Puutarhajuhlat, kiinanmuuri ja jalleen yksi junamatka.

Perjantai-iltana Yang vei meidat poikaystavansa juhliin, jotka oli jarjestetty hanen ylennyksensa kunniaksi. Ne oli Ridan puistossa ja paikalla oli jonkinlainen amerikkalainen kokoonpano, joka soitti musiikkia Xijiangin maakunnasta. Yangin poikaystava on amerikkalainen ja silla on oma tietokonesivusto, jossa voi etsia Pekingin menopaikkoja yms. Oikeastaan lahes kaikki olivat amerikkalaisia siina juhlassa. Juotiin yhdet Tsingtao oluet, mutta ei valittettavasti ehditty kuulla koko bandia, koska puolet bandista oli jumissa Pekingin liikenteessa. Lahdin Yangin kanssa suhteellisen aikaisin, koska meille oli varattu seuraavaksi paivaksi retki Kiinan muurille, Simataille.

Lauantaina herasin kukon laulun aikaan tavatakseni Juhan ja Maurizion Wanch-hostelillilla. Sielta bussi, joka nappasi turisteja eri hostelleista. Joskus yhdeksaan aikaan paastiin lahtemaan kohti Hebein maakuntaa ja Jingshanglingin Kiinan muuria. Juttelin yhden saksalaisen kanssa, joka oli Outokummulla toissa ja kysyi tiedanko Siilinjarven! (HUOM! Muusa&Mika) Tuntui tosi hassulta, etta Pekingissa voi puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka on kaynyt Siilinjarvella :D
Bussissa oli myos ruotsalainen Astrid, tavallaan sukulaissielu, koska se puhui ruotsia, englantia, ranskaa, espanjaa, portugalia ja kiinaa. Se oli asunut vuoden Ranskassa ja opiskeli kiinaa Kiinassa talla hetkella. Oli kuulemma myos matkustanut paljon yksin ja joutunut kaikenlaisiin tilanteisiin. (Kuten allekirjoittanut ;) ) Se oli tosi innoissaan Kiinasta ja puhui aika sujuvasti jo kahden kuukauden jalkeen.

Yllatyksena oli se, etta meidan reissuun kuului neljan tunnin patikointi Jingshanglingilta Simataille. Aloitettiin tietysti keskipaivalla.... Tuo osuus muurista on siita hyva, etta turisteja oli vain 2-3 bussilastillista ja ajoittain sai kuvia muurista, jossa ei ollut lainkaan ihmisia. 10km matka oli rankka, koska nousuja ja laskuja oli niin paljon. Joka tornilla oli paikallisia myymassa postikortteja, paitoja ja kylmaa juomista. Ne oli kuin vuorivuohia, yksi 72-vuotias vaari loikki siella ihan tuosta noin vaan. Yksi nainen seurasi mua pitkaan ja antoi mulle erityishuomiota leyhyttelemalla viuhkaansa ja ojentamalla kattaan. Tajusin, etta se kuitenkin haluaa jossain vaiheessa, etta ostan silta jotain. No, kaskin lopulta Astridin sanoa sille, etta ei seurais mua, koska mua alko ahdistamaan.

Maisemat oli huikeat, paljon vehreita vuoria ja muuri kiemurteli niiden paalla, ylos alas. Sen jalkeen kun oltiin kavelty suurin osa matkasta oikealla oli Pekingin maakunta ja vasemmalla Hebei. Juteltiin parin naisen kanssa, jotka oli maissinviljelijoita ja ne kertoi, etta niilla on kaksi lasta ja etta mulla on kuulemma hieno vaalea iho. Jep, jep. Mukava, etta jossain olen IN, koska en todellakaan rusketu paljoa edes kuukausien tropiikissa olon jalkeen. Loppumatka oli tuskainen 4 tunnin younen jalkeen ja vatsa oli taas vahen temppuillut. Jalat oli makaroonia ja tuntui silta, etta en millaan jaksa loppuun. Lopulta saavuttiin mandariinisorsajarvelle, jonka pystyi ylittamaan liukumalla vaijerikoytta pitkin jyrkanteen yli ja sielta laivalla perille. Otin ilolla vastaan taman vaihtoehdon enka edes huutanut. Mulla on outo fobia, pelkaan kavella alas jyrkkia laskuja ja niita oli kylla luvassa tuolla reitilla. Toisaalta en pelannyt riippukoydella laskua lainkaan.

