Jaava

---

Oli ihan tosi haikeaa lähteä saarelta keskiviikkoaamuna ja tuli heti hirveät vieroitusoireet sukelluksesta. Maanantai-illalla oli taas bileet ja Markus loisti rummuissaan, kun kitaristi oli palannut lapsensaantireissulta Manadosta. Tiistaina sukellettiin vielä kaks, just ja just 24h ennen keskiviikon lentoa eli tiukalle meni. Viimeiset dyykit oli ihan täydellisiä, nähtiin mm. metrin kokoinen kilpikonna ihan vierestä, merihevosia ja sinipilkullinen rausku. Juotiin illalla vielä drinksut biitsillä meidän sukellusoppaiden Markuksen ja Julietin kanssa. Ja aamulla käytiin vielä vilkuttamassa sukellukselle lähtijöille ennen kuin meidän vene lähti kohti Manadoa. Markus oli hajalla kun lähti meidän sijaan sukeltamaan vanhojen jenkkien kanssa… Ai niin, ne meidän jenkkifrendit olivat sitten löytäneet reissullaan 3 kilometriä korkean merenalaisen tulivuoren, josta oli juttua hesarissakin.

S:n varpaaseen ilmestyi toiseks viimeisenä sukelluspäivänä joku ihme patti kynsinauhan viereen ja se alkoi olla niin kipeä, että matkalla lentokentälle pysähdyttiin apteekissa hakemassa 3 päivän antibioottikuuri. Patti on säilynyt, mutta enää se ei oo niin kipeä. Apteekit ovat näillä kulmilla kuin karkkikauppoja, joista saa oman maun mukaan mitä vain ilman reseptejä.

Saavuttiin Surabayaan samoihin aikoihin Y&P kanssa ja otettiin suoraan kentältä autokuski Cemaro Lawangin kylään 4,5 tunnin matkan päähän. Tie kiemurteli pimeässä melko pelottavasti noin 2000 metrin korkeuteen, jossa yövyttiin kiskurihinnalla. Neljältä aamulla lähdettiin jeeppiletkassa ajamaan vielä ylemmäs katsomaan auringonnousua kolmen tulivuoren ylle. Majapaikassa oli kovasti yritetty vuokrata toppatakkeja ja myydä pipoja, huiveja ja hanskoja, mutta S oli ainoa, joka otti 2,5 eurolla todennäköisesti 80-luvulla Suomesta UFF:n kautta lähetetyn turkoosin ihanuuden, ja oli tyytyväinen päätökseen, vaikka ei näköalapaikalla nyt niin jäätävän kylmä ollutkaan. Onneks oli myös oma pipo ja hanskat mukana!

Kun aurinko vihdoin nousi, se jäi pilvien taakse eikä näky todellakaan ollut aamunousun arvoinen, tai sen, että järjetön jeeppilauma ajaa kukkulalle joka aamu kakkosvaihteella. Lähdettiin alaspäin ensimmäisten joukossa ja nähtiin paljon näköalapaikkaa hienompia maisemia. Seuraavaksi jeeppi ajoi yhä aktiivisen ja savuavan, tuhkan harmaan Bromo-tulivuoren juurelle. Käveltiin n. puolen tunnin matka yli mustan ”hiekkalaakson” ja rinnettä ylös kraaterin reunalle, josta näki alas repeämiin, joiden keskeltä nousi savu.

Majoituksen tasoon nähden yllättävän hyvän aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Surabayaan. Nyt vasta näki, että Cemaro Lawang oli hauska kylä alas kiemurtelevan tien molemmin puolin. Taloissa vehreät etupihat, joista monilla ryppyisiä, hampaattomia mummoja ja pappoja katselemassa ohikulkijoita, ja takapihoilla vehreitä vihannesviljelmiä, suuri osa järjettömän jyrkillä rinteillä. Alempana enää pelkkiä viljelmiä, joita hoitaessa kyllä pysyy pohjelihakset kunnossa.

