The year of the 龙.

Asia » China » Shanghai » Xuhui

Chinas flagPublished: January 23rd 2012Asia » China » Shanghai » Xuhui
January 23rd 2012

Kiinalainen uusivuosi on kiinalaisten vuoden tärkein juhla, jota vietetään perheen ja sukulaisten kanssa. Nykyisin juhla kestää neljä päivää, jotka ovat tyypillisesti vapaapäiviä maissa joissa asuu runsaasti kiinalaisia. Kiinan lisäksi tällaisia maita ovat muun muassa Malesia ja Singapore. Perinteisesti koti koristellaan juhlaa varten ja sukulaiset vierailevat toistensa kodeissa. Naimisissa olevat sukulaiset ja tuttavat antavat naimattomille rahalahjoja punaisissa paketeissa. Myös ilotulitteet, lohikäärmetanssit ja uhkapelaaminen kuuluvat kiinalaiseen uudenvuoden viettoon. (Wikipedia)

Jäniksenvuosi jäi taakse ja lohikäärmeenvuosi otettiin vastaan kovalla paukkeella. Mulla ei ollut mitään suunnitelmia valmiina uudenvuodenaatolle, joten menin iltasella irkkupubiin muutamalle kaljalle siinä toivossa, että jotain kehkeytyisi. No siellähän tuli potkupalloa telkkarista ja eihän sitä kestä katsella. Mielummin pistelen itseäni ravintolan hammastikuilla silmään, kuin seuraan ukkojen pallonperässäjuoksua. Vaihdoinkin baaria aika nopeasti sellaiseen missä oli menoa. Tässä baarissa olikin enemmän juhlahumua ja päädyin lopulta kiinalais/israelilais-seurueen kanssa seuraamaan ilotulitusta sellaiselle asuinalueelle missä kuulemma oli hyvät paukut.

Vuosi sitten tulin Kiinaan juuri sopivasti jäniksenvuoden alkuun ja nyt osasin odottaa pommitusta, mutta tämä porukka kyllä ylitti mun kaikki odotukset. Heillä oli pommia joka lähtöön aina isoista 20kg painavista Stalininuruista, viisi metriä pitkiin papattimattoihin.

Uskomattoman paukutuksen jälkeen lähdettiin vielä muutamalle drinkille lähibaariin ja lopulta löysin tieni kotiin joskus neljän aikaan aamuyöstä.

Täytyy kyllä sanoa, että nämä ihmiset kyllä osaavat tuon räjäyttelyn jalon taidon. Onkohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että he keksivät ruudin joskus kauan sitten ja on ollut ainakin aikaa hioa taidot äärimmilleen. Yksi iso ero meidän Suomalaisten paukutteluun on se, että harvat näistä rakettien ampujista ovat kauheassa kännissä. Silti loukkaantumisia tulee varmasti, koska osa raketeista on niin mahtavan kokoisia. Tuollainen lapsen pään kokoinen pommi kun lähtee väärään suuntaan niin tuhoa syntyy. Kuulemma neljän päivän päästä on vielä toinen iso juhlapäivä ja paukutusta riittää silloinkin. Pitäisköhän itsellekin ostaa tuollainen megapommi tai kaksi...

Video ---->


Samuli Kaivonen
Matkalla Kiinassa.... full info
JoinedDecember 7th 2011 Trips0
Last LoginMarch 26th 2012 Followers0
StatusBLOGGER Follows0
Blogs28 Guestbook7
Photos122 Forum Posts0
Blog Options
China
China mapChina flag
For centuries China stood as a leading civilization, outpacing the rest of the world in the arts and sciences, but in the 19th and early 20th centuries, the country was beset by civil unrest, major famines, military defeats, and foreign occupation. A...more info

Blogged From
Visited Countries
TravelBlog Awards











Tot: 0.025s; Tpl: 0.003s; cc: 12; qc: 19; dbt: 0.0137s; 1; s:notus w:www (50.28.61.183); sld: 1; ; mem: 1.1mb