Osa soi buffetissa ja mina, Maurizio, Juha, Astrid, Omar (meksikolainen) ja Bjorn.(norjalainen) ahtauduttiin takapenkeille ja vietettiin hauska loppumatka. Jouduin selittamaan useaan kertaan, mika on hospitality club, koska kaikki kyselivat small talkina, missa hostellissa yovyin. Siina oli ihmettelemista, kun yovyinkin paikallisen luona. Astrid kertoili Hong Kongista, Sisa-Mongolian arjesta, Maurizio puolestaan Irlannista ja Omar Meksikosta. Oli hauskaa puhua ruotsia taas vaihteeksi!

Sunnuntaina OAG hajosi lopullisesti, kun mina ja Maurizio lahdettiin eri suuntiin. Mentiin Pekingin lansiasemalle. Se oli kuin lentokentta odotushalleineen ja merkittyine paikkoineen. Kiinalainen juna on tahan asti paras. Sankyja oli kolmessa kerroksessa ja kaytava oli varattu taitettaville istuimille. Mulla oli ylapeti, joka oli 2,5 m korkeudessa. Vessoja oli 2 molemmissa paissa ja kaiken lisaksi ulkopuolella oli kolme lavuaaria eli vessaa ei tarvinnut varata astioiden pesun, hampaiden pesun tai meikkauksen takia kuten Venajalla tai Mongoliassa. Ilmastointi oli tosi kovalla, peitot tuli tarpeeseen. Meidan vaunussa yksi aiti 19-vuotiaan poikansa kanssa uskaltautuivat lahestymaan meita. Nainen oli kemian opettajana Tianjinissa yliopistossa ja sen poika oli juuri aloittamassa opinnot. Se soitti pianoa ja keskusteltiin siita, miten vaikeita Chopinin kappaleet on :) Yksi tytto, Kate 18v. tuli kans juttelemaan. Se oli Sisa-Mongoliasta ja puhui tosi hyvaa englantia amerikkalaisella aksentilla. Kerrottiin niille Suomesta : Nokiasta, joulupukista, pitkista lomista, lumesta, saunasta, pimeista talvista ja valoisista kesista. Pojan aiti kertoi meille, kuinka moni sen kaveri on muuttanut Yhdysvaltoihin 70-luvulla saadakseen paremman tulevaisuuden lapsilleen. On hyva, kun tuntee Kiinan historiaa, niin tiesin, mita se tarkoitti, kun se sanoi, etta 77 oli eka vuosi, kun pysty taas opiskelemaan yliopistossa. (Kulttuurivallankumouksen jalkeen) Se nainen korjasi Juhan rinkan ja moni tarjosi hedelmia ja jopa yhden kokonaisen aterian. Pysakeilla oli taas myyjia hedelmineen ja valmiine aterioineen. Ravintolavaunusta risteili myos usein pieni tarjoilukarry valmiine aterioineen. Jatettiin jaahyvaiset. Kiinalaiset vaikuttaa helposti lahestyttavilta ihmisilta.

Ostettiin ongelmitta seuraavat liput, mina Guiliniin ja Juha Kantoniin. Seuraavien paivien suunnitelmiin kuuluu Kunming-Tiger leaping gorge-Lijiang-(Dali?)-Kunming-Guilin-Kanton-Hong Kong-Helsinki.

Yunnan on tunnettu siita, etta taalla asuu 50% Kiinan vahemmistokansoista ja maisemat on tosi vaihtelevia Xishuabannan tropiikista aina Lannen tiibettilaiskyliin. Lijiang on UNESCON maailmanperintokohde, jossa asuu Naxi kansaa ja Tiger leaping gorge puolestaan yksi maailman syvimmista rotkoista, jossa vaellamme parin paivan ajan. Jo nyt tuntuu silta, etta haluan tulla takaisin Yunnaniin, vaikka tassa vaiheessa rupeaa jo olemaan kova ikava omaa kultaa ja Suomea.

---

---