Tapasin yhtena iltana Inan kaverin Deusin ja hanen ystavansa Mr. Bonnyn, joka on Green view koulun johtajana taalla. Han haluaisi kouluunsa vapaaehtoisia Euroopasta ja sanoin, etta voin yrittaa auttaa. Kavin seuraavana paivana esikoulussa, primaryssa ja secondaryssa. Kuulemma koulu voisi jarjestaa majoituksen vapaaehtoisille ja kuljetukset kouluun. Kenties joku lastentarha- tai luokanopettajaksi opiskeleva saattaisi kiinnostuakin, joten pitaa yrittaa tiedottaa asiasta, kun palaan.
Meidan on toukokuusta asti pitanyt kayda sukumamuseossa Bujorassa ja tana lauantaiaamuna saimme viimein aikaiseksi lahtea sinne. Sukumat (pohjoisen kansa/ihmiset) ovat Tansanian suurin heimo ja he asuvat Mwanzan lahistolla ja Victoria-jarven etelapuolella. Moni tuttu ihminen taalta kuuluukin tahan heimoon.
Teimme opastetun kierroksen museoon. Museossa oli perinteinen asunto, perinteisen parantajan talo, sepan talo ja paljon tyokaluja. Museossa oli myos iso kartta, johon oli merkitty muinaiset sukumakuningaskunnat. Mwanza- kaupungin nimi on itseasiassa peraisin naista kuningaskunnista ja on saksalaisten virheellisesti lausuma versio sukuman kielisesta alkuperaisversiosta. Kartan vieressa oli hieman shakkia muistuttava peli, jonka avulla sukumajohtajat ratkaisivat ryhmien valilla vallitsevia kiistoja. Sukumakuninkaat (ja muiden heimojen johtajat) joutuivat luopumaan vallastaan Tansanian itsenaistymisen myota maan yhtenaistamisen vuoksi. Museo oli erinomainen, mutta jotenkin tuli sellainen olo, etta haluaisin tietaa lisaa eri heimojen historiasta.
Yhden Kivulinin tyontekijan Zakharian aiti kuoli talla viikolla. Han oli suhteellisen nuori viela,
syntynyt vuonna 1958. Suuri osa Kivulinin henkilokunnasta ja osa vapaaehtoisista osallistuivat Magussa hautajaisiin. Itse en osallistunut hautajaisiin, koska minun piti pitaa viimeiset tunnit. Sen sijaan annoin pienen lahjoituksen hautajaisrahostoon. Kuolema tosiaan on takalisissa perheissa tutumpi vieras kuin meilla. Neljalta tuntemaltani ihmiselta on kuollut laheinen taalla oloni aikana.
Harjoitteluni Kivulinissa loppui talla viikolla. Olo on aika haikea talla hetkella, olen viihtynyt hyvin harjoittelupaikassani. Tuntuu silta, etta matka lahestyy loppuaan kovaa vauhtia, vaikka itseasiassa palaan Suomeen vasta kuukauden paasta. Maimuna, Kivulinin johtaja, vei viimeisen paivan paatteeksi minut, Nyasan, Kellien, Veronican ja Mirajin syomaan Tunzalle kiitokseksi tyopanoksesta. En ole ainoa, joka on vaikuttunut Kivulinin tekemasta tyosta, vaan tuntuu silta, etta kaikki vapaaehtoiset ovat olleet tyytyvaisia jarjestoon. Erityisen vaikuttunut olen siita, miten perinpohjaista tyota jarjesto tekee yhteisoissa suhteellisen pienilla resursseilla. Lisaksi yllatyin positiivisesti siita, etta vajaa puolet Kivulinin henkilokunnasta on miehia ja ovat valmiita avoimesti tekemaan toita naisten oikeuksien puolesta. Tietysti erilainen kulttuuri ja kieli ovat vaikuttaneet silla tavalla, etta en aina ole pysynyt mukana siina, mita jarjestossa tapahtuu. Yhden ryhman oppilaista suurin osa ei puhu englantia, joten olen joutunut kayttamaan alkeellista swahilia apuna opetuksessa. Enpa olisi tosiaan uskonut, etta opettaisin musiikin teoriaa swahiliksi, mutta onpa sitakin nyt tullut kokeiltua.
Toisaalta se,
etta en ole suoraan ole suoraan ollut tekemisissa naisten kanssa, jotka ovat kokeneet vakivaltaa on vaikuttanut kokemukseen silla tavalla, etta tyo ei ole henkisesti tuntunut kovin raskaalta. Tanaan viimeksi kuulin 15-vuotiaasta tytosta, joka oli tullut toimistoon hakemaan apua, koska hanen sisarensa halusi pakottaa hanet FGM:hen (female genital mutilation) ja naimisiin. Tytto oli hakenut apua pari viikkoa sitten ja tanaan tilanne oli todella karjistynyt, silla tytto oli loydetty sidottuna huoneesta eika hanelle ollut annettu ruokaa vahaan aikaan. Kivulinin tyontekijat olivat joutuneet ottamaan avuksi polisiin rikkomaan oven, jotta he paasivat pelastamaan tyton. Nyt tytto on suojakodissa, mutta tulevaisuudesta ei ole viela tietoa. Perheensa luokse tytto ei pysty palaamaan.
Part of trip:
Tansanian harjoittelu
2 Comments -
Add Public Comment or
Send Private Message
Moikka!
Aika rankkoja juttuja...mutta olet varmasti ollut tekemässä tärkeää työtä.
Miksi et vielä tule sieltä takaisin? Jäätkö lomailemaan sinne? Millonkas sä sitten tulet, syyskuun alussako?
Niin siis harjoittelu kestaa kolme kuukautta ja viimeinen viikko on lomaviikko. Vietan sen viikon Sansibarilla ja sitten olen viela viikon Lontoossa. Kokemuksesta tiedan, etta saattaa harmittaa, jos lahtee suoraan kotiin eika ehdi ollenkaan kierrella. Olen siis Suomessa elokuun viimeiseina paivana.
Add Comment
All Comments