ymparoivat puhtaat hiekkarannat, ja veden alla saaren ympari kiertavat upeat korallit.

Meidan paaasialliset aktiviteetit saarella keskittyivatkin seka rantoihin etta koralleihin. Ei tainnut kulua paivaakaan, ettemme olisi nauttineet pehmeasta hiekasta jalkojemme alla, suloisesti kuumottavasta auringosta ihollamme, lempeasta tuulesta tukassamme... Rantaelama Menolla oli meidan mieleen myos erityisesti siksi, etta siella sai olla paaosin erittain rauhassa - seka muilta turisteilta etta kauppiailta. Me kaytimme lahes vain meille kuuluvia rantoja tietysti loikoiluun, mutta myos muuhun: Pelasimme pallopeleja aamuisin ja myohaan iltapaivalla, kun ei ollut liian kuuma urheilua ajatellen. Katsoimme surffausta - mikas indonesialainen saari se on, jossa ei surffata voisi! Pari aamuvarhaista kului myos joogatessa. Ja uintia tietysti joka valissa... Voi, se oli elamaa se! Eika oman(kaan) rannan maisemissa ollut moittimista. Valkoisen hiekan jalkeen alkoi turkoosi, vahitellen siniseksi muuttuva kirkas vesi. Alle kilometrin paassa suoraan edessa oli Gili Air, samanlainen tasainen latty kuin Menokin, ja sen takana kohosivat Lombokin vihreat kukkulat. Kauimpana siinsivat Lombokin vuoret, joista yhdesta kohosi yhtena paivana jopa savua (taallapain harrastavat aktiivisia tulivuoria lahimaastossaan!). Seka oikealle etta vasemmalle katsoessa meri jatkui horisonttiin saakka.

Rantaelaman lisaksi paiviin mahtui muutakin. Kaksi kertaa kavimme veneretkella lasipohjaisella veneella. Pohjan lapi saattoi ihastella merenpohjan upeita koralleja, mutta viela hienommilta ne nayttivat, kun snorklasi niiden ylla. En osaa edes kuvailla :) Suuria ja pienia, litteita ja korkeita, kallion muotoisia, jakalan tai metsan tapaisia, aivojen nakoisia, eri varisia... Entas ne kalat sitten? Vaikka minkalaisia niitakin! Yksittaisia ja suurina parvina. Erikoisin oli ehka pallokala, jota saatiin koskettaakin: se oli pullea ja yllattavasti ihan pehmea. Nama snorklausreissut olivat nimittain siina mielessa edellisia parempia, etta nyt meidan veneen omistaja Bolong kaverinsa Kadrin kanssa tuli meidan mukaan veteen ja naytti meresta kaikkea jannittavaa ja erikoista, mita ei olisi oma silma yksin huomannut. Bolong kavi myos mm. poimimassa meille merenpohjasta pari sinista meritahtea, ja nekin yllattivat: vedessa nayttavat pehmeilta ja taipuisilta, mutta ovatkin ihan kovia. Taitava snorklausseura oli valilla kiva myos turvallisuuden(tunteen) takia. Aallot olivat joissain paikoissa nimittain aika isoja ja niiden murtumiskohta melko lahella, mutta snorklaamaan oli mentava, kun huikeimmat merenalaiset maisemat olivat juuri siina kohdassa... Turvamiehet mukana ei jannittanyt laheskaan yhta paljon :)

Snorklatessa paasimme myos ihailemaan Menon vesilla elavia valtavia merikilpikonnia. On uljas naky, kun jopa yli metrin pituiset, kompelon nakoiset olennot liikkuvat sulavasti korallien paalla, kohti syvyyksia tai pinnalle hengittamaan. Naimme niita myos ihan lahelta, minakin uin hyvan tovin miltei kosketusetaisyydella eraan kilpikonnavanhuksen ylapuolella... Ihmeellisia elaimia.

Kilpikonniin tutustuimme Menolla muutenkin. Asken mainittu Bolong on perustanut Menolle pienen keskuksen, jonka tarkoitus on varmistaa, etta alueella elaa kilpikonnia myos tulevaisuudessa (niiden maara on viime vuosina halyttavasti laskenut). Keskus sijaitsi ihan meidan bungalowien lahella. Bolong tietaa, milloin ja mihin kohtaan rantaa kilpikonnat tulevat munimaan, hakee niiden munat ja hautaa uudelleen hiekkaan keskuksen viereen. Heti meidan tultua Bolong kysyi, kauanko aiomme saarella olla, ja vastauksen kuultuaan lupasi, etta ehdimme nahda kilpikonnien kuoriutuvan. Se pitikin paikkaansa: eraana aamuna olimme vasta juuri nousseet, kun meidat jo juoksutettiin keskukselle ihmetta katsomaan. Siina missa oli juuri ollut pelkkaa hiekkaa, kuhisi nyt kymmenia pikkuisia kilpikonnavauvoja, jotka kaivautuivat hiekasta maan pinnalle. Mika naky! Bolong nosti pikkuiset varovasti saaviin ja vei myohemmin omaan altaaseensa. Keskuksessa oli muutama erillinen allas, joissa uiskenteli eri-ikaisia pienia kilpikonnia. Bolong hoitaa niita kahdeksankuisiksi saakka keskuksessa ja paastaa sen jalkeen mereen. Siten niilla on paremmat mahdollisuudet selvita hengissa aikuisiksi asti.

