Advertisement
Published: October 9th 2010
Edit Blog Post
28.9.2010 Nairobi, Milimani
No niin, nyt onkin sitten vaikka ja mitä kerrottavaa. Voisin vaikka aloittaa sillä että, ollaan nyt vaihdettu sairaalaa Hurlighamin Woman´s Hospitaliin. Se on tässä kävelymatkan päässä (n.25min) ja siellä ollaan oltu nyt perjantaista lähtien. Itse oon ollu well baby clinicalla, eli suomeksi neuvolassa. Siellä annetaan rokotteita, tehdään vauvojen mittaukset ja tutkitaan raskaana olevia naisia. Se on ollut hyvä paikka, henkilökunta on kivaa ja vaihteeksi on kiva ”hoitaa” terveitä ihmisiä.
Ollaan opittu myös kulkemaan täällä busseilla (se ei oo niin helppoa kun vois kuvitella). Bussi maksaa aamu- ja iltapäiväruuhka-aikana 30-40 senttiä ja normaalisti 20 senttiä. Eli ei oo hinnalla pilattu. Bussiin voi hypätä oikeastaan mistä tahansa, mutta bussipysäkkejäkin on. Jotkut bussipysäkit on hyvin merkattu, mutta yleensä bussipysäkkiä ei oo merkattu millään vaan tien poskessa seisoo vaan ihmisiä ja siitä tietää että tosta voi hypätä bussiin. Sitten kun on onnistunut löytämään bussipysäkin tai näkee oikean bussin pysähdyksissä, vaikeutta aiheuttaa se, että bussi harvoin pysähtyy kokonaan, eli bussiin tai bussista ulos hypätään usein vauhdista. Ja tämän takia busseissa ei ole ovia lainkaan, on vain oviaukko..
Kaikissa busseissa on kolme henkilöä töissä, kuskin lisäksi on ns. sisäänheittäjä joka huutaa mihin bussi on menossa ja kuinka monta bussiin vielä mahtuu.
Sisäänheittäjä myös pysäyttää/hiljentää bussin (vislaamalla ja taputtamalla bussin kylkeen) kun joku haluaa jäädä pois. Bussissa on myös rahastaja joka käy kiertämässä bussia ja rahastamassa (mikä on aika saavutus, sillä bussit on todella ahtaita, tiet todella huonoja ja kuskilla usein liian painava kaasujalka). Noh, sitten kun on turvallisesti päässyt istumaan bussiin ja maksanut matkan, alkaa matkan teko pelko persiissä koko ajan pysyykö bussi tiellä. Täällä nimittäin liikenne on TODELLA sekavaa ja kukaan ei anna toiselle tietä ja kaikki ajaa älyttömän kovaa. Bussissa täytyy myös koko ajan seurata mihin bussi menee, sillä ne ei aina mene samoja reittejä. Jos sisäänheittäjältä kysyy meneekö bussi johonkin, vastaus on aina kyllä (siis vaikka bussi ei menisi lähellekkään). Mutta nyt ollaan matkustettu busseilla sen verran että osataan jotenkuten niitä käyttää ja tiedetään suurinpiirtein miten esim. töistä ja kaupungista pääsee kotiin. Eli ollaan jo melkein kuin paikalliset 😊 NOT...!
Seuraavaksi pakko kertoa surullisen kuuluisasta ”eka ilta ulkona”-illasta, joka päättyi siihen että jouduin tiputukseen..
Elikkäs tavattiin täällä meijän asumuksessa kaksi israelilaista sotilaspoikaa, jotka oli tullu Afrikkaan vallottamaan kaikki suurimman vuoret. Niiden kanssa sitten vietettiin iltaa ja ne oli lukenu jostain paikasta missä saa, jonkun summan maksettua, syödä erilaisia lihoja niin paljon kun sielu sietää. (Oisko ollu sama
paikka kyseessä missä te, iskä ja katti, kävitte?) Innostuttiin, tottakai, kaikki tosi paljon, koska päästäis vihdoinkin illalla ulos syömään ja pitämään hauskaa. Soitettiin paikkaan mutta siellä sanottiin että siellä ei tällähetkellä ollu muita lihoja kun ihan perinteiset possu, härkä, kana ja strutsi. Joten päätettiin haudata se idea. Oltiin kuitenkin jo innostuttu ajatuksesta ”ilta ulkona” että haluttiin lähteä jonnekkin ja sitten saatiin meijän respasta suositus ravintintolaan mikä olisi suht lähellä ja tosi viihtysä. Lähdettiin sitten sinne kaikki viisi.
Mentiin taxilla määränpäähän ja pelättiin koko taxi matka. Kuski oli hieman vihoissaan kun oltiin haluttu kaikki samaan taxiin ja oltiin tingattu hintaa mahd. halvaksi. Se ajeli ihmeellisiä pieniä huonokuntosia kiertoteitä ja oltiin (ainakin me tytöt) ihan varmoja että se vie meijät johonkin muualle. Thank, god! meillä tosissaan oli mukana nämä israelilaiset, muuten jotain ois ehkä voinukkin käydä.. Päästiin kuitenkin hyvin perille ja ravintola oli todella kiva ja viihtysä. Syötiin kaikki mahat täyteen hyvää ruokaa, mä vedin kalaa kenian tapaan (VIRHE!!). Vietettiin oikein hauska ilta ja oli ihanaa päästä ulos ravintolaan illalla ja vieläpä hyvässä seurassa. Very nice!!