Surabayassa J hävisi P:lle jo toistamiseen kivi, sakset, paperi -kisan, ja me jouduttiin yöpymään vessattomassa läävässä iljettävällä suihkukopilla, kun Y&P sai naapurihuoneen 1,5 euroa kalliimmalla omalla vessalla, siistillä suihkulla ja parisängyllä. S nukkui ilman tyynyä liian kapean pyyhkeen alla peläten vessahätää. Tuon jälkeen todellakin toivoin, että majoituksen taso paranee eikä ainakaan jouduta enää pelaamaan KPS:ää. Edellinen tappio tuli Cemaro Lawangissa, kun jouduttiin ottamaan 10 euroa kalliimpi de luxe-huone, joka oli aivan yhtä kämäinen kuin Y&P:n standardi.

Surabaya on maan toiseks suurin kaupunki eikä odotettu siltä mitään, joten pääsi yllättämään, miten kivoja Chinatown, arabikortteli ja paikalliset ihmiset olivat. Oltiin ihan ykkösnähtävyys kun kuljettiin reikäisten teiden varsia ja kujia, kaikki halus tietää mistä ollaan, koskea tai vaihtaa muutaman sanan. Pikkuisen ruokakioskin myyjällä ja muilla asiakkailla oli hirmu hauskaa, kun syötiin siinä pari samosaa ja muuta intialaista lättyä. Muuten ei siellä kovin hyvin onnistuttukaan ruuan suhteen. Kahvi on muuten älyttömän hyvää, makeaa ja erityisesti S:n mieleen. Saatiin eka kupillinen kuparipannusta Bromo-vuoren kraaterin reunalla.

Chinatownissa mentiin hindu-buddha-konfutse temppeliin, jossa saatiin yllättäen opastus ja päästiin nukketeatterin sermin taa kokeilemaan käsinukkeja sekä ottamaan jokaiselle ennustus. S&J on molemmat terveitä ja keskisuuret tulot, J:llä on myös hyvä honey.
Jatkettiin Sempornan tupakkatehtaalle, jossa kääritään käsin paikallisia savukkeita, kretekkejä. Ne ovat sekoitus vahvaa tupakkaa ja neilikkaa. Neilikka tuoksuukin siellä täällä kadulla, kun paikalliset polttelevat niitä innoissaan. Muissa maissa niitä ei saa myydäkään, koska sisältävät niin paljon tervaa. Otettiin juomat paikan raflassa, joka oli jotenkin onnistuttu pilaamaan täydellisesti. Arkkitehtuurisesti hienoon kokonaisuuteen oli lätkäisty jonkinlainen jenkkidiner baari…

Ajateltiin mennä Sarkiesin veljesten rakentamaan kolonialistihotelliin(tehneet myös mm. Singaporen Rafflesin ja Yangonin Strandin) drinksuille, mutta senkin aulabaari oli saatu mokattua. Sisäpihan puutarha ja huoneet olivat kyllä upeita.
Eilen perjantaina tultiin Surabayasta aamujunalla 4,5 tuntia Surakartaan eli Soloon. Otettiin liput executive luokkaan, joka vastasi 20 vuotta vanhaa VR:n inter cityä eli yllättävän kämäinen. Parempi kuitenkin kuin mun näkemät pari vaunua, joissa porukka istui pelkällä lattialla. J:n kanssa yövytään Cakra homestayssa ja meidän huoneessa on oma ”mandi”. Mandissa on pytty, sen vieressä metrin korkuinen kaakelista muurattu vesisäiliö ja kylmävesisuihku, jossa on ihan tosi lyhyt letku. Varsinaisesti mandin kaikki ominaisuudet selvisivät meille vasta ekalla käyttökerralla, kun huomasin, että eihän sitä voi vetää vaan sinne heitetään (mieluiten kierretekniikalla) kipolla vesisäiliöstä vettä. Yllättävän hyvin se toimii! Omaa vessapaperia on kylläkin käytetty, vaikkei kuuluisi.

Tämä on osittain 200 vuotta vanha, entinen batiikkitehdas, josta tuotanto on nyt siirretty muualle. Batiikki on perinteisellä tavalla kuvioitua kangasta, joka on tyypillistä erityisesti Solossa. Omistaja on kerännyt paikan täyteen upeita antiikkihuonekaluja. Uima-allaskin olis. Yks kivoimpia tämän hintaluokan paikkoja jossa on koskaan oltu.

Solo on mukavan hidastempoinen kaupunki ja yllättävän vähän täälläkin näkyy turisteja, joten meitä katsotaan pitkään ja tervehditään. Eilen ei oikein saatu muuta aikaiseksi kuin ajeltiin ympäriinsä becakeilla eli pyörätakseilla ja käytiin yhdessä batiikkimarketissa. Sorruttiin myös kuumuudessa ja kylmän limun puutteessa Best Westernin aulan kakkukahvilaan… Lähdettiin metsästämään taksilla yhtä käärmeravintolaa, josta olisi kyseistä herkkua saanut erilaisissa muodoissa. Luotettiin reppumatkailijan pelastajaan/saatanaan eli Lonely Planetiin. Rafla oli ilmeisesti mennyt konkkaan tai sitten osoite oli väärä. Ajeltiin taksilla reilu 30min ja kyseltiin matkalla missä ko paikka olisi. Ei löytynyt, joten palattiin kotikulmille ja syötiin kadulta ensin 10 sataykanavarrasta ja myöhemmin vielä 19 lisää (pyydettiin kaikki mitä oli jäljellä) ja tultiin majapaikkaan kuuntelemaan perinteistä gamelan-musiikkia. Täällä on yks huone täynnä vanhoja gamelan-soittimia eli erilaisia rumpuja ja muita lyömäsoittimia. Se oli ikävä kyllä niin rauhoittavaa, että nukahdeltiin tuoleihimme ja oli pakko painua pehkuihin.

Tänään on käyty kaupungin kahdessa palatsissa, joissa edelleen asuu sulttaanit. Meille on jäänyt hieman epäselväksi sulttaanien nykyinen asema. Ainakin toinen on liikemies Jakartassa, mutta toinen kuulemma saa tulonsa museon pääsylipuista ja palatsissa esiintyviltä taiteilijoilta. Hämärää. Haettiin myös paikkaa, josta olisi saanut paikallista Kopi Luwakia eli kahvia, jota tehdään pavuista jotka sivettikissat ovat ensin kokonaisina syöneet. Niiden vatsahapot tekee jotain pavuille ja sitten ne kerätään ulosteista, pestään, paahdetaan ja lopulta jauhetaan. Surabayassa näitä olisi ollut enemmän, mutta siellä ei tätä tajuttu. Seuraavassa kohteessa Yogiakartassa pitäisi olla, koska on merkittävästi turistoituneempi paikka kuin Solo.
En tiedä mikä on kyseessä, mutta olen (J) hakannut päätäni erilaisiin paikkoihin ihan tolkuttoman monta kertaa. Koko ajan kopisee ja kumisee jossain. Lamput, ovenkarmit, katumyyjien kojujen kulmat… En tiedä onko se syy vai seuraus, mutta on aika tyhmä olo, kun aina osuu kun vain vähänkään siihen on mahdollisuus. Ennustus siis menee melko persiilleen. Pää on kipeä kolinasta eikä hyvästä honeysta ole takuuta (huomenna on nimipäivät eikä faif ole hankkinut mitään lahjaa 8) Rahatkin alkaa olla loppu…

---

Comments

[Anni]

Upeeta!
Aivan valtavan hienoja kuvia..Kumpi ne on kuvannut?Varmaan Suvikki;)Myöhästyneet nimipäiväonnittelut Jaakolle tosin kylmästä vedestä ei ole tietoakaan..Lämmintä täällä Itä-Suomessa oli tänään +31 joten kelit on aika makeet täälläkin.. Kivaa reissun jatkoa ja parempaa onnea peleissä!Juuso lähettää terkkusia vierestä! Annikki

[JYSQ]

lampoa
Heip, Kiitoksia onnitteluista. Kylman kiven heitin tyylikkaasti uima-altaaseen (lapsiystavallinen kohde??)Jos saatte hoidettua tuon 31c(plussaa!) vahan pidemmaksi aikaa, niin tullaan jonkilaiselle reppureissulle teidan suuntaan. Ai niin, kuvaajana on 99% mina eli Jaakko.Voi tosin olla, etta julkaisukelpoiset ovat tuosta 1%:sta... Nyt valitettavasti pakkaamaan, jotta ei jaa aamuun ja puolet kamoista unohdu hotelliin. Kuullaan ja nahdaan pian.