Eraan kerran keskuksen ohi kavellessamme Bolong oli juuri pesemassa yhden altaan parikuisia konnia hammasharjalla. Se naytti hauskalta ja me pysahdyimme tietysti katsomaan, ja saimme sitten itsekin tarttua harjaan. Viela hauskempaa! Osa konnista suostui pesulle heti, mutta osa ei olisi ollenkaan halunnut pestavaksi ja koetti kovasti vipeltaa karkuun, mutta kiinni jaivat kuitenkin :)

Meidan oma ranta oli auringonnousun puolella saarta. Selvisimme auringonlaskua katsomaan kuitenkin vain kerran koko aikana :) Siella toisella puolella oli sieva kahvila riippumattoineen ja ihanine mehuineen, ja auringonlasku oli kaunis, kuten arvata saattaa. Useimmat muut illat vietimme omalla rannalla nuotion loimussa istuskellen. Respan Endysta kuoriutui illan tullen oikea trubaduuri, joka viihdytti kitaransoitollaan meita ja vaihtelevaa joukkoa paikallisia. Endy soitti itse sepittamiaan ja saveltamiaan kappaleita seka muita, lahinna indonesialaisia lauluja. Taas nautin siita, etta laulujen sanoista ymmarsi jo varsin paljon :)

Viimeisena iltana paatimme, ettemme lahdekaan rannalta minnekaan vaan nukumme nuotion ymparilla aurinkotuoleissa. Se oli hieno yo! Kuu loisti, tahdet kimmelsivat ja meri kohisi. Nuotio lammitti viela hieman, mutta ei yo muutenkaan kylma ollut, eika edes erityisen viilea, vaan juuri sopiva. Untakaan ei tarvinnut juuri odotella. Auringon vaalentaessa taivasta alkoivat linnut laulaa. Komeasti kohosi kultainen pallo vuorten takaa taivaalle, ja pilvet olivat upean varisia. - Se oli kaunis loppu ajalle tuolla ihanalla paratiisisaarella.

Mika kaikki sitten teki Menosta meidan paratiisisaaren? Ympariston rauha ja hiljaisuus, luonnon kauneus, elaman rentous, saaren sopivan pieni koko, kivat aktiviteetit, ihmisten ystavallisyys ja hyva seura muutenkin. Voi, sinne kaipaa jo takaisin!

Mutta miksi kuitenkin vain "taman reissun paratiisisaari"? Koska... ma epailen, etta vielakin parempia olisi Indonesialla tarjottavana. Ne eivat vain, monista syista, tahan reissuun mahtuneet. Etsinnan on siis mita ilmeisimmin jatkuttava.


Balille palattuamme haikeina hyvastelimme Martin, Reetan ja Hessun ja jatkoimme reissuelamaa taas kaksin. Oudoltahan se aluksi tuntui! Suunnitelmissa oli kaikenlaista viela jaljella olevan aikatauluttoman reilun viikon varalle, mutta mun flunssa vesitti ne aika tehokkaasti, joten naihin paiviin ei ole juuri mitaan uutta eika ihmeellista mahtunut. Parin viime paivan touhut ovat ehka kuitenkin mainitsemisen arvoisia: sunnuntai-iltana kavimme paikallisessa protestanttikirkossa. Varsin mielenkiintoinen kokemus, ei kovin paljoa eronnut kotimaan kirkonmenoista. Paras kohta oli, kun siella laulettiin laulu yhden mun lempivirren savelmalla :) Tuli kotoisa olo! Eilinen oli myos oikein kiva paiva: ajelimme Balin etelaista niemenkarkea ympari ja pysahdyimme eri rannoille nauttimaan auringosta, kokeilemaan hiekan pehmeytta ja kuuntelemaan aaltojen pauhua. Se ranta, joka oli eniten viidakon ymparoima ja jonka reunoilla oli vehreita kivenlohkareita ja jopa pienia luolia, oli mun suosikki.

Kolmen yon paasta tarkoitus on sitten suunnata taalta Sumatralle, tutustumaan Toba-jarveen, viidakoihin, tulivuoriin ja orankeihin :)

---