MUTTA sitten yön pikkutunteina kiva ilta muuttuikin painajaiseksi. Ensin oli vähän paha olo, mutta ajattelin että se johtui vaan siitä kun oli pitkästä aikaa
saanut mahan täydeksi. Paha olo ei kuitenkaan lähtenyt pois ja vietinkin sitten koko yön vessan lattialla välillä pää pöntössä ja välillä toinen pää pöntössä. Olin aamulla jo aivan kuollu ja jos otin vesihörpynkään se tuli ulos. Paha olo ja oksentelu jatkui pitkälle seuravaan päivään ja olin jo niin heikkona että hyvä kun jaksoin vessaan asti kävellä. En pystynyt syömään enkä joumaan mitään, joten Lotta meni kysymään respasta neuvoa missä olisi hyvä sairaala JOS (ajateltiin että lähdetään joskus illalla jos en oo pystyny vieläkään ottamaan mitään) joudutaan lähtemään. Respan täti oli soittanut sitten saman tien taxin ja sanonu että täällä on heti mentävä lääkäriin jos mikään ei pysy sisällä, koska ensinnäkin täältä voi saada vaikka minkä pöpön ja toiseksi täällä kuivuminen tapahtuu paljon nopeammin.
Lähdettiin siitä sitten samoin tein sairaalaan, Nairobi Hospitaliin (joka on ykstyinen sairaala). Ensin täytyi tietenkin maksaa. Yritin esittää niille vakuutustodistusta mutta se ei kelvannut vaan piti maksaa joko käteisellä tai luottokortilla. Maksoin ensin lääkärimaksun 20€ ja sitten jäätiin odottamaan triage-hoitajalle pääsyä. Hoitaja otti verenpaineen ja lämmön ja kyseli mikä oli. Sen jälkeen jouduttiin vielä odottamaan kutsua tai oikeastaan kuulutusta (siellä kuulutettiin potilaat lääkärille potilasnumerolla) ja sitten vasta pääsin lepäämään ensiavun sängylle ja puhumaan lääkärille. Lääkäri sanoi
heti että täytyy nesteyttää ja sitten ottaa verikoe ja paskanäyte. Lääkäri kirjotti siitä laskun (50€) joka täytyi vielä maksaa ennen kuin edes kanyylia pystyi laittaa. Onneksi oli ihanat maija ja lotta mukana jotka hoiti mun maksu (laitoin vaan nimet luottokorttikuitteihin) ja kaikki muut asiat, joten sain vain maata ensiavun sängyssä. Ennenkuin sain nesteytystä lääkäri otti verikokeet ja piti vielä vaihtaa sänkyä. Siinä vaiheessa olin sitten mennyt jo niin hapoille etten päässy omille jaloille enää, vaan Lotta käytännössä kantoi mut toiseen sänkyyn. Kun pääsin taas makuulleen oli niin huono olo etten pysynyt kunnolla enää hereillä vaan päässä pöyri ja tuntui että taju lähtee ihan kohta. Oksetti ja kuvotti ja kaikki äänet ja valot häiritsi ja oli ihan sietämätön olo. Nyt kun ajattelen sitä iltaa en edes oikeastaan muista mitä ensiavussa tapahtui ja mitä puhuin lääkärille ja hoitajille.
Melkein heti kuitenkin kun sain nestettä suoraan suoneen olo alkoi pikkuhiljaa helpottua. Niin kuin Lotta sanoi: ”virkoo ku kasvi!”. Tuli hetkessä parempi olo, jaksoin puhua ja myöhemmin jaksoin noista istumaan. Ne tiputteli 1000ml nesteitä ja sain myös pahoinvointilääkettä.
Verikokeissa ei ollut mitään sen kummempaa, merkkejä vaan kuivumisesta ja vähän tulehdusarvot oli koholla. Lääkäri sanoi että aika varmasti kyseessä oli ruokamyrkytys (se KALA!). Lääkäri
halusi vielä paskanäytteen salmonellaa ja muita bakteereja varten, mutta olin niin hyvin tyhjentynyt etten saanut sitä annettua.
Koko ilta sairaalassa meni mutta onneksi pääsin yöksi kotiin. Sain jopa illalla vähän syötyä.
Tämä sairaalareissu oli siis sunnuntaina ja ihmeellinen olo on tässä jatkunu, enkä oo pystyny syömään normaalisti, ei vaan ole ollut ruokahalua. Tänään sitten töitten jälkeen sain vihdoin puserrettua paskanäytteen, jonka vein samoin tein labraan ja lääkäri sanoi että siellähän kasvaa vähän jotain ylimäärästä.. Sain sitten antibiootit siitä vielä matkaani ja toivottavasti nyt alkaa olo parantua ja ruokahalu tulla takaisin. On kaikki voimat ollut niin poissa etten jaksa mitään tehdä ja pienikin käveleminen ottaa voimille. Eli nyt kaikki peukut pystyyn ettei mun sisällä asusta mitään loisia ja että pystyn alkaa taas syödä normaalisti!!
Advertisement
Tot: 0.083s; Tpl: 0.011s; cc: 9; qc: 48; dbt: 0.0411s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb