Savanni nukahtaa iltapaivan kuumuuteen

Jenna ja mina lahdimme varhain lauantai aamuna Mayallan kanssa Mwanzasta ajamaan kohti Serengetia. Serengeti on 135 kilometrin paassa Mwanzasta ja sinne on suora tie.

Meilla ei ollut etukateen varattuna majapaikkaa, joten ajoimme majoituspaikkaan nimelta Kijereshi, joka on on 18 km paassa Nyabakatan paaportista. Halusimme kayda Kijereshissa, koska muutama tuttu Mwanzasta suunnitteli telttaillua siella samana iltana. Tie oli todella huonossa kunnossa ja meilla meni lahes tunti 18 kilometrin matkassa. Paikka oli yllattavan kallis eika heilla ollut telttoja tarjolla, joita olisimme voineet lainata. Emme varanneet mitaan, vaan menimme sisaan Serengetiin Handajegan portista. Porttia kaytetaan ilmeisesti aika vahan, koska siella oli todella hiljaista ja tie oli hiljainen. Talla portilla ei voinut maksaa, joten ajoimme yhdelle toiselle asemalle. Etuna tassa oli se, etta kayntimme astui voimaan vasta kahdeltatoista (sisaanpaasy maksu on 50$ per 24 h) ja etta paasimme kulkemaan hieman vahemman kaytettya tieta. Nain saimme pari tuntia “ilmaista” aikaa. Mayalla joutui maksamaan vain 1500 Tsh sisaanpaasysta ja lisaksi omasta ajoneuvosta piti maksaa 10 000 Tsh.

Lahdimme ajamaan kohti Seroneraa, joka on Serengetin keskus. Naimme mm. kirahveja, seeproja, hippoja, pahkasikoja, impaloita, gaselleita, buffaloita, strutseja, eri apinoita, lintuja ja lisaksi elaimia, joiden nimet tiedan vain englanniksi (blue wildebeest, steen book, bush buck). Kolmen maissa, neljan tunnin ajamisen jalkeen, Mayalla alkoi selittamaan, etta meidan taytyy olla nopeita Seronerassa, koska meidan taytyy poistua puistosta kuuteen mennessa, jos haluamme yopya ulkopuolella. Rupesimme laskeskelemaan, etta emme ehdi ulos ajoissa, jos menemme Seroneraan asti. Kaannyimme siis takaisin… jossain vaiheessa Mayalla jopa epaili, etta bensa ei ehka riita. Han kysyi neuvoa paikalliselta tyontekijalta, joka kunnosti tieta ja tama vakuutti, etta bensa kylla riittaa. Itse vahan pohdiskelin, etta joudummeko kenties nukkumaan autossa, mutta puoli kuudelta paasimme sitten vihdoin portille asti. Helpotus oli suuri meille kaikille.

1km paassa portista oli majapaikka nimeltaan Serengeti Stop Over, jossa pystyi yopymaan suurinpiirten kohtuulliseen hintaan (39$), jossa paatimme yopya ja syoda. Ruoka maistui erityisen hyvalta, koska olimme viettaneet paivan lahinna hedelmien ja leivan voimin siihen asti. Majatalot oli rakennettu sukuma-tyyliin ja ne olivat todella viihtyisia. Mayalla yopyi halvassa lodgessa viereisessa kaupungissa. Aamulla herasimme katsomaan auringonlaskua ja aamupalan jalkeen palasimme Serengetiin aamutunneiksi. Majapaikan pitaja antoi Mayallan syoda ilmaiseksi aamupalan hotellissamme. Matkalla kotiin kavaisimme Magussa ja Nyakakomissa. Mayalla on asunut em. kylassa 10 vuotta ja ollut siella opettajana. Han kertoi, etta elama kylassa on raskasta. Voin kylla kuvitella, koska kylassa ei ole sahkoa eika ilmeisesti myoskaan juoksevaa vetta. Koulu oli edelleen paikoillaan, rakennuksessa ei ollut ikkunoita ja luokkahuoneissa ei ollut. Paluumatkalla pysahdyimme kylissa pitempaan ja Mayalla kiersi ympari tervehtimassa ihmisia. Kylissa asui edelleen paljon hanen oppilaitaan, jotka kutsuivat Mayallaa ‘Mwalimu Mayallaksi’ eli opettaja Mayallaksi.

Oli hauska palata omalle “kotikadulle”, koska heti kun paasin ulos autosta ainakin kolme ihmista tuli tervehtimaan ja kyselemaan, miten matka meni. Meidan matka ei ollut ihan niin hyvin suunniteltu kuin voisi olla kuten varmaan matkakertomuksesta voi patella, mutta selvisimme ainakin puolet halvemmalla kuin, jos olisimme menneet jonkin yhtion kautta.

Yksi musiikkiryhmistani harjoitteli sunnuntaina alakerrassa, mutta en jaksanut menna paikalle viikonloppuna. Viikottaisessa tiimitapaamisessa maanantaina Helena, joka tekee toita samassa osastossa (community mobilization) kuin mina sanoi, etta kyseinen tarabu-ryhma on kehittynyt huimasti viime aikoina ja,etta se on minun ansiostani. Kaikki taputtivat minulle ja onnittelivat tasta. Ryhma aikoo esiintya Igombessa lahiaikoina, olen lahdossa heidan mukaansa todennakoisesti. Pyysin heita opettamaan minua laulamaan taraab-musiikkia. Se ei ole kovin helppoa, ei lauluteknisesti eika myoskaan siksi, etta en osaa swahilia niin hyvin, lakini ninajaribu (mutta mina yritan).

Kerran viikossa John, kanadalainen vapaaehtoinen, avustaa musiikin opetuksessa, koska en osaa opettaa basson soittoa. Tiistaina menimme oppilaitteni Musiban ja Gisen kanssa katsomaan heidan vetamaansa leiria. Oikeasti tuntuu oudolta puhua oppilaista, koska Musiba on nayttelija ja journalisti, joka on jo tehnyt omia reggae/dancehall kappaleita ja Gise on rap-artisti. He kuitenkin haluavat oppia syntikan soittoa. Musiba on paikallisen nuorisoleirin johtaja. Oikeastaan voisi puhua nuorisokeskuksesta, jossa opetetaan nayttelemista, itamaisia taistelulajeja, akrobatiaa, musiikkia jne. Saimme nahda mm. naytelmakohtauksia, kick-boxingia ja rappia. Lopuksi meidan piti esittaytya ja meita pyydettiin myos esiintymaan. Musiba ja John jarjestivat dancehall/beat-box naytoksen, jonka jalkeen minun oli vaikea pistaa paremmaksi ilman mitaan soittimia, joten tyydyin vain esittelemaan itseni. Taytyy kylla sanoa, etta Musiba kumppaneineen tekee tarkeaa nuorisotyota. Olin todella vaikuttunut nuorten taidoista. Leiri oli todella kauniilla paikalla, kolonialistisessa rakennuksessa tosin. Alueella oli myos hiljaista, toisin kuin asuinalueellani, jossa on enimmakseen kauppoja. Luulen kylla, etta saan talta matkalta inspiraatiota niin sosiaalityohon, jarjestoaktivismiin kuin musiikkiinkin.

Keskiviikko oli oikeastaan taysin Ingjerdin laksiaispaiva. Ingjerd on ollut taalla viimeiset viisi kuukautta keraamassa materiaalia antropologian pro gradu -tyota varten. Ensin Kivulinissa oli jaahyvaislounas kello yhdelta. Maimuna, Kivulinin pomo, oli tilannut 8 pizzaa Kuleanasta ja lisaksi jokaiselle oli limsaa. Syomisen jalkeen jokainen piti pienen puheen Ingjerdille. Jokaisen puheen jalkeen taputettiin railakkaasti. Jaahyvaisjuhlat jatkuivat illalla Ingjerdin afrikkalaisen perheen puutarhassa. Paikalla oli Ingjerdin afrikkalainen perhe, oma aiti ja taman ystavat, Kivulinin tyontekijoita ja vapaaehtoisia, nuoria nuorisokerhoista ja paljon paikallisia ystavia, joista osan tunnen itsekin. Tarjolla oli juomista ja ruokana perunoita, kalaa, kanaa ja kaalia seka tietysti synttarikakku. Ruoka oli todella hyvaa, erityisesti kala, koska se on niin tuoretta. Juttelin yhden paikallisen sosiologian opiskelijan kanssa jonkin verran ja loppuillasta keskustelu kaantyi vaihteeksi reggae-musiikkiin. Paiva oli haikea, mutta onneksi taalla ei sentaan tarvitse sanoa hyvasteja ihan niin usein kuin joskus aikaisemmilla ulkomaan jaksoilla.

Ikava kylla kaikki Mlango Mmojasta eivat paasseet paikalle. Yhteensa seitsemasta vapaaehtoisesta (meidan ja naapureiden asunto) kolme karsii talla hetkella malariasta tai vatsataudsta. Vain yksi “potilaista” jaksoi tulla laksiaisiin. Muutenkin asuminen on valilla vaikeaa, koska sahkot menevat poikki valilla ja tana aamuna meille ei tullut vetta. Meidan ainoa ruuanlaittovaline on kaasutankki, joka on ollut tyhjillaan jo viikon. Olemme kylla pyytaneet uutta, mutta sita ei ole viela nakynyt. Viime aikoina olemme syoneet aika paljon nuudeleita, koska veden keitinta voi sentaan kayttaa.

---

Part of trip: Tansanian harjoittelu

---